Puolivalmista hyvää

Palatakseni höyryämään riittävästä kasvisten syönnistä ajattelin kirjoittaa muutaman sanan pakastevihanneksista.

Kesäisin kaupan hyllyt tursuavat ihania, tuoreita vihanneksia jolloin niitä kannattaa (ja pitää!) käyttää. Sesonkikauden ulkopuolella vihanneshyllyn antimet koostuvat kuitenkin pitkälti ulkomaisista, lentokoneessa kypsyneistä vihreistä. Silloin tällöin on ihan hyvä vaihtoehto kääntyä pakastealtaan puoleen. Pakastevihannekset tuovat hyvää vaihtelua ruokapöytään ja erilaisista vihannessekoituksista saa rakennettua valtavasti eilaisia aterioita. Lisäksi pakasteet ovat ehdottoman helppoja ja nopeita käyttää, ja ne säilyvät pakkasessa pitkään. Vihannessekoitusten kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä osa niistä sisältää kastikkeita ja näissä valmiskastikkeissa on usein lisättyä sokeria ja lisäaineita. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen kuinka paljon mitäkin kasvista pussi sisältää. Olen törmännyt Parsakaali-Porkkana-sekoitukseen, jossa oli 3 palaa parsakaalia ja loput abaut 200 palaa porkkanaa :/

Yleispätevänä, älyttömän helppona ohjeena tomii: 200g pakastevihanneksia+100g lihaa, kalaa tai kanaa. (pakastevihannekset usein myydään 400g pusseissa jolloin on helppo muistaa:puoli pussia/annos!) Kaikki ainekset vain pannulle sekaisin ja pian on helppo, nopea, kevyt ja maistuva ateria valmis! Itsessään em. ateria on todella kevyt, joten siihen on hyvä lisätä lounaalla esim kananmuna, avokado tai herkkusieniä. Päivällisellä kyytiin voi heittää vaikka täysjyväpastaa ja tomaattia. Wokkiin voi lisätä myös tilkan oliivi tai kookosöljyä, joko paistovaiheessa tai jälkikäteen.

P9250369.JPG

Alla: 200g wok-vihanneksia+100g katkarapuja+tilkka soijakastiketta+mausteita (lisää keitetty kananmuna=hyvä lounas!)P9240362.JPG

Alla: 200g Wok-vihanneksia+100g kalkkunan jahelihaa (TODELLA kevyt ateria)P9250365.JPG

Alla: Edelliset+puolikas avokado, kourallinen täysjyväpastaa, herkkusieniä, muutama luumutomaatti (=täydellinen päivällinen!)P9250366.JPG

Hyvää ruokahalua!

Ata

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Kauheen ihana Foccaccia!

Noniin, tomaattikeitto-postauksessa lupasin reseptiä foccacciasta, jotenka tässä tulee.

Kyseinen leipänen on saavuttanut suurta suosiota juhlista toiseen, joskin se toimii mainiosti arjessakin, vaikka nakkikeiton kylkiäisenä.

Foccacciaa voi täyttää oman maun mukaan. Esimerkiksi tomaatti, feta, oliivit, valkosipulit ja kanttarellit toimivat täydellisesti leivässä. Eikä pidä unohtaa pinnalle ripoteltavaa sormisuolaa(hiutalesuolaa).

Oman versioni onnistumisen kulmakivinä pidän kolmea asiaa: 1: Luomuvehnäjauhoja (koska ne vaan on maukkaampia) 2.Valkosipulioliiviöljyä (antaa taikinaan kivan säväyksen) 3.Taikinan riittävä vaivaaminen (kuohkeus on täysin riippuvainen tästä)

p9200310.jpg

Ohjeistus: 4dl kädenlämpöistä vettä, 1pkt hiivaa (tai samaa määrää vastaava määrä kuivahiivaa=n.1,5pss), 7,5dl vehnäjauhoja 1,5tl suolaa, 1tl siirappia (sokerikin käy), reilu loraus oliiviöljyä (oiskohan se 2-3rkl..)

p9200308.jpg

Mittaa kulhoon vesi ja liuota siihen hiiva. Lisää loput aineet ja vaivaa käsin tai taikinakoneella ainakin 15min! Jätä taikina kulhoon kohoamaan n.puoleksi tunniksi. Kippaa kohonnut taikina pellille leivinpaperin päälle ja levitä noin suunnilleen tasaiseksi. Jätä liinan alle kohoamaan ja laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. (viritä liina niin ettei taikina kohotessaan osu siihen, muuten se jää liinaan kiinni ja läärääntyy). Kun uuni on lämmin niin painele taikinan päälle valitsemasi täytteet ja lopuksi ripottele pinnalle sormisuolaa. (Halutessa pinnalle voi ensin sivellä pikkuisen öljyä, itse käytän feta-purkissa olevaa öljyä). Paista n.30 minuuttia. Tarjoile esim salaatin, lihapadan tai viinin seurana. P.S.Älä turhaan leikkaa kaunista leipää palasiksi vaan jokainen voi repäistä leivästä sellaisen palan kun haluaa. Se on kivempaa!

P8080076.JPG

P8080077.JPG

P8250094.JPG

P8250095.JPG

P9140279.JPG

P9140280.JPG

P8080078.JPG

P9140282.JPG

Kauheen hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! :))

Ata

Hyvinvointi Liikunta Mieli