Tyyntä keskellä myrskyä.

Tyyntä todellakin. Jotenkin jopa seesteinen olo kaikkien muuttolaatikoiden ja pakkausteippien keskellä. Muutan ripausta yli viikon kuluttua yli 300 km päähän tästä kaupungista johon olen tahtomattani kasvanut kiinni. Tuntuu kuin ottaisi harppauksen juuri sinne minne haluaakin. Ehkä jopa vapauteen. Tuntuukohan laskuvarjohyppy tältä, semmoinen pieni hyytelömäinen hytinä polvissa, vatsassa pyörii pyykkikone ja pitää vaan uskaltaa tehdä se päätös että harppaa koneesta ulos. Siltä tämä tuntuu. 

Ei sillä, ei kotikaupungissani sinänsä mitään vikaa ole, täällä on kauniita rakennuksia, paljon vihreää ja kesäisin tämä on jopa ihan siedettävä, mutta kun se ei tunnu kodilta. Sisäinen kotini on Englannissa, Falmouthin satamassa korkeiden aaltojen aikana, katselemassa teen kanssa sitä kun aallot huuhtovat merilevää pitkin laituria. Mutta vielä toistaiseksi Englanti saa odottaa.

Yksi askel kerrallaan, tämä on se tärkein harppaus, loppuja voi suunnitella sitten matkan varrella.