Niin lähellä ja niin kaukana

Vauvalla on jo päivärytmi. Miten ihanaa on kun hän herää aamukymmeneltä ja tervehtii potkulla ja aloittaa möyrinnän. Iltaisin katson sohvalla telkkaria ja vauva aloittaa elämänsä ja tunnen hänet käteni alla. Niin lähellä ja niin kaukana! Tunnen jo hänen liikkeensä mutten voi vielä koskettaa.

Olen miettinyt viime aikoina jostain syystä sitä, onko ihanampaa olla raskaana vai sitten kun on se vauva. Nopeasti ajattelen, että tietysti se vauva. Raskaushan on vain on ”pakollinen” osa jotta sen lapsen saa lopulta tähän maailmaan. Mutta onhan tämä raskauskin niin maagista aikaa. En voi käsittää sitä kaikkea mitä on tapahtunut siitä seesaminsiemenkokoisesta alkiosta tai sydämestä tähän hetkeen, että parin kuukauden kuluttua vauva on jo täysiaikainen.

Mietin miltä vauva näyttää. Onko sillä hiuksia? Onko se pullea? Onko se tyttö vai poika? Synnytysvalmennuksessa sanottiin, että esikoinen muistuttaa usein enemmän isää.

Paljon mietityttää myös tämä masennuslääkitys. Mielikuvissani synnytän ja saan lapsen suoraan rinnalleni ja pääsen myös heti imettämään. Todellisuus voi olla, että vauvalla on masennuslääkkeistä vieroitusoireita ja se joutuu hetkeksi tehohoitoon- tai valvontaan. En voi välttämättä imettää näiden lääkkeiden kanssa. Jankutin viime viikolla psykiatrille, että mulla on nyt tosi hyvä olo kun saan nukuttua, ihan hyvin voi lääkityksen purkaa synnytyksen alle ja jatkaa sitten. Hän taas totesi että sulla on nyt hyvä olo kun sun oireet on saatu hoitoon mutta mitä käy jos hoito loppuu? ”Haluatko olla tuommoinen äiti kun nyt olet vai masentunut äiti?” Niin. Tämä suora kysymys tietysti pysäytti. Nyt voin paremmin kuin aikoihin, tunnen syviä tunteita, olen läsnä ja jaksan ihastella raskauttani. Tilanne oli aika eri kuusi viikkoa sitten kun valvoin ja itkin ja koin epätoivoa.

Sitäkin välillä mietin että miten selitän äidille ja anopille jos en imetä. En haluaisi masennuksesta välttämättä puhua. Ärsytti, kun meidän mummi arvosteli yhden tutun imettämättömyyttä ja arvioi sen johtuvan siitä ettei haluta pilata tissejä. Siitä on jo aikaa ja tuntui pahalta tämän äidin puolesta. Nyt ymmärrän vielä paremmin, ettei asia kuulu kellekään. Imettämättömyyteen on monia syitä ja se on jokaisen perheen oma asia.

Huomenna on neuvola ja pyydän aikaa neuvolalääkärille. Hänen kanssaan olisi syytä keskustella lääkitysasiasta tarkemmin, ja sitten psykiatrin kanssa edetään lääkityksen kanssa sen mukaan.

Rv 27+4