Pikaiset kuulumiset ja uusi perheenjäsen

Kovin on hiljaista pidellyt täällä, elämässä ei suinkaan 🙂 yritän jälleen aktivoitua, päivittää ajan tasalle tämän hetken ja tulevien suunnitelmien osalta.

Ensinnäkin: covid-19 -rajoitusten vuoksi Tukholmaan ei ole ollut asiaa koululaisen aloitettua koulun käynti. Niin harmillista! Ikävä on iso, ennen kaikkea sitä ”omaa” expat-yhteisöä sekä kaupunkia. Tuntuu kummalliselta todella ”vain” olla täällä Suomessa ja näin pitkä aika kerralla. Ylimääräistä matkustamista tulee toki välttää, mutta Suomen hallitus sai kuin saikin jo omat toiveeni mahdollisesta Tukholmaan matkustamisesta huippuunsa – ja ennen kaikkea sieltä palaamisesta ilman karanteenia. Hallitus salli Ruotsista palaamisen ilman karanteenia nyt noin viikon ajaksi, joka tarkoittaa että kahden viikon päähän suunniteltu reissu saattaa jäädä toteutumatta. Koska rajoituksia tarkastellaan nyt viikottain, olen kuitenkin valmis tekemään nopeitakin liikkeitä ja fingers crossed, että pääsemme Tukholman-perheemme luo ennen syysloman loppua.

Ja miksi ennen syysloman loppua? Sillä silloin perheemme kasvaa yhdellä pienellä koiranpennulla <3 esimakua tulevasta:

Pieni ”punainen” pampaimme sisaruksensa kanssa <3

Pennun tuloon asti teen kouluhommia niin paljon kuin mahdollista. Aivot alkavat myös tottumaan koulussa oloon ja koulutehtävien määrään ja niiden tekoon hiljalleen. Monta esseetä olen jo saanut valmiiksi ns. alta pois tai vähintään raakaversioksi, onneksi, ja tämä tulee helpottamaan opiskelu-pennun tulo-mahdolliset työt-muu elämä-viidakkoa lokakuusta alkaen.

Ja tästä sujuvasti kouluhommien pariin. Mukavaa viikkoa! 🙂

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Opiskelu

Lussekatt-kaipuu

Olemme kolme kuukautta Lucian päivästä, mutta jo kahtena päivänä olen kaivannut pehmeitä sahramipullia. Kyse on perinteestä, jonka Itämeren toisella puolella asuminen toi elämääni. Kyse on kaihosta, lussekatt-pullista.

Haluaisin olla se ihminen, joka elää juuri tässä hetkessä. Ei eilisessä, eikä huomisessa. Eikä ainakaan tulevassa Lucian päivässä miettien jo kolmea kuukautta aiemmin, mikä mahtaa olla pandemiatilanne tuolloin ja kuinka saisin näitä herkullisen pehmeitä lussekatt-pullia Suomeen. Kuinka näistä pullista voikaan tulla kaipuu – kaipuu johonkin aikuisiällä opittuun perinteeseen, meidän perheen uuteen tapaan eli ”meidän juttuun”, josta ei moni suomalainen ystävämme taida tietää. Kuinka haluankaan esitellä lussekatt-pullat perheelleni ja ystävilleni, jotta he olisivat lähempänä Tukholman-arkeamme ja perinteitä.

Ei tämä tältä tuntunut Tukholmassa asuessa. En minä siellä kaivannut lussekatt-pullia kertaakaan, joskin viime Lucian päivänä söin niistä mahani kipeäksi. Hemköpistä kolme pullaa 15 kruunulla. Töissä special fikalla lussekatt-pullia. Kahviloissa tiskit täynnä lussekatteja. Vasta Suomeen muuttaessa (”vuosi Suomessa” -kokeilumme ajaksi) muistan tämänkin herkullisen ”uuden” perinteemme. Enkä missään maailman kolkassa ollessani halua sitä unohtaa.

Etäältä katsominen antaa asioihin uutta perspektiiviä: näkemään metsän puilta, tai puun metsältä. Lussekatt-ikäväni taitaa olla muutakin kuin pullan ikävää, mutta eihän se ole uutinen eikä mikään, että minulla on ikävä sekä Tukholmaan että Köpikseen.

PS. Pizzeria Lucan perjantai-iltaisella dinnerillä katsoin pizzaani kuin lussekatteja konsanaan

Kulttuuri Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat