Sokerioksennus!

Noniin, nyt on aika nitoa yhteen saamiani kokemuksia sokeririippuvuudesta. Kieltämättä oli äärettömän haastavaa kuroa kasaan ehjää kokonaisuutta, kokemuksia lukiessani tajusin kuinka äärettömän monimuotoinen tämä ongelma onkaan.. Tämä teksti tulee olemaan pitkä, eikä siltikään sisällä kaikkea mitä pitäisi, mutta tulen jatkossakin palaamaan asiaan!

Ihan ensimmäisenä haluan korostaa asiaa, joka nousi esille useampaan otteeseen; nimittäin se, että sokeririippuvuus ei missään nimessä ole ainoastaan ylipainoisten ongelma. Sokeri riivaa kokoon katsomatta ja moni hoikka/normaalipainoinen turhautuu kuullessaan jatkuvasti kommentteja kuten ”kyllähän sää voit hyvin syödä sokeria kun sää et liho”.. Sokeri aiheuttaa valtavasti muitakin ongelmia kuin lisäkiloja, mutta sitä tunnutaan pitävän ongelmana vain ylipainoisten kohdalla.

Sokeririippuvaisen on vaikea erottaa riippuvuuden aiheuttamia fyysisiä ja psyykkisiä oireita toisistaan. Sokeri kun vaikuttaa kahdella tapaa; Sillä saa SEKÄ nopeasti verensokerin ylös, näläntunteen pois ETTÄ hyvän olon tunteen, jonka aiheuttaa makean aiheuttama mielihyvähormonien virtaaminen.

Mutta kumpi tuleekaan ensin, keho vai mieli? Mieliteko vai tärinä, makeanhimo vai päänsärky? Joka tapauksessa varmaa on, että nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Joten kun lähdetään vierottumaan sokerista, on hyvä aloittaa kuulostelemalla ja erottelemalla näitä oireita ja hoitamaan niitä erillisinä elementteinä, kuitenkin yhdessä. Mieti siis minkälaisina hetkinä oireet alkavat. Liittyykö niihin jokin tapa, tunnetila tai iskeekö sokerinhimo ihan sattumanvaraisesti? Mieti hetkeä jolloin sokerinhimo iskee, miltä tuntuu? Tärisyttää, palelee, suututtaa, hermostuttaa, päätä särkee..? Ajatukset ovat ainoastaan siinä suklaalevyssä joka on pakko saada heti nyt. Sitten mieti sitä olotilaa jonka saat kun se suklaalevy on vihdoin siinä ja napostelet paloja toisensa perään. Tärinät, päänsäryt ja ärtymys ehkä helpottuvat? Sitten mieti se viimeinen vaihe. Suklaalevy on nyt syöty, miltä tuntuu. Olo on täysi, ehkä pirteä, ehkä väsynyt. Miltä korvien välissä tuntuu? Kaduttaa? Harmittaa? Ärsyttää? Mikä on fyysistä ja mikä psyykkistä?

Kirjoita siis paperille kaikki olo, -ja tunnetilat ennen, aikana ja jälkeen sokerihimo-”kohtauksen”.

Sen jälkeen lähde miettimään mitkä jutut aiheuttavat mitäkin oireita ja millä näitä aiheuttajia voisi lähteä eliminoimaan. Ja kuten todettua, kun fyysiset ja psyykkiset oireet ruokkivat toisiaan niin kumoamalla toisen saatat päästä samalla eroon myös siitä toisesta.

Useasti oireet starttaa käyntiin näläntunne. Ja kun sokeriin tottunut elimistö on jo ties kuinka pitkään tottunut saamaan valtavan sokeripiikkinsä heti tässä ja nyt niin haluaa se sitä vastakin.  Kun verensokeri pompsautetaan pohjalta huippulukemiin hetkessä niin on varmaa että se tulee alas sieltä yhtä nopeasti. Ainut vaan, että elimistö ei tahdo enää tunnistaa verensokerin normaalitilaa vaan antaa singaaleja vasta kun ollaan pohjalla ja tarttis taas saada uutta sokerilatausta kehiin. Elimistö huutaa siis nopeita hiilihydraatteja, joihin kuuluvat sokerin lisäksi myös mm käsitellyt valkoiset jauhot. Ja kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, sokeririippuvuus onkin ennemmin hiilaririippuvuus. Usein sokerihiiret ovat myös ns ”leivänpuputtajia”.

Tähän on kuitenkin olemassa lääke. Nimittäin ruoka, säännöllinen sellainen. Säännöllinen ateriarytmi on kaiken a ja o, se pitää verensokerin tasaisena ja ehkäisee näin ollen sokerihimoa. Säännöllisen ateriarytmin muodostaminen ja ylläpitäminen onkin monelle se haastavin juttu. Vuorotyö, kiire, tottumattomuus ruoanlaittoon… siinä yleisimpiä syitä siihen miksi ruokailun säännöllistäminen on monelle niin haastavaa. Nyt onkin siis syytä miettiä miten sulauttaa ruokarytmi omaan rytmiin. Vuorotyöläinen voisi esim tehdä joka viikolle oman viikkosuunnitelman, aikatauluttaa ruokailut omien töiden mukaan, pistää aikataulut paperille ja noudattaa niitä. Aluksi asioiden kirjaaminen ja seuraaminen on välttämättömyys, mutta ajan kanssa niistä tulee rutiineja ja tottumuksia, eikä muistilappuja enää tarvita. Ei aikatauluttaminen kuitenkaan ole ainoa asia, jossa joudutaan mahdollisesti aluksi poistumaan omalta mukavuusalueelta kun sokerista vierottaudutaan ateriarytmin avulla. Sokeripiikkeihin tottunut elimistö/korvien väli kaipaa pikaisia latauksia ja makeaa edelleenkin, mutta yleensä oireet alkavat helpottaa n.1-3 viikon päästä, joten maltti on valttia! Ja muistakaa, valkoisten leipien, pastojen ja muiden nopeiden ”höttöhiilareiden” jättäminen pois ruokavaliosta on yhtä tärkeää kuin sen suklaalevynkin!

Sitten on ihan puhtaasti olemassa tunnepohjainen sokerin syönti, jossa herkkuja popsitaan tunnetiloihin, usein jopa tunnetilasta riippumatta.  Aina löytyy joku syy palkita itsensä tai syy lohduttautua murheessa. Hyvin usein se murhe vain on aiheutunut juurikin sokerin syönnistä. On ihmisiä, joiden kaikki sosiaaliset suhteet ovat katkenneet sokeririippuvuuden vuoksi. Heidän päivän kohokohta on päästä töistä kotiin ja sohvalle kilon karkkilaatikon kanssa, ihan kahdestaan. Mikään ulkomaailmassa ei merkitse enempää kuin se karkkiloota, yksikään ystävä ei ole niin tärkeä että saisi pois herkkujen ääreltä. Jatkuvan mässyttelyn aikaan saamat oireet ovat niin vakavia ja masentavia että toivo muunlaisesta elämästä on heitetty kankkulan kaivoon. Ainut lohtu löytyy sokerista jonka saa syödä kotiseinien sisällä kaikessa rauhassa, arvostelevilta katseilta piilossa. Kilon karkkia voi myös oksentaa pois kun itseinho repii palasiksi. Ja sitten syödä toisen kilon päälle. Eikö vain kuulosta surulliselta? Ja joku vielä tosissaan epäilee,  ettei sokeri aiheuta todellista riippuvuutta!!

Usein näin vakava riippuvuus juontaa juurensa jo kauas vuosien taakse, jopa lapsuuteen. Hyvin usein saamissani kirjoituksissa toistui ilmiö, että lapsena on jo opittu hakemaan lohtua karkkipussista kun vanhemmat ovat sitä surun hetkellä nenän eteen tuoneet. Siispä aidosti kannattaa miettiä, missä tilanteessa sitä namia lapselleen antaa, hampaat kun eivät todellakaan ole se ainoa asia mikä on vaarassa kun sokeria mukeloille syötetään. Tämä nyt on vain oma ajatukseni, omassa päässäni, mutta itse ajattelen että jos haluaa lapselleen karkkia syöttää niin tapahtukoon se sovittuna karkkipäivänä kerran viikossa eikä sattumanvaraisesti tunnetilojen yhteydessä,  kuten lohdukkeena, palkintona jne… ymmärrätte kai pointin?

Mikä sitten avuksi heille, joilla sokeririippuvuus on päässyt siihen pisteeseen, että elämä ohjautuu täysin seuraavan sokerilastin mukaan eikä muu enää merkitse?

Nyt joudun tuottamaan pettymyksen vastaamalla etten tiedä. Riippuvuuden ollessa näin totaalisen psyykkistä(sitä kautta toki myös fyysistä), uskon että ainoa apu löytyy psykologilta tai vast alan ammattilaiselta jonka kanssa käydään läpi vaiheittain syy-seuraussuhteet jotka ovat viimein ajaneet ihmisen niin surulliseen pisteeseen. Tämä saattoi olla vähän tyly vastaus, mutta ihan aidosti en kyselyä kirjoittaessani arvannut miten äärimmäinen sokeririippuvuus voi ollakkaan. Tiedän kuitenkin sen, että aiheeseen erikoistuneita ammattiauttajia löytyy ja sen lisäksi myös vertaistukiryhmiä. Ihan googlettamalla saa hyvin tietoa mahdollisesti omalla paikkakunnalla, -sekä myös maanlaajuisesti netissä toimivista tukiryhmistä. Ja se on ihan varmaa, että oikean avun löytyessä jokainen voi päästä eroon riippuvuudestaan, helppoa se ei ole, aikaa se vie, mutta mahdollista se on!

Olen ihan hurjan kiitollinen kaikille saamistani kertomuksista, niiden kautta olen päässyt entistä syvemmin tutustumaan tähän TODELLA YLEISEEN ongelmaan, johon kuitenkin ollaan onneksi koko ajan enemmän ja enemmän kiinnittämässä huomiota mm yleistyneiden elintasosairauksien vuoksi. Pyrin pysymään hereillä aiheen suhteen ja kirjoittelen tänne blogiin aiheesta aina kun uutta kuuluu.

Loppuun listaan nyt keinoja, joita kokemuksensa jakaneet ihanat ihmiset ovat käyttäneet apuvälineinä vierottautuessaan sokerikoukustaan. En sen enempää ota henkilökohtaista kantaa keinoihin, jokainen tehköön sen itse ja toivottavasti löytää listasta jotain poimittavaa J

Kiitos kun jaksoit lukea kirjoituksen loppuun!

Makeutusaineiden käyttö, lenkki, ryhmäliikunta, lasillinen light limsaa pahimpaan himoon, Sokeripommi-kirjan lukeminen (Sockerbomben), mitään herkkuja ei tuoda kotiin, alasti peilin edessä herkuttelu, läheisen ystävän tuki, personal trainerin tuki, tukihenkilön kuva lompakossa/keittiön kaapin ovessa, sinkkitabletit, hedelmät, smoothiet, blenderin (smoothiekoneen osto ja esillä pitäminen), karkkilakko, vedonlyönti karkkilakosta, diabetes-tutkimusten lukeminen, säännöllinen ruokailu, marjojen syöminen, hampaiden pesu, itsensä palkitseminen esim. uudella vaatteella, hieronta, kampaajakäynti, porkkanat, maustetut teet, sokeriton mehu, sokeriton mehukeitto, runsas vedenjuonti, laihdutusohjelmien katselu.

Siinäpä niitä oli, olkaa hyvät. Reipasta viikonalkua ja tsemppiä kaikille!!!

Ata

Kommentit (5)
  1. Ruokaan ja syömiseen koukuttuu siinä missä alkoholiinkin. Lisätietoa löytyy http://www.ruokariippuvuus.fi/

  2. Loistava teksti! Olen itse autuaasti sokeririippuvainen, varsinkin suklaa on mun kohdalla verrattavissa heroiiniin. Vieroitusoireet ovat fyysisiä, päänsärkyä, väsymystä, jalkojen vispausta jne. 

    Tiedän, että ainoa tapa on hoitaa asia cold turkey, eli kerrasta poikki ja kaikki ilmeinen sokeri pois ruokavaliosta. Oispa se niin helppoa.

    1. Hah! Tuli muuten tuossa mieleen, että kun vertasin suklaata heroiiniin, niin olen kerran ottanut yliannostuksen suklaata! 😀 Söin pienen pandan minttu-tummasuklaalevyn kertaistumalta ja sain ihan kamalia oireita! Sydämentykytystä, hikoilua, vatsanväänteitä ja ahdistusta! Ei sitä siis ihan turhaan verrata huumeisiin…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *