Me

Aika kertoa meistä, paljasjalkaisista tamperelaisista seikkailulla (enimmäkseen ja tällä hetkellä) Tukholmassa. Meitä on minä ja poikani, reipas kansainvälisessä koulussa kolmatta luokkaa käyvä urheilijanuorukainen. V:ssa virtaa myös tanskalaista verta, sitä superonnellisten ja hyvää elämää arvostavien ihmisten geeniä.

Tukholmassa olemme töideni perässä ja juuri sen aikaa kuin kaikki tuntuu hyvältä. Tavoiteaika joka asetettiin Suomesta lähtiessä, ollaan saavutettu. Palaamme Suomeen pian ja se on melkoinen tunteiden vuoristorata (erityisesti Tukholmaa kohtaan) jota viime aikoina on allekirjoittanut käynyt läpi. Olisiko Tukholma kuitenkin meille se paikka jonne jäätäisiin tai palattaisiin, pysyvämmin?

Arki on arkea ulkomaillakin.

..vain eri maisemissa. Ajatus paluusta Tampereelle on, ja kun me palataan, on meillä monta tarinaa Tukholmasta kerrottavana. Meidän tavoite oli ennen lähtöä että koetaan arkea yhdessä muuallakin kuin lintukodossa Tampereella ja uskalletaan yrittää ja rikastua niillä kokemuksilla. Kokemuksia todella ollaan jo saatu ja kaikista huolenaiheista, uusista monimutkaisistakin byrokratia-asioista ja mukavista tapahtumista ollaan jo kerätty melkoinen arkku täyteen tarinoita.

Tukholmassa me koetaan erilaista arkea kuin Suomessa, vaikka silti niin samanlaista. Työ- ja koulumatkat kuljetaan tunnelbanalla – Tampereella pyörällä tai kävellen. Työpäivät venyvät helpostikin pidemmiksi Tukholmassa kuin Suomessa, mutta sen ohella työpaikalla on viikottain herkkuja (jokaperjantainen fridayfika, maanantainen suomifika, jäätelökone..), tapahtumia ja erityisesti niitä omia mielekkäitä töitä, joiden vuoksi pitkäkään työpäivä harvemmin tuntuu pitkältä. Eväät teen töihin yhtä useasti kuin Suomessakin ollessa, vaikka ravintoloita ja erinomaisia lounasvaihtoehtoja onkin tarjolla tosi paljon. Mielekkäitä harrastuksia on Tukholmassa tarjolla samalla mitalla (ellei enemmänkin) kuin Tampereella (tai no, Sorin Sirkusta ei kyllä voita mikään).

Arkea auttaa tukiverkosto ja meidän ymmärrys ja apu toisiamme kohtaan. Meidän tukiverkko on Suomessa, muutamia tuttavia myös Tukholmassa, joilta tarvittaessa ollaan saatu ja saadaan apua. V on aloittanut koulun ja fritidsin eli aamu- ja iltapäiväkerhon koululla. Uusia tuttavuuksia on syntynyt meille molemmille ja arvostetaan sitä suuresti! Opettajat, esimiehet, työkaverit ja muut tuttavat ovat tärkeitä paloja tässä palapelissä ja näitä kokemuksia haaliessa.

Lapsi kaipaa Tampereelta eniten kavereita, kouluaan ja jopa läksyjä (jota en olisi uskonut). Hän on kuitenkin onneksi innoissaan myös meren toisella puolen sillä tietää että palatessamme Suomeen, odottaa häntä sama koulu, tuttu opettaja ja luokka. Ajatuksesta ulkomaille lähdöstä puhuttiin totta kai avoimesti ja kypsyteltiin ideaa yhdessä päivittäin, vaikka kaikki tapahtuikin lopulta nopeasti. Ennen lähtöä kasvatettiin puuta, nyt kerätään satoa 🙂

Itse kaipaan Tamperetta, meidän ”omaa” maaseutua ja sitä tasapainoa ja erityistä hyvää mieltä jonka niistä saan.  Kaipaan myös omia huonekaluja ja perhettä, joskin perheemme on toistaiseksi levittäytynyt jopa Kreikkaan.. Tukholmassa olon myötä nähdään asioita Suomessa eri tavoin, jo nyt. Itselleni ei ole koskaan tärkeintä ollut raha vaan hyvä mieli, rikastuttavat kokemukset ja niiden tuoma onnellisuus. Kun kerää paloja eri paikoista, saa kokoon suuren elämän palapelin 🙂 kliseisesti arvostan elämän tuomia haasteita ja luotan, että kaikella on tarkoituksensa.

/Jenni