Yksinäisyydestä.

Edellisessä postauksessa raotin hieman verhoa. Yksinäisyyden esirippua.

Olen todella sosiaalinen ihminen, joka nauttii ihmisten seurasta. On mukavaa tavata ihmisiä, puuhailla asioita, olla äänessä ja kuunnella. Toki rajansa kaikella ja olen aina myös nauttinut jossain määrin yksin olemisesta. Olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut parisuhteessa ja tottunut siihen, että kanssani on aina joku. Nyt viimeisen vajaan vuoden aikana asia ei olekaan enää ollut niin. Herään yksin, syön aamupalaa yksin, siivoan yksin, käyn kaupassa yksin, katson elokuvia yksin, käyn lenkillä yksin ja menen nukkumaan yksin.

Olen löytänyt uusia ystäviä, ihania ja tärkeitä ihmisiä. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin se, että olisi parisuhteessa. Aluksi minua ehkä hieman ahdisti ajatus sinkkuudesta. Ajan myötä se ahdistus on helpottanut. Mutta töitä se on vaatinut. Erityisesti töitä sen eteen, että kuka tahansa ei kelpaa. Olen paljon miettinyt sitä, millaisen miehen haluan elämääni. Olen myös päättänyt, että tietyt kriteerit on oltava ja niistähän ei luovuta. Erotessani mietin, että olen mielummin koko loppuelämäni yksin, kuin tässä parisuhteessa. Olen edelleen samaa mieltä: miksi aloittaa jotain jonkun kanssa vain siksi, että mulla olisi joku, kun mä tiedän jo ennen jutun aloittamista, että siitä ei tule koskaan tulemaan mitään.

Minulle ei riitä vain joku. Haluan miehen, joka on SE joku. Olen sitä mieltä, että mikäli ihminen ei osaa olla yksin, viihdy itsensä kanssa, tunne itseään, ei hän voi myöskään aidosti osata olla toisen ihmisen kanssa. Olenkin paljon tehnyt töitä oman itseni etsimisen eteen ja myös sen eteen, että nauttisin vain omasta seurastani ilman stressaamista siitä, että olen yksin. Olen tietoisesti nauttinut hitaasta aamukahvista, vapaista päivistä kun voin vain kulkea päämäärättömästi pitkin kaupungin katuja, äksänä nukkumisesta ja pitkistä suihkuista ennen nukkumaanmenoa. Kukaan ei valita.

Olen ajatellut enemmän kuin koskaan yhteensä viimeisen vuoden aikana. Olen ollut ahdistunut, mykistynyt, onnellinen, aallon harjalla ja meren pohjassa. Jalat tukevasti maassa ja pää samaan aikaan korkealla pilvissä. Olen oppinut tiedostamaan itseäni. Olen oppinut, että minun tulee olla kärsivällisempi ja nauttia hetkistä, ei aina ajatella, että sitku. Kaikki mitä mä just nyt tarvin on tässä. Kaikki mitä mä tulevaisuudessa tarvin tulee olemaan. Mennyttä ei tarvi muistella, sitä tulee kunnioittaa, sillä se on muokannu musta mut. 

Nautitaan nyt, arvostetaan tätä hetkeä.

Hötkyilemättä, ahdistumatta, antautuen elämän ihmeelliselle monimuotoisuudelle.

Suhteet Oma elämä Mieli

Mistä alkaisin…

…kun olisi niin paljon asiaa.

Aloitan kuitenkin kertomalla siitä, miksi. Miksi kirjoitan. Koen, että tarvitsen nyt paikan purkaa, paikan miettiä, paikan jäsentää ja paikan jakaa.

Olen kohta vuoden viettänyt sinkkuelämää yhdeksän vuoden seurustelun ja kuuden vuoden avioliiton jälkeen. Olen ollut sinkku viimeksi 15-vuotiaana. Nyt 26 vuoden ikä lähestyy. Elämäni muuttui täysin viime syksynä, kun erosin. Muutin täysin outoon kaupunkiin tuntematta ketään, vaihdoin työpaikkaa uudelle alalle ja muutenkin laitoin elämäni sen jokaisella osa-aluella järjestykseen. Henkinen huonovointisuuteni vaihtui energiseen, onnelliseen olemukseen, josta karisi yli 30 kiloa painoa pois. Liikunta ja terveellinen elämäntapa täyttivät sen huonon ja epätyytyväisen olon, jonka toimimaton parisuhteeni aiheutti. 

Tämä vuosi on ollut elämäni ehdottomasti vaikein. Vaikeinta siinä ei suinkaan ole ollut avioero. Se on ollut elämäni paras päätös. Ei ole mitään kamalampaa kuin parisuhde, joka ei ole parisuhde. Se syö kaiken ilon ja onnen elämästä. Se on turvallista, helppoa ja yksinkertaista. Pitää toista itsestäänselvyytenä ja tapana. Mutta parisuhde se ei ole. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt elämäni isoimmat ratkaisut ja muutokset. En kadu mitään, päinvastoin olen erittäin ylpeä itsestäni ja rohkeudestani tehdä suuria ratkaisuja. Tämä vuosi on kuitenkin vaatinut veronsa. Olen ollut todella yksin. Olen joutunut opettelemaan yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen sen, mitä on aidosti ja oikeasti olla yksin. 

Olen joutunut, tai oikeastaan saanut, tutustua itseeni. Siihen, kuka Norsu on, mitä hän haluaa ja miksi. Miten haluan elämäni elää. Mitä asioita arvostan, miten käsittelen asioita, miten haluan toimia, kenen kanssa viettää aikaa, millaiseen ihmiseen rakastua. 

Tämä vuosi ei ole ollut helppo. Mutta tämä vuosi on ollut tähän asti paras vuosi.

Olen elänyt.

Suhteet Oma elämä Rakkaus