Kerro kerro kuvastin, olenhan silmäpuolenakin kaunehin?

Toissapäivänä iltalenkin jälkeen minulla alkoi armoton silmäkipu, jonka eiliseen mennessä paikallistin tulevan luomen sisältä. Soitin tänä aamuna päivystykseen ja pyöräilin silmäpuolena kohti terveysasemaani.

 

En sinällään ole mikään nöpönuuka ulkonäön suhteen, roskat voin viedä ilman meikkiä, samoin sunnuntain karkkiostokset Siwaan voi käydä huolettomasti punakanpönäkällä naamalla. Mutta. Rehellisesti sanottuna, en voi kuvitellakaan että menisin kaupungille, kirjastoon tai kouluun ilman meikkiä.

 

En meikkaa mitenkään kauhean voimakkaasti, kevyt päiväehostus sisältää meikkivoiteen, puuterin, ripsarin ja kulmakynän. Ulkonäkö ei muutu radikaalisti mutta jotain kymmenen minuuttia kestävän puunauksen aikana tapahtuu. Tuleeko ripsvivärin mukana myös ripaus itsevarmuutta?

 

Tätä aloin pohdiskelemaan terveyskeskuksen odotushuoneessa. Minut otti ensimmäisenä vastaan miespuolinen hoitaja, joka oli kovin tuttavallinen. Ihan söpökin. Hänellä tuntui olevan aikaa jutella tutkimisen aikana niitä näitä ja silmän lisäksi hän suostui tutkimaan pitkään vaivana olleen nenäni. Hän naurahteli mukakoomisille vastauksilleni ja toivotteli kovasti tervetulleeksi nykyiselle asuinpaikkakunnalleni. Kertoi myös kärsivänsä samasta vaivasta ja oli aidosti kiinnostunut. Kaikki kuulostaa jälkeenpäin ajateltuna hyvältä. Harmi vain että itse tilanteessa ajatuksenkulkuni meni melko pitkälti näin:

 

miksi ihmeessä en laittanut edes vähän puuteria? tai nyppinyt rehottavia kulmakarvoja?! olikohan niin kiire että lattialta piti noukkia paita jossa on rasvatahra rinnassa?? hittojen hitto!!

 

Omasta mielestäni olen rohkea, sosiaalinen, luotan itseeni ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ulkonäkööni en kuitenkaan luota. En tiedä mistä tämä luonnonkauneuden kammoaminen oikein juontaa. Johtuuko se siitä että olen alkanut meikkaamaan todella nuorena? En ole koskaan harrastanut aktiivisisesti liikuntaa, jossa meikittömyys on luonnollista. Minulla ei ole iho-oireita eikä muutenkaan mitään suurempaa peitettävää satunnaisesti tummien silmänalusten lisäksi. Mitä pelkään kun en peitä mitään?

 

Hoitajalla käynnin jälkeen siirryin takaisin odotushuoneeseen odottamaan pääsyä lääkärille. Noin puolen tunnin jälkeen huoneeseen saapui söpö poika, johon olen satunnaisesti törmännyt baarissa. Taas mielessäni lähti kiroilulimbo päälle. Poika tuli istumaan melkein vastapäätä ja tunnin ajan istuin nenä kiinni kännykässä Facebookia ja Iltalehden verkkosivuja selaillen. MIKSI?

 

Olisikohan aika tehdä asialle jotain? Viikko ilman meikkiä, tai edes päivä. Ottaisi hieman aikaa ja tutustuisi omiin kasvoihin. Antaisi ihon kerrankin olla ilman kemikaaleja. Tunnen yhden tytön joka ei ole ilman meikkiä edes poikaystävänsä edessä. Iltaisin hän kulkee pimeässä vessaan ja aamulla heittää pyyhkeen peittämään päätä ennen kuin pääsee kylpyhuoneen turviin piirtämään kasvot naamaan. Näin pahaksi ei oma tilanteeni ole koskaan mennyt. Meikittömät kasvoni ovat nähneet uudet tuttavuudetkin ja vaikka olenkin aina hieman epävarma, ei minulla koskaan ole kuitenkaan tarvinnut heittää naamiota kasvojeni suojaksi.

 

Lääkäri määräsi minulle viikon ajaksi antibiootteja voiteen muodossa silmään, joten tässä olisi hyvä tilaisuus aloittaa meikittömyyden harjoittelu. Sain myös lääkkeen nenääni:

 

561812_10151173331984752_1758871279_n.jpg

(Hupsistaheijaa..)

 

Tätä kirjoitusta tehdessäni en kuunnellut tätä kappaletta:

 

  • Christina Aguilera – Beautiful

 

..vaan mm. näitä:

 

  • Placebo – Fuck U
  • Meiju Suvas – Pure mua
  • Manchester Orchestra – I Can Barely Breath
  • Jane’s Addiction – Irresistible Force
  • She Want’s Revenge – These Things

 

-Emilia

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *