Yhdestä riesasta pääsee niin toinen tulee
Tänään alkoi 30.raskausviikko! 30 tuntuu jo tosi isolta numerolta ja siltä että vauva ihan oikeasti tulee jo kohta! Enää kaksi kuukautta siihen että vauva on täysiaikainen. Ihanaa ja hurjaa että tämä loppuaika menee niin vauhdilla.
Viikko sitten pähkäilin onkohan ihanampaa olla raskaana vai sitten kun se vauva on täällä. Vastaan jo nyt, että sitten kun se vauva on täällä. Raskausoireiden puolesta mulla on ollut lähes vaivaton raskaus. Alussa väsymystä ja kuvotusta, mutta lopulta selvisin ehkä viidellä oksennuskeikalla. Mutta unettomuus alkoi jo yritysvaiheessa ja räjähti käsiin positiivisen testin jälkeen. Valvoin noin viisi kuukautta ja lopulta todettiin, että hoitamaton unettomuus on laukaissut masennuksen. Kuuden viikon sairasloma, tiivis etäterapia ja lääkitys sai mut onneksi kuntoon nopealla aikataululla. On ollut aivan ihanaa olla töissä: pitkästä aikaa se on tuntunut mielekkäältä ja lisäksi on ollut se bonus, että aika on mennyt tosi nopeasti. Kuukausi hurahti ohi.
No sitten tuli koko päivän mittainen koulutuspäivä ja istumista 7h. Se oli sitten siinä. Alaselkä tuntui sen jälkeen kuin se olisi muuttunut yhdeksi isoksi luupiikiksi, joka survoi joka liikkeellä hirveää kipua. Luupiikki muuttui päivien saatossa tunteeksi, että alaselkäni on täysin säpäleinä, luumurskana. Kymmenen minuutin työmatkaan meni 50 minuuttia. Askel oli hitaampi kuin etanalla ja kipu hirveä. Kun sunnuntai-iltana aloin itkeä kovan kivun ja päälle iskeneen vatsakivun uuvuttamana päätin varata lääkärin. Ja sairaslomalla ollaan taas.
Risooooo!! Nyt olisi aika monta asiaa joita ei ainoastaan pidä vaan myös haluaisin todella paljon hoitaa. Esimerkiksi uuden kodin remontointi, maalien ja tapettien valinta, vanhan kämpän kamojen läpikäynti ja turhan heitto roskiin, siskon ja hänen lastensa näkeminen. Ja mitä minä teen: makaan. Koska lääkäri sanoi että makuulla paine selkään on kaikista pienin ja se auttaa kipuun. Perhana. Lääkäri totesi myös että kipu kyllä ”loppuu viimeistään kun synnytät”. No mut hei kiva.
Onneksi olen harjoittanut kohta kahdeksan viikkoa mindfulnessia, koska muuten olisin jo epätoivon kierteessä. Harmittaa niin moni asia. Sitten koitan toisaalta ajatella, että monella menee vielä enemmän käteen koko raskaus. Jotenkin turhauttaa kun oli jotenkin ihan eri odotukset. Olen unelmoinut aina siitä että saan kokea raskauden ja sitten pettää henkinen puoli ja sitten fyysinen. Toivon ettei kukaan pidä minua laiskana. Toivon niin paljon myös että selkä kuntoutuu nyt makuuttamisella edes vähän paremmaksi, jotta voin edes käydä töissä tai edes valitsemassa ne saakelin tapetit ja maalit. Hävettää ja harmittaa kun seitsemänkymppiset appivanhemmat remontoi ja itse istuu jakkaralla. Haluaisin myös tosi paljon itse tehdä remonttia, eka oma koti, haluaisin olla osa sen valmistelua meidän perhettä varten.
Rv 29+0.