Ei kiitos.

Tulee kohta kuukausi siitä kun avasin oven koulumaailmaan ja päätin tehdä harrastuksestani työni.

Opiskelutahti on tiukka ja aikaa meille annettiin tasan vuosi ja mielellään vielä vähemmän.

Kun aloittaa opiskelun aikuisiällä sitä monesti tulee miettineeksi, opinko vielä yhtä nopeasti? Sisäistänkö kaiken ja ehdinkö syventyä kaikkeen tietoon mitä meille kirjaimellisesti kaadetaan päähän nopealla aikataululla, ajatuksella ”katsotaan kuka kestää kyydissä”. 

Olen ensimmäistä kertaa tekemässä jotain sellaista mitä minä itse haluan tehdä

En sellaista mitä minulta odotetaan. Olen suorittanut ja koittanut olla muille hyvä ja kelvata, liian kauan.

Perheessäni on yrittäjätaustaa ja kun sain tiedon opiskelupaikasta oli yrittäjä äitini enemmän kuin epäileväinen. Yrittäjän arki on kovaa. Eikö perus duunarin arki sitten ole? Jotkin ihmiset toki löytävät omanpaikkansa nopeammin ja työnteko toiselle tuntuu omalta, olkoon se hyvä heille niin.

Voisin avata oman työhistoriani havisevia sivuja, tärisivin käsin ja todeta yhteenvetona vain olevani todella iloinen että vihdoin, olen vapaa rutiininomaisesta työnteosta. Enää työntekoani ja tehokkuuttani ei mitata mittareilla tai koiteta pusertaa johonkin tiettyyn muottiin. 

Minun pitäisi olla hyödykäs ja tuottaa tulosta- rahaa muille. Ei kiitos. En halua käyttää elämääni juoksemalla tuossa oravanpyörässä mitkä jotkut viisaat ovat omaksi edukseen kehittäneet. Opettajani sanoin ”Kyvyttömät koittavat saada haluttomat tekemään tulosta”. Niinpä.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *