Miksi pelaaminen ei ole hyväksyttävä harrastus?
Syksyllä kuuluu harrastaa. Se tekee meistä parempia ihmisiä. Koulujen alkaminen ja töihin paluu aiheuttavat ilmiön, joka toistuu kulttuurissamme vain toisen kerran vuoden aikana: uuden vuoden alkaessa. Uudenvuoden morkkiskrapuloissa tehdyt lupaukset koskevat useimmiten urheiluharrastuksia tai terveyteen liittyviä muutoksia. Montako kertaa olet tosin kuullut jonkun luvanneen pelaavan enemmän konsolipelejä tai pelaavansa tällä viikolla läpi kaikki kolikkopelit suosikkikasinollaan? Et varmaan kovin usein.
Miksi lähes kaikki muut harrastukset ovat ihan ookoo, mutta pelaaminen harrastuksena johtaa heti holtittomaan uhkapelaamiseen ja rahaongelmiin ja netissä kaveriporukan teamspeakissa vietetty aika tekee jokajätkästä ja -mimmistä epäsosiaalisen yhteiskunnan ulkoreunamilla roikkuvan epäsosiaalisen hylkiön, jolla on vippi paikalliseen pitsapaikkaan ja joka ei osaa keskustella järkevästi vastakkaisen sukupuolen kanssa kuolaamatta energiajuomaansa ja raapimatta…nenäänsä? Tällaiset yksilöt ovat väistämättä epäurheilullisia, veroja maksamattomia, tuottamattomia yhteiskunnan semijäseniä, jotka eivät koskaan ole kasvaneet aikuisiksi ja jotka eivät ota tätä kaikkea –herranjestas sentään– riittävän vakavasti.
Väärin. Pelaajien keskuudessa on valloillaan hiljainen sukupolvi, jonka ikäluokka sijoittuu jonnekin 20 – 35 välille. Paitsi että erityisesti mobiilipelejä suosivissa digitaalisten pelien pelaajissa on paljon alle 45-vuotiaita naisia, sen joukoissa on paljon pelaamistaan striimaamalla hyvää tiliä tekeviä nuoria aikuisia ja teinejä. Ne samaiset alle 45-vuotiaat naiset muuten käyttävät nettipelaamiseen myös huomattavasti varallisuuttaan miesten vastaavasti suosiessa enemmän konsolipelejä ja nettialustojen moninpelejä.
Pelaajien keski-ikä on muuten joidenkin statistiikkojen mukaan kolmenkympin vaihteessa, eli niillä paikkeilla, jossa erilaiset perinteiset aikuistumisen riitit, kuten työelämään vakiintuminen, vakituinen parisuhde, asunnon osto ja perheen perustaminen alkavat olla monelle jo ihan arkipäivässä mietittäviä asioita. Lisäksi viime vuosina e-urheilu on ollut huimassa kasvussa ja nuoret ovat suunnanneet joukolla täyteen buukatuille e-urheiluleireille. Ehkä jo kymmenen vuoden päästä töllöstä seurataankin jääkiekon ja keihäänheiton lisäksi myös e-urheilun olympialaisia?
Pelaamisesta on joillekin ihan oikea ongelma, jota ei missään nimessä pidä vähätellä. Juuri netissä tarjottavista rahapeleistä on tullut suuri osa pelaamiseen liittyvää ongelmakäyttäytymistä, josta kärsivät viimeisimpien tutkimusten mukaan nuoret aikuiset. Myös naisten pelaamiseen on enevissä määrin liittynyt negatiivisia piirteitä. Myös kuitenkin esimerkiksi salilla treenaamiseen saattaa kuitenkin liittyä myös negativiisia ilmiöitä, kuten ortoreksiaa ja muita syömishäiriöitä, sekä erilaisia kehonkuvan ongelmia ja mielenterveyteen liittyviä häiriöitä.
Mikä tekee siis pelaamisesta vähemmän hyväksytyn harrastusmuodon kuin esimerkiksi salitreenistä tai neulomisesta? No mietitään hetki. Salitreeni tai mikä tahansa muukin liikuntaharrastus lisää fyysistä kuntoa ja jaksamista töissä. Pysyt ehkä terveenä pidempään, etkä ole aivan yhtä altis kroonisille sairauksille kuin sohvaperunana viihtyvä työtoverisi — olettaen että et vain epäonneasi tai jostakin ennalta arvaamattomasta kohtalon oikusta sairastu. Neulominen on myöskin ihan kivaa puuhaa, vaikkakin huomattavasti salitreeniä rauhallisempi harrastus. Se vaatii kuitekin rauhoittumista ja pysähtymistä — vähän kuten meditaatiossa — joten ei huono.
Mitä hyvää pelaamisessa voi sitten olla? Joidenkin tutkimusten mukaan pelaaminen kehittää aivomotorisia taitoja, luovaa ongelmanratkaisukykyä, päätöksentekoa ja työelämässä vaadittavia digitaalisia taitoja. Sen on katsottu lisäävän myös aivojen vireystilaa, kielitaitoa ja itsearviointikykyä. Pelaaminen voi kehittää myös tunne- ja sosiaalisia taitoja ja se tarjoaa myös onnistumisen kokemuksia ja keinon positiivisten kokemusten lisäämiseen elämään.
Erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet työelämän vaatimusten kasvaneen ja elämän muuttuvan yhä vaativampaan suuntaan. Se, mihin kukin käyttää vapaa-aikaansa on lopulta todella yksilöllistä, joten mitä jos tehtäisiin niin, että annettaisiin kaikkien nauttia niistä harrastuksista, jotka ovat juuri heille mielekkäitä — ja päästettäisiin pelaajatkin täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi?