Long time no see

Kymmenisen vuotta sitten tutustuin höpsöön, hauskaan, hieman epävakaaseenkin sosiaaliseen tyttöseen. Hänen kanssa vietettiin ilta, jos toinenkin pulloja kilistellen opiskelija-asuntolan solukämpässä.

Meni vuosi, meni toinen ja päädyttiin samaan työpaikkaan. Jaettiin työpaikan narsistien aiheuttamat surut ja ajallaan kumpikin päästiin sieltä pois. Ystävä valmistui lopulta koulusta ja muutti kauemmas.

Sitten tuli Facebook. Tuo yksinäisten ihmisten pelastus, juoruämmien paratiisi ja helpoin väylä yhteydenpitoon kaukaisten ihmisten välillä. Vaihdettiin kuulumiset kerran-pari vuodessa ja pysyttiin selvillä toistemme elämästä.

Lopulta ystäväni katosi! Katosi sosiaalisesta mediasta! Useat puhelimen ja operaattoreiden vaihdot olivat hukanneet ystäväni numeron ja linkit suoraan yhteydenpitoon väliltämme katkesi. Vaan yksi ei kadonnut: ihmiset. Sama ystäväpiiri takasi, että välillemme jäi jotain. Jäi yksi yhteinen ystävä, joka piti yhteyttä tiiviisti molempiin. Niillä tiedoin, joita yhteinen ystävämme meille jakoi, pysyimme edelleen selvillä toistemme elämistä reilun vuoden verran.

Tänään yhteinen ystävämme saattoi meidän jälleen yhteen. Ensin jännitti. Jännitti ihan hirmuisesti. Kun lopulta oli aika jättää jäähyväiset, oli vasta se parisuhdekiemuroihin, kuulla hänen työstään enemmän, jutella menneistä ja tulevista. Ihmetellä, millasia hääsuunnitelmia hänellä ja miehellään oikein onkaan ja jakaa omia tulevaisuuden suunnitelmia hänen kanssaan. Ja tietysti päivittää ihan kaikkien yhteisten tuttaviemme tämän hetkiset kuulumiset.

Vaikka juttutuokio jäi lasten keskeytykset mukaan laskien parituntiseksi jäi siitä hyvä mieli varmasti pitkäksi aikaa. Mietin, johtuuko se siitä, että vanhaa ystävää on yksinkertaisesti ihana nähdä. Varsinkin, kun hän on yhä se lämmin ja hassu tyttö, joka oli silloin teinivuosinakin. Vai johtuuko se aitous ja lämpö siitä, että Facebookin ihmeellinen maailma ei ole tuonut välillemme olettamuksia siitä millainen toisen elämä on.

Kippistän teekupilla elämälle! Kippistän eläville ihmisille! Tänään dissaan sosiaalista mediaa samalla, kun sitä rakennan.

 

 

kippista.jpg

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Syvällistä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.