Sunnuntaina, kuudentena reissupäivänä, ajoimme Fuengirolasta Gibraltarille. Sääennusteet olivat vielä edellisiltana hyvin epävakaat ja harkitsimme jopa vaihtoehtoista kohdetta, mutta jääräpäitä kun olemme ja tämän halusimme kokea, päätimme pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Päätös osoittautui erittäin hyväksi, sää oli jälleen tänäkin reissupäivänä puolellamme ja päivä mitä parhain.

Jätimme automme La Lineaan aivan jalkapallokentän viereen, ilmaiselle paikalle. Tästä kävelimme alle kilometrin matkan Gibraltarin rajalle. Gobraltarilla on lentokenttä, jonka kiitotien yli on ajettava tai käveltävä, päästääkseen kaupunkiin. Pääsimme passien tarkastuksen jälkeen kävelemään suorilta kiitotien yli, sillä lentokoneita ei ollut nousemassa tai laskemassa – mikäli koneita lähtisi kentältä tai niitä tulisi kentälle, pysähtyisi liikenne Gibraltarille ja sieltä pois kokonaan hetkeksi.

Koska olimme liikkeellä hieman ”myöhään”, saapuen La Lineaan (Gibraltarin naapurikaupunki Espanjan puolella) vasta puolilta päivin, oli meidän  suht nopeasti yritettävä päästä ylös vuorelle ja apinoita katsomaan, ennen neljältä alkavaa paikallispeliä (jalkapalloa). Alkuun kuitenkin tärkein, eli kahvit ja pientä syötävää. Kun briteissä kerta olimme, poikkesimme paikalliseen brittipubiin (Gibraltar Arms) terassille. Vaikka kyseinen paikka kantaa nimeä ”pub”, on toki soveliasta näin keskellä sunnuntaipäivää kahvitella perheen kera terassilla. Itse koin paikan enemmänkin kahvilaksi, pubihöysteellä 😉 maksoimme ruoat ja juomat euroilla, joskin paikallinen ensisijainen valuutta on toki brittiläiseen tapaan punta.  Maksettuamme yllätyin todella: tarjoilija toi minulle kukkia ja toivotti hyvää äitienpäivää. Kukat Kånkenin sivutaskuun ja eteenpäin!

Halusimme tosiaankin kokea tuon Gibraltarilla valtaa pitävän vuoren, joka alkujaan on kalkkikiveksk myodostunut merenpohjassa, ennen maan päälle nousuaan. Epäröimme ensin hieman kun meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa parin muun turistin kanssa yhteinen minibussi hintaan 35 euroa/hlö – minibussi veisi meitä noin 1,5 tunnin ajan pysähtyen neljästi, näkisimme tippukiviluolan ja apinat ja maisemat. Kello kävi ja jalkkismatsi oli alkamassa alle kahden tunnin kuluttua. Jono cable carilla oli pitkä ja totesimme, että emme mitenkään ehdi nähdä niitä euroopan ainoita villinä eläviä apinoita tai myöskään tippukiviluolaa (jonne lapsi erityisesti halusi). Otimme kalliin oloisen minibussikyydin lopulta. Ensiksi pysähdyimme Herkuleen pilareille, josta todella helposti näimme Afrikkaan. Pilareilla V bongasi ensimmäisen apinan 🙂

Toinen pysähdys tehtiin tippukiviluolille nimeltä ”St Michel’s Cave”. Luolissa oli hieno ja muuttuva valoshow, joka tosin kameralleni ei ollut armollinen. Odotin luolaston olevan hyvin viileä (kuten Gotlannissa aikanaan) mutta ei, päinvastoin, tarkenimme luolastossa helposti lyhythihaisilla.

Toisen maailmansodan aikana tämä luolasto valmisteltiin sairaalaksi, mutta tarvetta sairaalakäytölle ei kuitenkaan koskaan tullut. Luolastot päättyvät pieneen järveen, jota emme nähneet, mutta tuonne on mahdollista varata etukäteen yksityisretki. St Michel’s Cavessa on järjestetty balettia, teatteria ja draamaa 1960-luvulta alkaen ja luolastolla on kapasiteettia mahduttaa esityksiä seuraamaan jopa 400 henkilöä.

Tippukiviluolien jälkeen ajoimme ylös, odottaen näkevämme paikalliset apinat. V syötti auton ikkunan rapsta apinoita pähkinöillä ja ajaessamme hitaasti ylämäkeä, pomppivat apinat automme ikkunoilla ja katolla. Lapsellehan tuo oli erityisen mieluisa kokemus.

Aikanaan Winston Churchill toi apinoita Marokosta Gibraltarille sillä 2. Maailmansodan aikaan ja jäljiltä apinoita oli nimittäin vain vähän. Churchill sanoi, että niin kauan kuin Gibraltarilla on apinoita, Gibraltarin tulee kuulua briteille. Gibraltarilla on tällä hetkellä viisi apinasukua joilla on omat elinalueensa – esimerkiksi St Michel’s cavella on oma sukunsa, ylhäällä näköalapaikalla omansa. Apinat hyppäävät auton kyytiin ikkunalle tai katolle ja jossain vaiheessa ennen oman alueensa päättymistä,  hyppäävät ne pois.

Kuljettajamme kertoi että kaikkiaan 10 edellistä päivää olivat olleet sateisia ja huonoja sään puolesta, joten meillä todella oli onnea sään suhteen! Harmiksemme kuljettaja, oikein mukava paikallinen mies, piti koko ajan kiirettä ja koko reissu pysähdyksineen kesti vain noin tunnin ja kymmenen minuuttia.

Katsoessamme paikallisten gibraltarilaisten jalkapallojoukkueiden kamppailua (toinen joukkueista oli muuten nimeltään ”Lynx” eli Ilves, jonka peliasujen vaatetuksen väritys oli hyvin Tampereen Ilveksen kaltainen: musta-keltainen) saimme myös nähdä kahden lentokoneen nousevan kentältä. Oli oikein hauska kokea, kuinka Victoria-stadion, lentokenttä ja koko Gibraltarin helmi eli upea vuori olivat kaikki niin vierekkäin 🙂 maisemat olivat upeat ja jälleen kerran päivä erittäin onnistunut. Suosittelen Gibraltarilla käyntiä kaikille!