Kotihiiri vs kaupunkirotta

bloggs.jpg

Tykkäätkö sä viettää enemmän aikaa kotona vai viilettää erinäisissä tapahtumissa kaupungilla? Onko sun mielestä kivampaa vapaapäivänä käydä esimerkiksi lenkillä ja illalla käpertyä sohvalle katsomaan leffaa ja syömään jotain herkkua? Vai menetkö sä päivällä kaupungille kahville kaverin kanssa ja illalla vielä baariin?

Tietenkään ihmisiä ei voi jaotella täysin toiseen ryhmään, vaan kaikki nauttivat toisinaan molemmista tekemisistä. Uskon kuitenkin, että ihmiset lukeutuvat enemmän jompaankumpaan ryhmään.

Mä tunnustan ehdottomasti olevani enemmän kotihiiri. Musta on ihanaa olla kotona. Siksi mulle onkin niin tärkeää sisustaa ja laittaa oma kotini viihtyisäksi ja kauniiksi, koska tykkään viettää siellä niin paljon aikaa. Mun unelmaelämää on oikeasti käydä töissä ja sen lisäksi päästä urheilemaan. Mun mielestä tavallinen arki on oikeasti tosi jees. Toki silloin tällöin on älyttömän mukavaa käydä tapaamassa kavereita kahvilla tai vaikkapa viinilasillisen äärellä, mutta ollakseni rehellinen ei ole mun juttu tehdä sitä jatkuvasti.

Musta on hauskaa, kun jotkut ihmiset käyvät viikoittain erilaisissa kulttuuritapahtumissa, syömässä ravintolassa, teatterissa, elokuvissa ja niin edelleen. Tuntuu, että tämän tyyppiset ihmiset ovat jatkuvasti menossa jossain.  Hauskaa se on mun mielestä siksi, että se on niin älyttömän erilaista elämää mitä itse vietän. Itse en edes jaksaisi työpäivän jälkeen lähteä johonkin kekkereihin poikkeuskertoja lukuun ottamatta. Ja milloinkohan olen oikeasti käynyt viimeksi teatterissa?!! En todellakaan ole kauhean kulturelli ihminen. Ja nyt vähän jopa hävettää myöntää se täällä. 😀

Joskus olin kateellinen sellaisille ihmisille, jotka ovat jatkuvasti menossa, kunnes tajusin, että siinä on kyse vain elämäntapa- ja luonne-eroista. Ja molemmat ovat ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja. Mä työskentelen sosiaali- ja terveysalalla ja olen jatkuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa töissä. Siksi musta onkin usein töiden jälkeen ihana vain olla yksin tekemättä mitään erikoista.

Mä olen kuitenkin elänyt myös sen vaiheen, kun liihottelin jatkuvasti ulkona. Päälle 20-vuotiaana olin oikeasti melkein joka viikonloppu baarissa ja muutenkin aina kaverien kanssa menossa jossain. Sitten mulle tuli stoppi noin kolme vuotta sitten ja musta tuli ”tylsä ja vanha”. Ennen musta oli parasta saada vetää päälle pikkumusta ja korkkarit, nykyään viikonloput menee hupparissa ja jumppatrikoissa.

Lenkkeily on hyvin iso osa mun arkea. Käyn yliaktiivisen duracell koirani kanssa joka päivä kolme kertaa lenkillä ja ne ovatkin mun aikaani ajatella asioita. Laitan musiikin soimaan korviin ja uppoudun omiin ajatuksiini. Koira on myöskin syy, miksi mun myös pitää mennä aina koulun ja töiden jälkeen suoraan kotiin. Täytyyhän toisen päästä pissalle ajallaan.

Koiraa ottaessa yksinelävänä jouduin myös tekemään tietoisen valinnan siitä, että joudun karsimaan sosiaalisia menoja elämästäni merkittävästi. Esimerkiksi opiskelun alkuvaiheessa sen huomasi siinä, että jos meillä oli klo 8-16 koulupäivä ja sen jälkeen olisi ollut yhteistä illanviettoa, mä en koskaan päässyt mukaan, koska mun oli mentävä kotiin koiran luokse. Toki se on joskus harmittanut, mutta hetkeäkään en ole katunut tuon karvapallon ottamista. Muutamien bileiden menetys on mulle pieni hinta siitä, miten paljon Tiki tuo iloa mun elämääni.

Toisaalta mun mielestä on aivan fine, jos joku ei halua ottaa lemmikkiä, koska tykkää käydä paljon ulkona ja kaupungilla sekä matkustella. Ei silloin kuulukaan ottaa lemmikkiä, sillä lemmikin kanssa täytyy viettää paljon aikaa kotona. Itse asiassa ihailen sellaista ihmistä, joka myöntää realistisesti, että oma aika ei riitä lemmikkin ottamiseen. On myös paljon niitä tyyppejä, jotka tavallaan haluavat kaiken ja sitten se oma Musti joutuu aina olemaan yksin kotona.

Me ihmiset ollaan erilaisia ja sehän on just hienoa. Tylsäähän se olisi, jos kaikki toimisivat ja eläisivät ihan samalla tavalla.  Kumpaan ihmistyyppiin sä koet enemmän kuuluvasi?

-Sonja

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Postaus numero yksi

Tiedätkö mitä? Mä olen päättänyt tehdä jotain, mitä en olisi koskaan aiemmin uskonut.  Se on jotain, mikä on tässä kohtaa melko ilmiselvää, kun olet avannut tämän postauksen, mutta se on ollut mulle tosi suuren kynnyksen takana. Blogin kirjoittamisen aloittaminen on musta oikeasti jopa hiukan pelottavaa ja hyvin äkkiä mieleeni tuleekin, että mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Tai kiinnostaako tämä oikeasti yhtään ketään. Mutta toisaalta mietin, että mitä väliä? Eikö mulla ole oikeus tehdä jotain, mitä niin monet muutkin tekevät ja mikä kiinnostaa mua oikeasti. Uskon myös, että jos jokin asia pelottaa, se täytyy ehdottomasti yrittää toteuttaa. Olen lisäksi aina pitänyt bloggaamista hiukan sellaisena wannabe-juttuna, mikä on lisännyt sitä kynnystä entisestään.

 

dabba.jpg

 

Mutta mistä tuo koko idea sitten lähti? Jonkun tutun kanssa tuli puhetta blogeista ja siitä, miten monet tyypit nykyään bloggaavat. Mä löysinkin itseni sanomasta, että voisin kuvitella tykkääväni blogin kirjoittamisesta, mutta en tiedä yhtään mistä aiheesta kirjoittaisin. En koe suhtautuvani mihinkään harrastukseen, alaan tai esimerkiksi elämäntapaan niin intohimolla, että jaksaisin sellaisesta aiheesta yksinomaan alkaa kirjoittamaan.

Mutta mä tykkään kirjoittamisesta. Ihan hirmuisesti. Äidinkieli oli itse asiassa ainoa aine, jossa pärjäsin lukiossa tekemättä kuitenkaan kovinkaan paljon töitä sen eteen. Se on myös ainoa aine, josta sain ylioppilaskirjoituksissa Eximian. Mä en kuitenkaan ollut äidinkielessä mikään kympin tyttö, mutta hyvä kuitenkin. Sainhan pääasiassa ysejä aineistani.

Lapsena mä kirjoitin tarinoita pöytälaatikkoon. Mummun luota löytyi joitain vuosia sitten vihkoja, joihin mä olin raapustanut tarinoitani tyyliin heti, kun olin oppinut kirjoittamaan. Esiteininä mä kirjoitin tietokoneelle romaanin alkuja. Musta olisi ollut maailman siisteintä olla kirjailija. Yläasteella mun unelma-ammattini oli vielä toimittaja, mutta sitten mä kadotin jotenkin innokkuuteni kirjoittamiseen. Mä aloin kiinnostua ihan muista jutuista.

Kuten jo aiemmin totesin, mulla ei ole mitään yhtä tiettyä aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa. Mulle jäi kuitenkin kytemään ajatus vanhan kirjoitusharrastuksen aloittamisesta jälleen, mutta sinne pöytälaatikkoon mä en enää jaksa runoilla vain itseäni varten. Lisäksi mä olen vähän sellainen tyyppi, että jos keksin jonkun idean, saan siitä sellaisen päähänpinttymän, että se on melkeinpä pakko toteuttaa.

Mutta kuka mä sitten olen ja mistä mä tykkään?

Mä olen 26-vuotias nuori nainen. Kotoisin Turusta, mutta asunut viimeiset neljä vuotta Helsingissä. Turun murteen olen melkein täysin kadottanut näiden vuosien aikana. Käyn Turussa nykyisin melko harvoin, mutta tietty rakkaus säilyy silti kotikaupunkiani kohtaan. Onhan Aurajoen ranta ja jokilaivat maailman ihanimmat hoodit kesäisin. Ja kyllä meitä turkulaisia niin paljon dissataan, että turkulaisuus on säilytettävä sydämessä jo ihan periaatteen vuoksi hamaan tappiin asti.

Ammatiltani mä olen lähihoitaja ja opiskelen (toivottavasti) viimeistä vuotta ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi. Asun kaksin 4-vuotiaan parsonrusselinterrieri Tikin kanssa, joka on tällä hetkellä mun elämän mieheni. Tiki osaa olla välillä maailman raskain, kun riekkuu ikkunassa lintuja ja kissoja, mutta toisaalta se tuo elämääni niin paljon hyvää loputtomalla energiallaan. Lisäksi se ei tiedä mitään niin ihanaa maailmassa kuin lenkkeily, joten se pakottaa mut lenkkipolulle usein. Ja jatkuvasti.  

 

tipii.jpg

 

Harrastan aktiivista salilla käyntiä ja erityisesti puntti on mieleeni. Lihasvoiman kasvattaminen ja ylläpitäminen auttaa mua myös jaksamaan tulevassa ammatissani, joka on melko raskasta fyysisesti. Lisäksi mä olen aivan hurahtanut sisustamiseen. Löydän jatkuvasti kaikkea uutta 30 neliön vuokra-asuntooni, vaikka oikeasti mulla ei olisi tilaa enää yhtään millekään. Voisin selata Instagramissa ihania sisustusaiheisia tilejä loputtomiin. Haaveilen isommasta asunnosta ja erityisesti omasta takapihasta.

Miksi en siis halunnut alkaa kirjoittaa jostain yllä olevista asioista? Koska mä en koe, että mulla olisi kyseisiin aiheisiin yhtään mitään uutta annettavaa. Loistavia hyvinvointi-, treeni -ja sisustusblogeja on pilvin pimein. Enkä myöskään suhtaudu mihinkään niistä aiheista niin innolla, että niistä jatkuvasti haluaisin kirjoittaa.

Se ei ole todellakaan kauhean järkevää, sillä aina ohjeistetaan, että uudet blogit kannattaa ehdottomasti profiloida johonkin tiettyyn aihealueeseen. Mutta en mä välitä siitä, teen mieluusti asian omalla tavallani. Haen tästä kuitenkin itselleni vain harrastusta, en sen enempää.

Mä haluan kirjoittaa useista eri aiheista. Mä voin kirjoittaa myös aikaisemmin mainituista aiheista, mutta erityisesti pohdiskella eri ilmiöitä ja kertoa myös ehkä jopa omista epävarmuuksistani ja vahvuuksistani. Elämästä noin ylipäänsä. Aiheista, joiden uskon koskettavan myös muita itseni lisäksi.

Oikeastaan sillä ei ole väliä, kuinka moni luki tämän postauksen. Huikeaa kuitenkin, että just sä luit tämän. Katostaan mitä tästä tulee, odotan sitä innolla. En halua olla omien epävarmuuksieni uhri, vaan tehdä jotain itselleni epätyypillistä.

Hyvä tästä vielä tulee 🙂 

– Sonja 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään