Joka aamuinen pettymys. Maha näyttää samalta löllökasalta kuin aina ennenkin. Joka aamu on kuin jouluaatto, odotan että peilin edessä olisi tasainen puolipallo. Ja mikään aamu ei ole.

Viimeiset pari viikkoa on alkanut vähän risoa. Hyvä ja luottavainen fiilis on muuttunut neuroottiseksi ja ärsyyntyneeksi: olenko mä edes raskaana, kun maha ei kasva eikä mitään tunnu?! Ei potkuja, ei liitoskipuja, ei sitä eikä tätä. Jatkuva pissahätä on melkein ainut asia mikä viestii että jotain on eri tavalla. Ja yrjötys joka ei hellitä.

Mutta: nyt maha onkin alkanut muotoutua ihan huomaamatta ja salakavalasti! Menin lauantaina ystävälle saunomaan, ja minut nähdssään hän ihasteli ”voi ei nyt sulla on jo ihan tommonen vauvamaha!” Jess! Joissain asuissa maha tosiaan näyttää jo vähän muultakin kuin läskiltä. Saunassa huomasin, ettei maha mahtunut enää jalkojen väliin kun nostin jalat koukkuun lauteella. Pitikin päästä istumaan jalat suorina.

Ihan parin päivän aikana maha on muuttunut kovaksi tai ainakin kovemmaksi Se ei ole enää löllöä vaan aika pinkeä ja välillä sitä pakottaa, tuntuu kuin maha olisi täytetty kuumavesipullo. Kävellessä kohtu tuntuu kovalta, ja nyt on alkanut myös selkään koskea kun kävelee vähän matkaa. Voi myös johtua siitä, että näiden megahelteiden takia on joutunut lipsuttamaan lättäsandaaleissa tolkuttoman kauan..

Liikkeistä en ole varma. Selvää pientä möyrintää tuntuu ajoittan päivittäin ja joskus yksittäinen painallus, josta kuvittelen että pikkiriikkinen jalka tökkäisi. Tai sitten tuolla vaan pörisee. En kyllä tiedä miksi pörisisi joka päivä 🙂

Toisaalta mietin olenko ollut hullu kun olen kertonut jo töissä työkavereille. Välillä olen aivan varma että vauva on kuollut. Ottaa päähän että arvostelin aikanaan raskaana ollutta siskoani joka halusi ostaa kotidopplerin. ”Nyt haloo, järki käteen, aivan älytöntä!” No ei hän sitä sitten hommannut. Ja mitä tekisin että saisin sen nyt lainaan! Haluaisin hommata dopplerin käytettynä mutta mies ei kyllä ole yhtään messissä ja ennen raskautta ajattelin että ei helvetissä, joten koitan nyt malttaa. Haluaisin olla rauhallinen ja antaa luonnon tehdä miten se on tehnyt vuosisatojen ajan naisten kanssa. Mutta nyt reilu 4 kk raskaana alan jo kipeästi kaivata merkkiä siitä että tuolla tosiaan jotain on. Selviä liikkeitä ja ultran, jossa näkisi vauvan ja kuulisi sydämen.

Meillä on torstaina neuvolalääkäri. Terveydenhoitaja sanoi että siellä voi kysellä jos on jotain mielessä, mutta ultrataankohan siellä tai kuunnellaanko edes sydänääniä? Kokemuksia etenkin Helsingistä?

Nämä ihan yllättäen hetkessä tulleet muutokset ovat ilahduttaneet ja alkaa taas tuntua että kaikki varmaan onkin hyvin. Koitan tsempata huonolla hetkellä myös käymällä katsomassa vauvan vaatteita jos löytyisi shopattavaa ja laittamalla mahakuvia vanhemmille ja siskolleni. Ainakin heidän silmissään maha kasvaa ja ilakointi tarttuu minuunkin.

Rv 17+5.