Viime aikoina ei ole tullut mitään uusia oireita, mutta pari aiempaa on esiintynyt harvemmin. Jatkuva pissahätä ei vaivaa enää päivittäin ja kohdun nippailu ja kouristelu loppui reilu viikko sitten. Eilen kantaessani painavia kauppakasseja alkoi huipata ja perille päästyä alavatsassa tuntui viiltävä kova kipu. Olin jo kauhusta sekaisin ja varma keskenmenosta, onneksi ystävä toppuutteli ”hullu! ihmisethän tekee vielä loppuraskaudessakin tosi rankkoja bodypumptreenejäkin!” Helpotti eikä mitään vuotoakaan tullut.

Tuntuu että rinnat elävät aivan omaa elämäänsä ja nyt pari päivää kipeämpinä kuin ikinä. Melkein heti raskaustestin teon jälkeen pari viikkoa sitten jo huomasin eroja rinnoissani. Se tuntuu aivan hullulta, koska on niin alussa! Aamulla ja illalla ei tiedä mikä näky peilissä odottaa kun nostaa paitaa! Vatsallaan nukkuminen ei nyt ainakaan toistaiseksi onnistu.

Ärsyttää kun se gynekologi sai päähäni ajatuksen tuulimunasta. Jos on ollutkin sekopäinen olo kun toisaalta iloitsee ja toisaalta huolehtii jos sattuu jotain, niin nyt mietin vielä olenko ylipäätään raskaana? Melkein toivon esim. pahoinvointia, ikäänkuin se varmistaisi että olen. Googlailin että tuulimunaraskauteen kuuluu kuitenkin ihan samanlaisia oireita kuin oikeaan raskauteen. Joka tapauksessa aiotaan nyt mennä sinne varhaisultraan. Halutaan tietää olenko raskaana ja mulla on ehkä sellainen ajatus päässä, etten pysty lähimmiltä tätä salaamaan sinne heinäkuun puoliväliin ja 13.viikon niskapoimu-ultraan asti. Jos joku alkaa arvailla tai tulee pakottava tarve tai halu kertoa, niin tietää sitten edes ettei kerro pelkästä tyhjästä ruskuaispussista vai mikä sen nyt on.

Jos on vinkata Helsingistä hyviä (mielellään järkevänhintaisia) varhaisultrapaikkoja niin kiitos! 🙂

Rv 5+3.

Eilen taisin tehdä tuttavuutta hormonien kanssa.

Asioin aamulla postissa täysin tavallisessa asiakaspalvelutilanteessa. Kohtaaminen oli mielestäni niin upea, että liikutuin syvästi pitkäksi aikaa. Töissä taas sain kokovartalon kylmätväreet erään hallinnollisen asian rutiinihoitamisesta. Illalla mieleni meinasi räjähtää puiston vehreydestä iltakävelyllä. Kotona sain raivokkaan nauruhepulin ja miehestäni olin aivan omituinen. Kävin kuulema aivan vuoristorataa. Tästäkö johtuen uni ei tullut viime yönä lainkaan, vaan pyörin ja poukkoilin täysvalveilla koko yön. Mies siirtyi sohvalle jo hyvissä ajoin mutisten ”ei sun vieressä saa nukuttua kun hypit tolleen”.

Aamulla mies käski viimein ottamaan yhteyttä lääkäriin ja selvittämään saanko käyttää mitään unta auttavaa lääkettä. Sainkin soittoajan gynekologilleni samalle päivälle. Hän on aivan ihana tyyppi, tehnyt elämäntyönsä naistentaudeissa ja hedelmöityksessä mutta aika suora välillä. ”Ai olet nyt raskaana. No niin ja millon oli viimeiset kuukautiset.” Sen muistin, mutta olin kuulevani närkästyksen langoilla kun en muistanut kiertoni pituutta. ”Nyt soitat huomenna tänne yksityiselle ja varaat ajan varhaisultraan.” -Niin mä oon itse asiassa varannut neuvolan, että en tiedä siitä varhaisultrasta sitten, että menemmekö.. ”Niiih, se niskapoimu-ultrahan on se perustutkimus ja vasta 13. viikolla että sittenhän ei tiiä että jos tää onkin vaan tuulimuna tai että onko muuten raskaana. No, miettikää.”

Ja kuulema melatoniinia saa syödä. Luotan häneen ennemmin kuin farmaseuttiin joka luki koneelta, että melatoniini on aiheuttanut eläinkokeissa kaneilla epämuodostumia.. Hän totesi myös että sulla kuule kuuluu hyvin pian tähän taudinkuva nimeltä tolkuton väsymys. Naurahdin. Sitten varmaan nukut ihan muutenkin, usko pois, hän jatkoi.

Puhelun jälkeen iski epävarmuus. Olin jäähdytellyt hermojani jotta malttaisimme sinne ekaan kunnalliseen ultraan. Saman tien iski kuitenkin fiilis ”häh, onhan se ihan älytöntä odottaa sinne, ja siellä todeta ettei edes ole raskaana.” Luulen että mennään varhaisultraan kuitenkin, mies näytti alustavasti vihreää valoa vaikka hinta voi olla parikin sataa..

Eilen oli aivan ihana päivä, näin rakasta ystävääni ja olin päättänyt kertoa hänelle että olen raskaana. Minulla ei riittäisi pokka olla kertomatta, sitä paitsi on ihana jakaa ja vihdoin saada päivitellä asiaa! Se oli ihanaa. Tosi ihanaa. Hän pomppasi halaamaan ja tuntui olevan yhtä hämmentynyt kun minäkin tiedon saatuani olin. <3 Perheelle yms ajattelimme kertoa vasta kun jossakin ultrassa on käyty ja todettu onko siellä elävä alkio tai sikiö. Se kun on satavarmaa että äitini kun tietää asiasta siitä tietää pian tädit ja sitä myöten serkut ja kas, koko suku onkin infottu. Siksipä sitä pitää vielä odotella.

Rv 5+0