Varhaisultra

Eilen kävimme varhaisultrassa. Olin ollut koko päivän rauhallisin mielin ja jopa unohtanut ultrauksen, mutta bussissa matkalla meitä molempia alkoi jännittää.

Olin googlaillut aika paljon varhaisultrapaikkoja Helsingissä ja löysin useammankin tosi lämpimän suosituksen Perhe-Arte nimisestä yksityisestä terveysasemasta. Hinnaston lisäksi miellytti helppo ajanvaraus, joten olin varannut ajan sinne. Samalla ovenavauksella kun menimme sisään ovesta astui ulos onnesta hehkuva pari.  Ihanaa, mitenkähän me.

Hymyilevä lämpöä huokuva Kati-kätilö tuli hakemaan meitä odotustilasta. Hän näki että meitä jännitti, rupatteli mukavia ja ohjasi tutkimushuoneeseen. Olin niin ilahtunut! Se oli söpö kodikas pieni huone, jossa oli sänky jossa oli ihan normaalit nätit petivaatteet. Istuimme ensin alas ja kätilö täytti perustietoja ja kyseli vointiani. ”No niin, näillä viikoilla etsimme nyt siis noin sentin kokoista olentoa.” Hän selitti myös missä raskauden pitäisi olla ja miten ultraisi, jos raskaus ei ole kohdun sisällä. Oli ihanaa, että asiat selitettiin tarkasti mutta yksinkertaisesti. Sitten oli aika alkaa ultraamaan. Aivan sängyn vieressä oli tuoli. Hieman etäämmällä oli nojatuoli ja sen vieressä iso erillinen ruutu, joten mies sai valita istuuko minun vieressä tuolilla ja katsoo kanssamme kätilön ruutua vai vähän etäämmällä nojatuolilla katsomassa isosta ruudusta. Pyysin miehen viereeni.

Kävin makuulle ja nostin mekkoa ylös. Jännitti. Olin käynyt mielessäni läpi skenaarioita, jotta pysyn rauhallisena tutkimuksen ajan: voi kestää tolkuttoman kauan että mitään löytyy, tai ”Olen pahoillani, mutta..” tai ”Onneksi olkoon”. Eniten olin hionut hermojani siihen hiljaisuuteen ennen kuin siellä näkyy mitään ja saa jotain tietoa. No hyvä kun oli ultrauslaite sujahtanut sisään niin kätilö totesi: ”No nyt voin jo sanoa että kyllä täällä raskaana ollaan. Onneksi olkoon!” Alkion syke löytyi heti myös. Tuijotimme pientä pötköä jossa välkkyi valkoinen rytmi. Kaikki tapahtuikin niin nopeasti! ”Ja yksi täältä löytyy”. Ainiin, olin ehtinyt unohtaa että selviää myös montako siellä on! Yksi oli meille mieluinen uutinen. Kätilö näytti pitkään kuvaa ruudulta ja kertoi mitä muuta kuvassa näkyi. Katselimme pientä pötköä ja siinä vilkkuvaa valoa.

Tuijotimme ruutua mykkänä. Mies hapui käteni käteensä. ”Ootas..” kätilö vaihtoi asetusta ja pian huoneen täytti nopea jumputus pupum pupum pupum pupum. Kyyneleet tulivat paksuina ja lämpimä ja hellyys täytti minut. Siellä! Kulta.

Kätilö esitteli rauhassa näkymää ja kertoi, että näyttää kaikin puolin hyvältä. Viitekehysmitan perusteella tuli myös päivä lisää eli tänään alkoikin jo kahdeksas raskausviikko!

Kotiin saimme mukaan kuvia reilu 8mm pitkästä alkionalustamme, jee. On aivan käsittämätöntä että sisälläni on riisinjyvänkokoinen juttu jolla lyö sydän! Mun sisällä on minisydän! Se on niin hauska ajatus! Mulla on hyvä ja ihastunut olo <3

Rv 7+0