Ostin viime perjantaina uusimman Trendin, jossa psykologi Satu Kaski kertoi laiskottelun tärkeydestä. Laiskottelu, tai oikeastaan laiskottelun puute, on asia, jota olen pohtinut mielessäni jo pitkään. Sama juttu laiskottelusta on jaettu nyt myös tänne Lilyyn ja sen voi lukea täältä.

Nykypäivän tehokkuusajattelu tuntuu kuluttavalta. Työn ja opiskelun tulee olla tehokasta, mutta tehokkuusajattelu tuntuu välillä vallanneen vapaa-aikanikin. Olen käyttänyt kävelymatkoja kehittävien äänikirjojen kuunteluun, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta – ja olen yrittänyt kuunnella niitä myös 1,5-kertaisella nopeudella, koska se on… noh, tehokasta. Näin pääsisin nopeammin seuraavan kehittävän opuksen pariin. (Todellisuudessa en ole oppinut mitään, sillä keskittymiseni on herpaantunut kävellessäni ja 1,5-kertaisen nopeuden ansiosta minulla meni asiaa ohi vielä enemmän kuin tavallisesti.) Olen miettinyt tulisiko minun käyttää lepopäiväni sittenkin palauttavaan liikuntaan: joogaan, kävelyyn tai venyttelyyn. Tai ehkä kaikkiin kolmeen. Illalla voisin vielä kaivaa siivouskaapista putkirullani ja ladata jälleen yhden appin, joka kannustaa päivittäiseen meditoimiseen.

En mainitse osana keskustelua, mitä TV-sarjoja katson – useat niistä ovat hömppäsarjoja tai realitya, eivätkä ne kehitä minua. En mainitse myöskään sitä, että tuijotan kokonaisen lauantai-illan YouTubesta erilaisia maisteluvideoita, samalla kun syön pakastettuja viinirypäleitä. Kävellessäni paikasta toiseen kuuntelen Spotifyn valmista soittolistaa Parhaat hitit 00-luvulta. En myöskään aina lue oppiakseni ja kehittyäkseni, vaan ennemmin nauttiakseni.

Olen päättänyt, että tästä lähtien aion puhua ylpeästi laiskottelun puolesta. En haluaisi puhua edes laiskottelusta, vaan ennemmin olemisesta. Kuten Trendin jutussa tiivistettiin ”– laiskottelu on sitä, että tekee jotain, mikä ei tähtää päämäärään”. En usko, että kaiken tekemisen tarvitsee aina olla kehittävää – eikä tämä suinkaan tarkoita, etten keksisi asioita, joissa haluan kehittyä. Haluan vielä opiskella, saada vedettyä enemmän kuin yhden leuan ja kehittää espanjan taitojani. En vain jaksa opetella näitä taitoja koko ajan.

Ainiin, haluan myös oppia keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Se tarkoittaa sitä, että en yritä siivotessani kuunnella äänikirjaa, jonka avulla opin uusia tekniikoita, joiden avulla voin kehittää itseäni. Kuuntelen mieluummin siivotessani sitä varten erikseen koottua soittolistaa. Listan ensimmäinen kappale muistuttaa, että välillä on hyvä vain nostaa jalat pöydälle ja antaa virran viedä – Gotta have some faith in the sound, It’s the one good thing that I’ve got. George Michaelia kuuntelemalla opin varmasti tarpeeksi – ja imuroinhan kuitenkin samalla.

Otsikkoon viitaten: mikä todella on tärkeää? Aika on tärkeää. Haluan, että minulla on aikaa. Itselleni ja läheisilleni. Haluan, että minulla on aikaa vain olla – ilman varsinaista päämäärää. Yksin ja yhdessä, katsoa maisteluvideoita ja kuunnella siivoussoittolistaani. Jatkossa en siis aio kokea huonoa omaa tuntoa siitä, että en suorita, opi ja kehity koko ajan. Haluan uskoa siihen, että kehittymistä tapahtuu myös silloin, kun sitä ei erityisesti tavoittele. Ja samalla uskon, että jos koskaan ei laiskottele, loppuu kaikki kehittyminen lopulta.

But today the way I play the game has got to change, oh yeah /  Now I’m gonna get myself happy

Kuva: Linda Keränen