Jouvuin puulle pyörivälle

Oivalluksia ihastumisesta ja ripaus takertumista. Se oli heinäkuinen sunnuntai-ilta jokunen viikko sitten, kun istuimme iltaa erään ystävättäreni kanssa viinilasin – toisen, kolmannen ja niin edelleen – ääressä. Siinä ajatusten lähdettyä aikamoiselle laukalle ystäväni esitti varsin mielenkiintoisen näkökulman liittyen ihastumiseen. Hänen mukaansa – kaikessa yksinkertaisuudessaan – ihastumista on kahta päätyyppiä; hölmöä ja fiksua. Tulkintamme mukaan hölmösti ihastuminen on usein epätoivoista takertumista omiin mielikuviin, tunteisiin ja toiveisiin, vaikkakin alitajuisesti tiedostaakin elättelevänsä turhaa toivoa. Fiksusti ihastuminen sen sijaan on huoletonta höpöyttä kuitenkaan unohtamatta realismia. Fiksusti ihastuneena ei tavitse stressata ja arvuutella toisen tunteita, sillä tilanteen voi luottaa kehittyvän omalla painollaan. Hiljaisen kesän jälkimeiningeissä voinkin nyt julistaa olevani fiksusti ihastunut.

Menemättä vielä sen syvemmälle tämän hetkiseen tilanteeseeni tahdon jakaa erään deittailukokemukseni alkukesältä. Tapasimme ensimmäistä kertaa Takertujan kanssa samoihin aikoihin, kun pohdiskelin miehen koulutustason merkitystä. (Mainittakoon, että sain vastauksen kysymykseeni: koulutuksella on todellakin merkitystä. Karkeasti yleistäen se peilaa pitkälti yksilön arvoja ja otetta elämästä.) Kyseisen miehen todellinen luonto paljastui minulle kolmansilla treffeillä, joille hän ilmestyi niin överin kukkakimpun kanssa, ettei sellaisia sovi kanniskella muualla kuin pitkällä keskikäytävällä hääkellojen tahdittaessa tarpomista. Kylkiäisenä Takertujalla oli mukanaan pullo lempiviiniäni, vaikka pelkkä kimppukin oli maksanut varmasti useita kymmeniä euroja. Mahtipontinen ele olisi mitä romanttisin ja ihanin, mikäli osapuolet olisivat samoilla fiiliksillä (eli siis umpirakastuneita), mutta näin varhaisessa vaiheessa deittailun hädin tuskin alettua se oli ainoastaan karmivaa.

Kuten arvata saattaa, emme enää tämän jälkeen tavanneet. Ilman hänen ahdistavaa yli-innokkuuttakaan en olisi uskonut jutun etenevän, sillä olin tavallaan tiedostanut tilanteen jo ennen kolmansia treffejä. Silti hänen reaktionsa torjutuksi tulemiseen oli lapsellisen naiivi ja yllätti minut tyystin epätoivoisuudessaan; hänhän käytti muun muassa termiä”jättää”, vaikka hädin tuskin tunsimme toisiamme. Dramaattisen näytöksen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen päästessäni hänestä eroon – tai niin ainakin luulin. Puolentoista kuukauden hiljaiselon jälkeen hän lähestyi minua yllättäen viime viikonloppuna aloittaen viattomasti kuulumisia kysellen ja sen jälkeen tivaamalla, mikä meni vikaan. Enkö sanonut sitä viimeksi jo tarpeeksi selvästi? Aivan käsittämätöntä. Joka tapauksessa tarinan opetus on yksinkertainen: yli-innokkuus on yksi pahimmista turn-offeista, eikä ole yhtään hölmöä esittää coolia tapailun alkuvaiheessa sen sijasta, että ripustautuisi jo kättelyssä toisen kaulaan.

Treffailun täyteinen kevät oli tasapainottelua pitkälti arjen ja juhlan äärilaidoilla. Kesällä sain aikaa ajatella; aikaa rauhoittumiselle. Yksi asia johti toiseen ja vaikka mukaan mahtui Takertujan kaltaisia kommelluksia, löysin lopulta balanssin. Viime lauantaina joimmekin nyt jo pidempään tapailemani miehen kanssa shampanjaa juhlistaaksemme elämää ja yllättäviä onnenkantamoisia, joita meille molemmille loppukesä on tuonut tullessaan. Myönnän olevani juuri nyt onnellisempi kuin muistan olleeni aikoihin; sain uskomattoman ihanan uuden työpaikan ja nautin siitä huumasta, joka tällä hetkellä sävyttää tapailuamme. Enkä malta odottaa tulevaa – syksyä, jona kaiksta näistä uusista intoa ja inspiraatiota pirskahtelevista asioista tulee arkea.

kuva: unsplash.com

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *