Sarjamuuttaja tunnustaa

Olen muuttanut elämäni aikana useasti. Nykyiselle asuinpaikkakunnalleni muutin tammikuussa ja kuun loppuun mennessä olen muuttanut nyt neljä kertaa. Yhteensä siis viisi asuntoa. Yhteensä olen elämäni aikana muuttanut18 kertaa. Nämä kaikki muutot ovat tapahtuneet sen jälkeen kun olen täyttänyt 18. Mitä täällä oikein tapahtuu? Mikä minuun muuten normaaliin ihmiseen menee kun kyseessä on niinkin luonnollinen asia kuin asuminen? Olenko vaeltava sielu vai enkö vain löydä paikkaani? Olenko kyvytön asumaan toiseen tai toisten ihmisten kanssa, mutta sen lisäksi en myöskään osaa asua yksin? Wikipedia? Therapia Fennica? Voinko mahdollisesti olla sarjamuuttaja?

 

Taustoitan hieman tarinaani. (Nimet muutettu, terkkuja tutuille.)

 

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni kaverini Kertun kanssa kun olin juuri täyttänyt 18. Sitä ennen olin jo asunut hetken aikaa epävirallisesti Kertun luona ja kun hänellä alkoi mennä huonosti oman kämppiksensä kanssa, päätimme yhdessä alkaa etsiä asuntoa. Muutimme kesän alussa halpaan kolmioon, joka sijaitsi juoppojen, vähemmistöjen ja opiskelijoiden suosimalla aluella. Asunto oli halpa, iso ja lattialla pystyi vierittämään marmorikuulan asunnon toisesta nurkasta toiseen. Yhteiseloamme kesti muistaakseni 3 kuukautta. Aloimme riitelemään. Olimme nuoria, tempperamenttisiä ja liian lähellä toisiamme. En tarkalleen muista mistä lopullinen poismuuttamisen alkusysäys lähti, mutta muistan kyllä hyvin tulenkatkuiset päiväkirjamerkinnät, jossa sanat VIHAAN ja KUOLE vilahtivat hyvin usein.

 

Seuraavat kolme muttoa tulivat suht nopeasti. Muutin edelleen halpaan opiskelija-asuntolaan, joka kuitenkin oli kuusi pientä solua käsittävä pienkerrostalo. Ensimmäisessä solussa vietin kuukauden kissanpissan seassa ja kämppäkaverinani oli tyttö, joka mm. kirjoitteli tappouhkauslappuja oveeni, koska epäili että syön hänen tonnikalojaan. (En koskaan muuten syönyt! Seiskat kyllä varastin ihan kostoksi joka torstai..) Pian luokkakaverini alkoi etsiä asuntoa ja muutimme yhdessä soluun. Tässä ehdimme asua (melko sopuisasti) melkein vuoden, kunnes tuli taas kesä ja tässä vaiheessa olin tutustunut ensimmäiseen poikaystävääni Teppoon, jonka kanssa aloimme käytännön syistä etsiä yhteistä asuntoa.

 

Tepon kanssa muutimme kauniiseen n.50 neliöiseen rivitalokaksioon. Harmonista yhteiseloa kesti taas hieman alle vuoden, kunnes lusikat laitettiin jakoon. Tuli ero ja aloimme pakata laatikoita. Olimme nuoria ja tyhmiä ja täysin tietämättöminä tulevasta olimme purkaneet vuokrasopimuksen, kun sitten kuitenkin päätimme vielä yrittää. (Ei, ei. SE vaan ei onnistu.) Uusi asunto oli tilavampi kerrostalokaksio. Kolmen kuukauden päästä syyslehtien havinassa pakkasimme taas tavaroita. Eri osoitteisiin.

 

Riitaisasta erosta huolimatta Teppo kuitenkin auttoi minua muuttamaan ja löysin pienen yksiön kouluni läheltä. Elin ensimmäistä kertaa virallisesti eronneena sinkkuna ja en viihtynyt paljoakaan kotona. Olin tässä vaiheessa alkanut viettää paljon aikaa luokallani olevan Miinan kanssa. Miina asui samassa pihapiirissä melkein minua vastapäätä kaksiossa ja kun huomasimme että viihdyn enemmän Miinan luona kuin kotonani, päätin luopua omasta asunnostani ja muutin Miinan kanssa asumaan. Tilaa meillä ei ollut paljon, mutta se ei haitannut kumpaakaan. Hieman alle vuoden päästä valmistuimme ja päätimme muuttaa isompaan asuntoon. Aloimme myös työskennellä samassa työpaikassa ja olimme kaiken vapaa-ajan yhdessä. Outoa on se että emme koskaan riidelleet. (Tai kerran, humalassa väittelimme n. 15 minuuttia, jonka jälkeen kumpaakin alkoi naurattaa. Olemme vieläkin hyviä ystäviä) Jossain vaiheessa Miina löysi Peten ja alkoi seurustella vakavasti. Minä en tullut Peten kanssa toimeen ja tilanteen takia alkoi olla aiheellista muuttaa. Olin melko väsynyt kaikkeen ja kaipasin muutosta elämään. Päätin vaihtaa paikkakuntaa.

 

Seuraava muutto oli hieman outo. Tarkoitukseni oli pakata kaikki ylimääräinen mummoni varastoon ja ottaa mukaan vain kaikki tarpeellinen (jonka piti mahtua henkilöautoon). Otin siis kaksi pahvilaatikkoa, josta toiseen pakkasin vaatteet ja toiseen valokuvat ja muutaman taulun. Virallisen määränpään välissä pysähdyimme muuttokaverieni kanssa yhteisen tuttavamme Hannan luo. En vieläkään tiedä mitä viikonlopun aikana tapahtui, mutta seuraavat neljä vuotta vierähtivät alunperin vain pysähdyspaikkana olleella paikkakunnalla.

 

Olin eksyksissä,  rahaton enkä tuntenut Hannan lisäksi juuri ketään. Ensimmäiset neljä kuukautta asuin Hannan pienessä yksiössä patjalla lattialla. Jouduin aluksi kulkemaan kartta kädessä kaupungilla ja pelkäsin välillä omaa varjoanikin. Aika kuitenkin teki tehtävänsä ja sinnikkään yrityksen jälkeen löysin työpaikan ja pystyin vuokraamaan oman ihanan kaksioni keskustasta. Pikku hiljaa aloin tottua kaupungin vilinään ja saada kavereita. Ehdin asua kaksiossani tähän astisesti pisimmän aikani, melkein kaksi vuotta kunnes tapasin pitkätukkaisen hippini.

 

Juuri yhtään viisastuneena oli taas aika laittaa ruokailuvälineet samaan laatikkoon. En vieläkään halua muistella kotiamme, sillä se oli minulle hyvin rakas. Keskellä keskustaa, iso ja vanha kerrostalo, jonka seinät maalasimme yhdessä kikattaen ja toisiamme maalaten vihreiksi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja onnellisien hetkien jälkeen palasin taas yksinäiseen elämään. Etsin asuntoa pahimpaan muuttoaikaan ja jouduin tyytymään ylihinnoiteltuun yksiöön. Paljoa en siitä viidestä kuukaudesta muista, jotka yksin asuin. Olin apaattinen, epäsososiaalinen ja monen mielestä varmaan itsetuhoinen. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja kaiken muutti hyväksymiskirje eri paikkakunnalla sijaitsevaan kouluun.

 

Siitä päästäänkin tähän päivään ja viiteen asuntooni täällä. Ensimmäisessä ehdin kyllä asua vain 24 tuntia. Opiskelija-asunto sijaitsi melko kaukana koulusta ja kun saavuin soluyksiööni minua vastassa ei ollut uusi kämppis, vaan n. 100 banaanikärpästä. Seinät olivat ruskeat ja nurkat täynnä mustaa mönjää. (Mua käy NIIN sääliksi se HOAS:n tyttö. Onneksi minä selvisin kuitenkin ilman lutikoita.) Sain siirron uudempaan opiskelija-asuntoon, joka oli mukava, mutta mukanani muutti myös solussa ollut kämppikseni ja asuntopulan takia jouduimme jakamaan kaksion. Asuin hetken vailla minkäänlaista yksityisyyttä olohuoneessa, kunnes kuulin että tuutorini Ramin kaveri etsii kämppäkaveria nykyisen kämppiksensä ollessa vaihdossa. Otin tarjouksen vastaan ja asustelin neljä kuukautta Kallen kanssa. Emme olleet koskaan nähneet toisiamme ja Kallen melkein kaksimetrinen tummaapuhuva olemus säikäytti hieman alussa. Alkutilanteen outoudesta huolimatta kaikki sujui kuitenkin hyvin ja ehdimme hetken asua myös kolmistaan kun vaihdosta takaisin tullut Lassi palasi takaisin. Tila kävi kuitenkin ahtaaksi ja minulle tarjoutui tilaisuus muuttaa naapurissa olevan monen kulttuurituottajan asuttaman neliön yhteen huoneeseen.

 

Kirjoitan tätä nyt omassa huoneessani ja takaraivossa painaa taas mieltä tieto tulevasta muutosta. Muuttamisen syynä on oman rauhan kaipaaminen. Elämme kahden kämppäkaverini kanssa hyvin eri rytmissä ja olen alkanut muutenkin huomata että kaipaan yksin olemista ja omaa tilaa. Loppukuussa siis kävelen taas lähikauppaan ja pyydän niitä muuttajan perustarvikkeita, banaanilaatikoita.

 

Jos olet päässyt tarinassa tähän asti onnittelen sinua sinnikkyydestä. Juttu ei varmasti ole mikään mielenkiintoisin, mutta jotenkin tuntuu kirjoittaessa paljon selkeämmältä ajatella näitä kahdeksaa vuotta, joiden aikana olen raahannut sänkyä ja sohvaa ja välillä vain muutamaa laatikkoa pitkin maita ja mantuja. Olisi mielenkiintoista tietää onko teitä muita sarjamuuttajia? Mitkä ovat teidän syynne muuttaa useasti? Joihinkin muuttoihini liittyy ihmissuhteen loppuminen joko riitaisesti tai muuten vain, joissakin olen muuttanut pakon takia ja joskus vain ihan vaihtelun vuoksi. Isäni sanoo minua reissuluonteeksi, vaikka maantieteellisesti en ole paljoa matkustanutkaan. Ehkä olen vain niitä ihmisiä jotka kaipaavat vähän väliä jotain uutta.

 

Osa ostaa kenkiä, osa värjää hiukset. Minä muutan.

 

Vaikka muuttaminen on syvältä sieltä, listaan kuitenkin muuton plussat ja miinukset:

+Tulee siivottua.

+Jos muuttokaverina on miehiä, voi turvallisin mielin kiikuttaa huonekasveja, koska miehet eivät vain kehtaa olla kantamatta raskaita laatikoita.

+Muuttopäivänä saa syödä pizzaa ja juoda olutta. Se on sääntö!

-Kantaminen on k-a-m-a-l-a-a! Olen kerran myös muuttanut YKSIN. Se oli brutaalia..

-Muuton jälkeen tulen muuten aina sairaaksi.

-Ja hukkaan jotain.

Jaahas.. ja mihinköhän laatikkoon pakkasin kaikki puhtaat sukat?

 

Muuttopäivänä ei musiikki soi, mutta tätä kirjoittaessa kuuntelin mm:

 

• Maija Vilkkumaa – Ainakin puolet
• Jippu – Eva
• Markus Perttula – Vallat ja väet
• PMMP – Heliumpallo
• Reamonn – Supergirl

 

-Emilia