Oravan pyytäjä

Onko miehen koulutuksella väliä? Tunnustan eläväni kuplassa. Sellaisessa, jossa yliopistoon pääseminen ei vaatinut suurta ponnistelua vaan oli osa pidempää jatkumoa; itsestäänselvyys. Myös kaikki ystäväni ovat enempi tai vähempi kaltaisiani: kaikki lukion käyneitä korkea-asteen opiskelijoita tai matkalla kohti sitä. Tuttavapiiriini ei kuulu oikeastaan ketään, joka olisi jo toisella asteella valinnut ammatillisen koulutuksen lukion sijaan. Nykyisin uutiset siitä, että joku on napannut hienon työpaikan tai on nimitetty puolueensa nuorimmaksi eduskuntavaaliehdokkaaksi ovat arkipäiväisiä, eivätkä tunnu kovinkaan kummoisilta saavutuksilta. Omassa vääristyneessä todellisuudessani ihmiset ovat tottuneet onnistumaan.

Olen huomannut deittailevani tyyppejä, jotka elävät vähintäänkin samassa – elleivät jopa vääristyneemässä – todellisuudessa kanssani. Taannoinen tarinani ”ihan hyvästä” skumppapullosta kuvastaa tilannetta hyvin. Joudun kerta toisensa jälkeen yllättymään treffeillä siitä, millaisia yllätyksiä näillä supermenestyjillä on taskussaan. Puhuttiinpa sitten kultaisesta Amexista (tai muista elitismin symboleista), menestyneestä yrityksestä (jonka vuoksi lääkisopinnot oli pakko jättää kesken)  tai  lapsuusmuistoista (joihin oleellisena osana kuuluvat Tarja Halosen kanssa tanssitut illanvietot), alkaa oma kuplani tuntua vähäpätöiseltä. En arvosta rehentelyä, johon kultalusikka suussa syntyneet posliiniposket (näitäkin on Suomessa yllättävän paljon) saattavat silloin tällöin syyllistyä, mutta arvostan saavutuksia, jotka on ansaittu omalla työllä. Sinnikkyys ja älykkyys, jonka mittarina koulutusta pidän, ovat ihailtavia ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. Kohtaamani tilanteet aiheuttavat kuitenkin ensisijaisesti hämmennystä: Miten tietyt tyypit voivat jo vähän päälle parikymppisinä menestyä niin hyvin?

Aloinkin todella miettimään miehen koulutuksen merkitystä saatuani viime viikolla kaksi treffikutsua hyvin erilaisilta henkilöiltä. Toinen oli tuore dippainssi, joka ilmoitti olevansa alkuviikon työmatkalla Genevessä, mutta loppuviikosta hän mielellään järjestäisi meille yhteistä aikaa. Plääähh, taas yksi menestyjä. Toinen oli huonolla motivaatiolla ammattikoulun läpi rämpinyt vastikään kotiutunut rauhanturvaaja, joka oli aloittelemassa amk-opintojaan. Hmmm, sangen mielenkiintoinen tapaus, vaikkakin aivan eri maailmasta kuin minä. Nähtyämme jälkimmäisen kanssa en oikein tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Tahtoisin ajatella, ettei koulutuksella ole niin paljon merkitystä, mutta tapaamisemme vahvisti aavistustani maailmankatsomuksemme eroista. Eikä kyse ole niinkään meriiteistä, vaan ihan perustavanlaatuisesta, syvemmästä luonteen erilaisuudesta. En kuitenkaan heittänyt heti hanskoja kehään – harkitsen vielä lähteväni toisille treffeille. Tahtoisin haastaa omaa ajatteluani ja kyseenalaistaa ne kriteerit, joilla niin tiedostaen kuin tiedostamattakin karsin treffikumppaneitani.

En osaa vielä vastata omaan kysymykseeni siitä, onko miehen koulutustasolla merkitystä. Olen kuitenkin edelleen suhteellisen varma siitä, että samanlaiset tavoitteet kielivät samankaltaisista piirteistä ja elämänkatsomuksen yhtymäkohdista. Vaikkakin erilaisuudessa on oma viehätyksensä, tahdon elämääni ihmisiä, jotka ymmärtävät minua. Ymmärtämisen edellytykseksi koen ainakin jonkintasoisen yhteisymmärryksen siitä, mikä on elämässä tavoittelemisen arvoista. Pitkällä tähtäimellä tällä on toki enemmän painoarvoa, sillä juuri nyt – tässä hetkessä – erilaisuus on mahdollisuus oppia uutta.

Näin lopuksi, myönnän olevani aika naiivi. Tuudittaudun kuitenkin siihen faktaan, että kirjoittamani tajunnanvirta on mahdollisimman sensuroimaton kuvaus subjektiivisten ajatusteni kimuranteista umpiperistä.

kuvapankkina jälleen unsplash.com

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *