Pohjoisessa, osa 2

Pohjoisessa päivät kuluivat hurjan nopeaan, vaikkakin elimmekin pohjoisen tapaan hieman verkkaisesti. Tunturissa ollessa on aina oma fiiliksensä ja jo ennen lähtöä tiesin, että tulee olemaan hankalaa lähteä pois ja sen myötä ikävä pohjoiseen valtaa mielen. Tulee kaipuu, ja niin tulikin. Puiden oksat taipuivat tykkylumesta, ladut ja rinteet olivat mahtavassa kunnossa ja pakkasasteet erittäin suotuisat lasketteluun, aurinkokin pilkahti esiin poislähtöpäivänämme 3.1 ja samaisena päivänä ilma oli niin kirkas, että näimme Yllästunturin huipun. Pojat näkivät ensi kertaa sen, mitä olivat odottaneet.

Vietimme hurjan paljon aikaa ulkona. Pari kertaa poikkesin kuntosalille ja kerran Saagan kylpylään saunomaan, mutta muutoin olimme mielellämme ulkona aamusta iltaan. Koiranpennun kanssa matkaaminen oli helppoa ja kaikki sattui sujumaan hyvin ja omalla painollaan: uuden vuoden raketitkaan eivät pelottaneet häntä, joka muutenkin oli jo ennen uuden vuoden aattoa tottunut uuteen reviiriisä erinomaisesti.

Useana päivänä söimme lohikeittoa. Sen vastapainoksi laskettelun tauolla pari kertaa Hesburgerin antimia, jotka jo sen parin kerran jälkeen alkoivat hieman ällöttämään allekirjoittanutta. Aamiainen hoitui hotellin puolesta ja olikin mieluisa buffet: kaikille löytyi jotakin ja omaksi lemppariksi nousi poromaksapatee, musiikkina taustalla soivat kauniit saamenkieliset biisit ja kahvikin oli oikein hyvää.

Tarvoimme umpihangessa muutamana iltana V:n kanssa. Hän olisi halunnut ja jaksanut tehdä sitä joka ilta – oli ihanaa nähdä lapsen lumesta johtuva into <3 ja sehän oli reissun perimmäisin tarkoituskin: edes kerran tänä talvena kokea oikea talvi. Hotellilta V osti myös vihreän ahkion 8 eur hintaan, jolla laskivat suljettua mäkeä ja hotellin vierustan suuria lumikasoja. Lunta kun oli sen verran (ja satoi lähes joka päivä lisää), että auratessa kasat suurenivat päivittäin.

V huipulla
718 metrin korkeudessa kaakaolla

Huipulla kävimme gondolilla kengillä. Tarkoittaen, että emme halunneet laskea alas. Näkyvyys huipulla oli huono ja sumuinen. Muistutti kovasti aiempaa kertaani saman tunturin huipulla 20 (!) vuotta sitten, kun laskimme kaveriporukalla Ylläksellä ja muualla pohjoisessa. Tälläkin kertaa näimme eteemme vain muutamia metrejä, joten maisemat ja tuntureiden kauneus jäi meiltä piiloon. V halusi kaakaon kahvilassa ja pysähdyimme kaakaon hajaksi istumaan, ennen seitsemän minuutin gondolimatkaa takaisin alaspäin.

Omasta mielestäni kolme laskupäivää oli aivan liian vähän. Pojat saivat niitä onneksi neljä. Kokonaisuutena matka oli odotettu, onnistunut ja mieleenpainuva. Kaipuu pohjoiseen jatkuu, eikä hellitä helposti, kuten ei aiempinakaan kertoina. Palatessamme etelään olimme väsyneitä. Note to self: jatkossa joka ikiseen yön yli lukeutuvaan junamatkaan, ota makuuhytti. Mennessä makuuhytti oli, tullessa ei, ja osan tulomatkasta nukuinkin salonkivaunun lattialla koiranpennun vieressä.. tuosta johtuen koin että oli erittäin ihanaa päästä omaan sänkyyn klo 04 jälkeen kotiintuloyönä 🙂

Toimme mukanamme talven etelään. Paluustamme lähtien on Tampereella ollut lunta ja pikkupakkasta, josta nautimme.

Talviterveisin, Jenni

PS. kirjoitukset löytävät tiensä tulevaisuudessa oman verkko-osoitteen alle, jonne toivottavasti saan nämä aiemmatkin siirrettyä. Tästä lisää toisella kertaa <3 pysythän mukana.

Kommentit (1)
  1. Eeva RIITTA Annikki K.
    13.1.2021, 11:12

    Ihastuttavaa tarinointia!

    Esittelisin tämän Lappilainen lehdessä, jahka laitat meiliosoitteesi, niin voin olla yhteydessä. Riitta Kemppainen-Koivisto, riitta (at) lappilainen.fi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *