Tofua vauvalle

WP_20150807_11_40_09_Pro.jpgMeillä on ollut nyt tapetilla viimeaikoina Nooan ruokavalio, kun hän on alkanut nyt 6kk täytettyään syödä kunnolla kiinteitä. Neuvolasta saimme lähetteen ravintoterapeutille, jotta saisimme sieltä kaipaamiamme vastauksia vauvan kasvisruokavalioon liittyen. Emme haluaisi syöttää Nooallekaan lihaa, kalaa tai kanaa, ennen kuin hän on kyllin vanha itse päättämään ruokavaliostaan. Valitettavasti tämä kiinteiden aloitteminen sattui loma-aikojen päälle. Odottelemme edelleen postissa aikaa ravintoterapeutille, koska ilmeisesti kaikki ovat olleet koko heinäkuun lomalla.

Olen koettanut jonkin verran etsiä netistä tietoa vauvan kasvisruokavaliosta. Nettiaineistossa on aina vain se luotettavuus ongelma. Siksi mieluummin esittäisin asiaa koskevat kysymykseni kasvotusten ammattilaiselle, kuin googlelle. Kuitenkin tässä kuukauden päivät aikaa odotellessani, olen jo kärsimättömänä alkanut käymään läpi internetin aineistoja aiheesta. Jonkun verran googlettelin näitä kasvisruokajuttuja jo aikaisemmin, kun asia ei vielä edes ollut ajankohtainen. Silloin tuntui, että en löytänyt juurikaan mitään järkevää aiheesta. Nyt kuitenkin löysin vastikään kirjoitetun suhteellisen luotettavan oloisen jonkun terveystoimittajan kirjoittaman artikkelin, jossa oli viitteellisiä aloitusikiä eri ruoka-aineille. Siitä muunmuassa sain selville, että kananmunan voi aloittaa jo 5kk iässä. Olemmekin sitä jo maistattaneet muutamaan otteeseen.

Tänään mietin, mitä sekottaisin parsakaalin sekaan pojalle lounaaksi. Jääkaapissa oli paketti pehmeää tofua, joten päädyin koneelle googlaamaan ”milloin tofua vauvalle”. Löysin sydän.fi sivustolta ravitsemusasiantuntijan kirjoittaman vastauksen kysymykseen: Sopiiko tofu vauvalle? Hänen mukaansa 5-6kk vauva voi jo alkaa maistelemaan soijatuotteita. Niinpä hurautin sauvasekoittimella pikkaisen tofua parsakaalin sekaan. Nooalle tuntui maistuvan ihan hyvin. Hän on onneksi muutenkin niin kaikkiruokainen ja hyvä syömään, että yleensä kaikki tarjottu maistuu.

Vaikka tofusta ja kananmunasta saakin proteiinia, odottelen edelleen sitä ravintoterapeuttiaikaa. On niin paljon juttuja, mistä minulla ei ole aavistustakaan, kun puhutaan vauvan ravinnontarpeesta. Vaikka emme olekkaan täysin vegaaneja, pyrimme silti minimoimaan kananmunan ja maitotuotteiden käyön ruokavaliossamme. Toivoisin, että Nooankin ruokavalioon löytyisi jokin muu kuin kananmuna pääasialliseksi proteiininlähteeksi. Lisäksi haluaisin tietää esimerkiksi riittävästä raudan saannista, omega-3 + muista tärkeistä rasvoista jne, että kuinka ne turvataan vauvan ruokavaliossa, ja mikä niiden tarve on. Myöskin minua kiinnostaa, että voiko lapsen elimistö myöhemmin tottua kalaan ja lihoihin, jos hänelle ei niitä pienestä pitäen anneta. Mielestäni meillä ei kuitenkaan ole oikeutta viedä Nooalta mahdollisuutta siirtyä lihansyöjäksi, jos hän tahtoo niin syystä tai toisesta myöhemmin elämässään tehdä. Joten näihin kysymyksiin olisi todellakin mukava saada ammattilaisen vastauksia, niin tietäisi sitten, mitä oikein pienelle olisi parasta syöttää.

 

WP_20150807_10_55_30_Pro (2).jpg

 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Mieli

Heppailua

 

WP_20150804_18_05_35_Pro.jpg

Mullon uusi vuokraheppa! Hänen nimensä on Rico. Laitoin hevostalli.net:iin ilmoituksen muutama viikko sitten, että etsin vuokraheppaa Oulun alueelta. Sain nopeasti monia vastauksia. Ricon omistaja oli heistä ensimmäinen, ja paikka kuulosti parhaimmalle vaihtoehdolle. Kävin koeratsastamassa Ricoa toissaviikolla, ja päädyin vuokraamaan häntä 2-3 krt viikossa siitä eteenpäin. 

Olen ratsastanut niin pienestä kuin jaksan muistaa, ja ollut henkeen ja vereen heppatyttö. Opiskelut ja reissut vain menivät jossakin vaiheessa edelle ja rakas harrastus jäi tauolle. Nyt kun elämäntilanne on toistaiseksi hieman stabiilimpi, niin on mahdollisuus jatkaa tämän intohimon toteuttamista.

Rico on 19-vuotias vanhaherra, iso latvialainen puoliverinen. Mukava, kiltti ja osaava heppa. Täydellinen kaveri tällaiselle tauolta palaajalle. Auttaa palauttelemaan mieleen vanhat jutut ja voi jatkaa kehittymistä sitten kun on sen aika. Rico on ollut yhden ihmisen omistuksessa lähes koko elämänsä. Häntä on hoidettu hyvin ja hän on ratsastaessa hyvin herkkä avuille. Mukava ratsastaa hevosta, joka haluaa kuunnella ratsastajaa, tekee mielellään töitä ja nauttii selvästi itsekin. Suusta Rico on todella herkkä, mikä on minulle hyvä asia, koska haluan pyrkiä tauon jälkeen korjaamaan kaikki vanhat fibat, kuten liian kovalla kädellä etupainoisesti ratsastamisen. Kun hevonen on herkkä suustaan, tulee paljon herkemmin havainnoitua omaa ohjastuntumaa ja sen pehmeyttä. Tänään muutaman kerran pääsimme jo tilanteeseen, jossa käsi oli kevyt kuin höyhen, ja hevonen teki nätisti takaosalla töitä. Fiilis.

Rico asustaa pienellä idyllisellä kotitallilla. Omakotitalon pihaan on rakennettu muutaman hevosen talli, pihasta löytyy tarhat, ja kouluratsastuskentän kokoinen kenttä. Myös maastoyhteydet ovat lähellä hyvät. Toivon että pääsemme jossain vaiheessa syksyllä myös maastoilemaan. Omistajalta kuulin, että Rico voi olla hieman hyppivä ja säikky maastossa, joten taidamme vielä jonkin aikaa tutustua aivan rauhassa, ennen kuin lähdemme metsään ratsastamaan.

Minusta on mukava, että hevosesta löytyy kiltteyden lisäksi myös hieman luonnetta ja haastetta. Viime kerralla pääsin jo vähän maistamaan vanhan herran pippurisuutta, kun hän laukannostoissa pukitteli niin korkealle, että olin jopa lentää selästä. Nyt Ricoa oli viimekerran jälkeen ratsastettu. Hän oli paljon vetreämpi, ja laukannostotkin sujuivat ilman hyppelyä.

Parasta tässä heppailussa on nyt ehkäpä se, että vihdoin mulla on joku oikeasti oma juttu, jonne pääsen pari kertaa viikossa pitämään lomaa vauvan hoidosta. Nautin niin täysillä tänäänkin, että seisoskelin vielä pitkään ratsastuksen jäkeen tallissa vain nuuhkimassa ihanaa tallin tuoksua, ja rapsuttelemassa hepoa.WP_20150804_18_09_45_Pro.jpg

WP_20150730_13_30_53_Pro (2).jpg

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli