Onnellinen yksinäinen

Oletko koskaan viettänyt kokonaista viikonloppua yksin? Aivan yksin, ilman kenenkään näkemistä, kumppanin kanssa viestittelyä tai perheen kanssa soittelua. Ilman puhelimen näpräämistä tai ystävien näkemistä. Se on yllättävän vaikeaa, jopa pelottavaa olla täysin omassa seurassa omien ajatustensa kanssa.

Miksi se on niin pelottavaa? Yksi merkittävimmistä asioista, jonka olen oppinut tänä kuluneena vuonna on se, että minun tulisi olla oman itseni paras ystävä. Minun tulisi viihtyä omassa seurassani omien ajatusteni kanssa niin, etten hetken kuluttua ahdistuisi tai tylsistyisi. Miksi se silti tuntuu ajatuksena niin vaikealta?

Helposti ajatellaan, että yksin oleminen tarkoittaa samaa kuin yksinäisyys. Vielä viime syksynä ensimmäistä kertaa yksin asuessani ajattelin vahvasti näin: en osannut olla hiljaisessa asunnossa yksin, enkä varsinkaan ollut tottunut tekemään mitään yksin. Olin todella ahdistunut, sillä en osannut olla ja puuhastella oikein mitään omissa oloissani, mieli oli jatkuvasti jännittynyt ja ajatuskin yksin vietetystä illasta tuntui tavallaan ”ajan haaskaamiselta”. Syynä voi tosin olla myös uudessa tilanteessa eläminen, johon olen myös ajan mittaan tottunut, mutta omalla asenteellani on varmasti ollut vaikutusta asian kanssa.

Oman itseni paras ystävä tarkoittaa minulle yksinkertaisuudessaan sitä, että omassa seurassani saan tehdä ihan niitä asioita mitä huvittaa; jos haluan viettää kokonaisen päivän katsoen leffoja yksin kotona syöden samalla lounaaksi jäätelöä, niin minulla on kaikki oikeus tehdä se. Jos mieleni tekee kaupungilla lorvailua ja impulssi-ostosten tekemistä, niin sitten menen ja teen. En aina tarvitse toista henkilöä siihen, että voisin tehdä tai olla tekemättä jotain. Kun antaa itselleen luvan tehdä juuri niitä asioita mitä mieli lystää, niin oma aika alkaa maagisesti tuntua maailman parhaimmalta.

Olen vuosien saatossa saanut ja itse tehnyt lukuisia ”hätäpuheluita” ystäville, joissa valittelen seinien kaatumista päälle ja pään räjähtävän ajatuksista. Tällöin suorin pakoreitti on suunnata jonkun läheisen ihmisen seuraan. Kaverit siis ovat toimineet kuin pelastusrenkaana, johon tarttua silloin, kun omat ajatukset vievät mennessään. Uskon, että yksinäisyyden pelko perustuu tähän ilmiöön. Tekeminen on paras lääke tähän ongelmaan. Kun huomaan omien ajatusten lähtevän liian koville kierroksille, nousen ylös ja ryhdyn tekemään jotain mistä nautin. Pyykkääminen on itselleni hyvin tavallinen, mieluinen puuha johon tartun aina, kun huomaan rallin alkaneen päässäni 😀 Ylipäätänsä siivoaminen ja asioiden järjestely on asia, mikä tuottaa tekijälleen mielihyvää ja saa kroppaan liikettä. Tällöin myös omista ajatuksista irtautuminen on helpompaa.

Yksin oleminen on asia, mikä mielestäni on jokaisen opittava jossain vaiheessa elämää. Oman itsensä parhaana ystävänä oleminen tarkoittaa myös sitä, etten koskaan ole loppupeleissä yksinäinen.

-Elina