Kesäkuu!

Viikko on kulunut kuin siivillä. Parin päivän työreissu Tampereella (parasta: perhe, huonointa: taksi lentokentältä keskustaan maksoi 52 eur) sai väsyneeksi ja sekä eilinen että tämä päivä on pyhitetty akkujen lataamiseen. Viikon kuluessa olen ollut erityisen ylpeä suomalaisuudestani MM-jääkiekkojoukkueemme sunnuntaisen voiton myötä ja opettanut saksalaiselle poikaystävälleni muistettavat vuosiluvut: 1995, 2011 ja 2019. Tampereella ollessani poikkesin poikani entisen koulun, Fistan, kevätjuhlaan tapaamaan tuttuja ja kuuntelemaan esityksiä. Vierailin myös veljeni luona ja tapasin viimein hänen kauniimman puoliskonsa sekä Kreetan-tuliaisen Napen – maailman kilteimmän koiran, veljenpoikani, johon uskon V:n ihastuvan myös täysin.

Eilen lauantaina, 1.6, oli Tukholmassa Asics Stockholm Marathon. Sain houkuteltua V:n mukaani katsomaan juoksua ja pistimme itsemme parkkiin ensin Gamla Staniin kuninkaanlinnan eteen, josta siirryimme Kungsträdgårdenille 38 km kohdalle kannustamaan lisää. Tapahtuma oli mukavasti järjestetty, oli musiikkia ja paljon yleisöä kannustamassa, eikä pieni sadekaan haitannut.

Tänään aloitimme mahdollisesti uuden perinteen – V osallistui Asics Stockholm Minimarathonille. Lähtöpaikkana toimi Östermalms IP ja maali on täysin sama kuin aikuisten kokomaratonilla, eli Tukholman Olympiastadion. ”Tärkeintä on pitää hauskaa”, tätä olen tankannut ajatuksena hänelle muutaman päivän. Ja hauskaa olikin! Eilen alkanut kipu vasemmassa jalassa hieman harmitti ja tuntui mutta maaliin hän pääsi komeasti hyvässä ajassa. Paras ystävä Milan juoksi samassa ryhmässä ja oli mahtavaa olla kannustamassa molempia 🙂

Ensi viikolla matkaamme jälleen Suomeen. Tammikuussa ostetuille Suomi – Bosnia-Hertzegovina -jalkapallo-ottelulipuille tulee viimein käyttöä. Luvassa on myös (toivottavasti) muutama Särkänniemipäivä, aurinkoa ja Satamakaupalla käyntiä.. Nyt lenkille ja valmistautumaan ensi viikkoon!

Hyvinvointi Liikunta Matkat Suosittelen

Satamakaupan avajaiset

Viime viikonloppuna vietimme Kuhmoisten Satamakaupan virallisia avajaisia. Jos haluat tutustua Satamakaupan rakennusvaiheisiin ja valmisteluihin joita teimme Pääsiäisenä, löydät aiemman tekstini täältä.

Minä ja V matkasimme Tukholmasta Kuhmoisiin ja kaikki oli vain täydellistä: mukavia juttuhetkiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa, näin  Kreikasta takaisin Suomeen muuttaneen veljeni, aurinko paistoi, ruokailimme Sahanrannassa tajuttoman hyvät burgerit (note to self: en kuitenkaan jaksa ranskalaisia, ensi kerralla tilaan pelkän burgerin), lapsi heitteli frisbeegolfia ja juoksenteli paljain jaloin.. Oli oikeaa kesän tuntua, kumpanakin päivänä!

Satamakaupalle oli jo perjantaina saapunut Tapio Haapalahti ripustamaan valokuvanäyttelyään. Tapio valokuvaa esimerkiksi laakafilmikameralla, mutta myös yli 100 vuotta vanhalla, mahonkisella Falz & Werner -kenttäkameralla. Vedostuksen Tapio tekee joko hopeavedoksina kuitupaperille, mutta hän käyttää yhtä lailla myös harvinaisempia materiaaleja sekä tekniikoita töissään, kuten syanotypiaa ja platinavedostusta. Tapiolle kuvaaminen – filmin kehitys vedostukseen asti – on käsityötä ja täten jokainen työ on yksilö, uniikki teos. (Lähde: www.tapiohaapalahti.fi)

Äitini Teija, joka Satamakauppaa pitää, oli Tapion kanssa sopinut meriaiheisen näyttelyn toteuttamisesta – valokuvia on Norjasta, Virosta, Teiskosta ja Ahvenanmaalta. Tunnelma kuvissa on upea ja taiteilija on valinnut Satamakaupan tunnelmaan erinomaisesti sopivat kuvat. Näyttely on myös myyntinäyttely – osa valokuvista on myynnissä.

Oli hienoa nähdä Satamakauppa täynnä tuotteita. Kaiken eteen on nähty kovasti vaivaa ja tunnelma putiikissa on kotoisa ja rento. Jos et vielä lukenut pääsiäisen remonttipäivästämme, löydät tekstin täältä. Vaatteet olivat löytäneet paikkansa rekeissä, muut tuotteet hyllyillä. Kuhmoinen palvelee -lehteäkin löytyy toki pino, joten poiketessanne voitte napata itsellenne uusimman lehden mukaanne.

Itse löysin omat suosikkini Batelan valikoimasta: tummansinisen, 3/4 hihaisen paidan sekä vuorelliset sadetakit! Sadetakkeja on kolmessa värissä ja useampaa kokoa. Herkkä vaalean roosan värinen sadetakki ankkurinapeilla on i h a s t u t t a v a ! Tummansininen Batelan paita oli puolestaan kuin ruma ankanpoikanen: henkarissa ihan ok mutta päällä todella nätisti istuva ja lämmin.

Avajaispäivänä olimme äitini kanssa pukeutuneet putiikin valikoimasta löytyviin Batelan raidallisiin, taskullisiin trikoomekkoihin. Punaraitaisen trikoomekon toin myös mukanani Tukholmaan, tuo oli niin hyvä ja mukava päällä. Satamakaupassa on myös joitakin vaatteita miehille ja täten avajaispäivänä lauantaina Janne ja Tapio olivat laittaneet myös Batelan miesten pitkähihaiset paidat päälleen.

Lauantai oli kaikin puolin onnistunut ja sunnuntaina putiikki oli avoinna aamupäivän ajan. Sunnuntai oli lauantaitakin lämpimämpi ja putiikilla kiinnitelimme uuden hinnaston pihkavoiteelle sekä muutamille vintagekengille. Kuten lauantaina, oli myös sunnuntaina liikkeellä moni veneensä vesille laskeva, ja mikä hienointa, pääsimme tapaamaan ja juttelemaan jälleen usean mukavan ihmisen kanssa. Kiitos kävijöille ja nähdään taas pian – Satamakauppa on avoinna viikonloppuisin 11-15 ja mahdollisista muuttuvista- ja extra-aukioloista päivitän tarkempaa tietoa Facebookiin > facebook.com/satamakauppa 🙂

Hyvinvointi Matkat Museot ja näyttelyt Suosittelen