Vietän tällä viikolla nimipäivääni. Lapsuuden kodissani vietettiin aina nimipäiviä, rakastin sitä! Oli ihanaa saada onnittelukortti postissa (postikortti on muuten mitä helpoin tapa ilahduttaa lähes ketä tahansa!) ja syödä herkkuja arkena. Nimipäivät ovat mielestäni mitä oivallisin esimerkki siitä, kuinka pienikin asia on erinomainen syy juhlaan. Olen aina yhtä hämmentynyt, kun ihmiset kertovat, etteivät tiedä kenenkään nimipäiviä, eivät edes omiaan. Mitä tuhlausta!

Rakastan ihmisiä, jotka kertovat, että heillä on aina jääkaapissa pullo kuplivaa siltä varalta, että yhtäkkiä on aihetta juhlaan. Ajatus on mielestäni aivan ihana: juhlat saattavat olla kulman takana ja todennäköisesti pian on taas syytä juhlaan – kuten usein onkin.

Koska pienet voitot (”Selvisin huonosti nukutun yön jälkeen maanantaisesta työpäivästä”) ovat aivan yhtä oiva syy juhlaan kuin suuret saavutukset, arjen keskellä on lähes aina mahdollisuus löytää syy pieneen ilotteluun. Arki-iltana järjestetyt juhlat eivät vaadi 30 vierasta, kattavia tarjoiluja ja monen päivän siivoustalkoita – take-away sushi, suosikkisipsit ja Pellegrinon limonadit kuohuviinilasista ajavat saman asian.

Siinä missä satunnaiset minijuhlat kohottavat arjen yläpuolelle, välillä on tarvetta myös suuremmille juhlille. Nautin juhlissa käymisen lisäksi juhlien järjestämisestä ja olen pyrkinyt viime vuosina hostamaan vähintään kerran vuodessa kunnon juhlat, oli syytä tai ei. Jos omaan vuoteen ei ole sattunut perinteisempiä juhlan aiheita, aina voi juhlia vaikka kevättä ja kesää – siksi järjestinkin muutama vuosi sitten juhlat, jotka kulkivat nimellä Kevätjuhlat (ainuttakaan todistusta ei jaettu eikä kukaan valmistunut mistään, mutta juhlat olivat sitäkin ihanammat!). Juhlien tarkoitus oli yksinkertainen: iloita ja olla yhdessä.

Tällä viikolla aion siis juhlia, juhlikaa tekin!

Kuva on otettu New Yorkissa elokuussa 2016. Olisin saattanut kävellä työmatkan autopilotilla, mutta jouduin pysähtymään työmaan vuoksi. Onneksi. Sain taas yhden aiheen juhlaan – tämän hetken.