Aloin eilen lukemaan Caroline Criado-Perezin uutuuskirjaa Näkymättömät naiset. Criado-Perezin kirja kuvaa miten maailmaa on luotu miehille. Kirja on äärimmäisen kiinnostava ja se on saanut paljon huomiota niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa – syystä. Kirja on palkittu sen ilmestymisen jälkeen esimerkiksi Financial Timesin Vuoden bisneskirja -palkinnolla. Myös Talouselämä kuvaa kirjaa yhtenä vuoden tärkeimpänä suomeksi käännettynä tietokirjana.

Olen lukenut kirjasta vasta johdannon, mutta olen jo äärimmäisen… inspiroitunut. Olen inspiroitunut ja innostunut, koska tällaiselle kirjallisuudelle on tarvetta ja olen iloinen, että kirja on kerännyt niin paljon kiinnostusta ja mediahuomiota. En kuitenkaan ole iloinen kaikesta olemassa olevasta epätasa-arvosta. Samalla uskon, että ainoa tie kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta on nostaa epäkohdat esille, jotta tietoisuus lisääntyy ja jotta näihin epäkohtiin on mahdollista tarttua.

14.5. Helsingin Sanomissa julkaistussa Näkymättömiä naisia käsittelevässä jutussa kirjan sanoma kiteytettiin näin: ”tasa-arvoisen maailman luomiseksi tarvitaan uutta tietoa, joka ei perustu valkoisen amerikkalaisen miehen kokemukseen” (HS, 14.5.). Tämä tiivistys siirsi ajatukseni omiin opintoihini, joista kirjoitin viime viikolla. Valtava kiinnostus ja tiedonjano tasa-arvoa, sukupuolentutkimusta ja feminismiä kohtaan värittivät maisteriopintojani ja vaikuttivat vahvasti myös graduni aiheeseen ja tutkimusprosessiin. Naisjohtajuuden tutkiminen oli mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista, silmiä avaavaa ja ennen kaikkea tärkeää.

Näkymättömien naisten johdannossa nostetaan esiin mies-ellei-erikseen-toisin-mainita -tutkimusasenne, joka on värittänyt myös naisjohtajiin liittyvää tutkimusta koko sen historian ajan. Siinä missä Näkymättömät naiset -kirjassa kuvataan maailmaa, joka on luotu miehille ja jossa miehuus on muodostunut oletetuksi normiksi, sama pätee myös johtamis- ja organisaatiokirjallisuuteen. Tutkimus on ollut miesten tekemää, miehiä käsittelevää ja se on suunnattu miehille. Sama asia nousee esille myös osana Näkymättömät naiset -kirjaa: ihmisiä koskeva data on vääristynyt sen keskittyessä enimmäkseen miehiin.

Kirjoittaessani graduani koin erityisen mielenkiintoisena kaksoisroolit, jotka ovat sitoutuneet naisjohtajuuteen. Naisen tulee täyttää samanaikaisesti sekä oikeanlaisen johtajan että oikeanlaisen naisen malli. Naisen mallilla viitataan tällaisessa tapauksessa feminiinisen naisen normeihin, samalla kun johtajan mallilla viitataan miehisen johtajuuden normeihin. Yleisessä puheessa esiintyy johtajia ja naisjohtajia ja johtajuutta määrittää samaan aikaan kaksi tekijää: sukupuolineutraalius sekä sukupuoli – naiseus.  Jotta maailma voi muuttua, naisia tarvitaan enemmän johtoon: niin keski- kuin erityisesti huippujohtoon. Naisten ollessa vähemmistö miehistä koostuvan johtajaenemmistön joukossa, naiset muodostuvat yleisemmäksi symboliksi sukupuolelleen. Johtajuuteen liittyviä stereotypioita on mahdollista rikkoa lisäämällä naisten määrää huippujohtajissa.

Kuten postauksen alussa mainitsin, olen kirjassa vasta alkutekijöissä – tiedän siis, mitä tulen tekemään tämän päivän. Lukulistallani on jälleen kasvanut muutamalla tasa-arvoa ja feminismiä käsittelevällä kirjalla, joiden pariin pääsyä en malta odottaa. Aiemmin tänä vuonna kadoksissa ollut lukuintoni näyttää löytäneen tiensä takaisin luokseni.

Oletteko lukeneet Criado-Perezin Näkymättömiä naisia -kirjan? Mitä ajatuksia kirja ja aihe herättävät? Kiinnostavatko tasa-arvoa käsittelevät postaukset?