Ladataan...
Emmiitti

Mietin monesti kyseistä kysymystä. Täytyykö ihmisen mennä rikki jotta hän voi olla joskus ehjä ja onnellinen. Mielestäni nykyinen some kulttuuri luo todella kyseenalaista perustaa varsinkin nuorille naisille. Somessa kaikki on kiillotettua ja kaikki näyttää omasta elämästään vain ne huippuhetket. Totuus on kuitenkin että elämä on välillä ihan perseestä. Ja todella syvältä sieltä.

Negatiivisista tunteista on tullut länsimaisessa kulttuurissa tabu. Niistä on tullut asia joista on tärkeää päästä mahdollisimman nopeaa eroon. Onnellisuus on kaiken elämänlaadun mittari. Jokaisen olisi syytä pysähtyä miettimään tunteita ylipäätään. Tunteethan ovat kehomme viestejä meille. Ei sen enempää eikä vähempää. Myös negatiiviset tunteet kuuluvat elämään ja mitä avoimemmin ne pystyy ottamaan vastaan sitä nopeammin ne myös poistuvat. Sen sijaan jos aina pienen ahdistuksen tai vitutuksen iskiessä päälle on pakonomainen tarve päästä siitä eroon, voi olla että saa stressin jo pelkästään siitä. Kaikki tunteet kuuluvat ihmisen elämään, on järjetöntä että meille opetetaan jo pienestä lapsesta saakka mitkä tunteet ovat sallittuja ja mitkä eivät. Monesti pojille on hoettu että isot pojat eivät itke ja puolestaan tyttöjen ei ole ok näyttää vihan ja raivon tuntemuksia. Ne jäävät täysin vieraiksi. Tunteet jotka ovat itselle vieraita koetaan pelottavina ja ahdistavana. Jopa hallitsemattomana. Siksi olisi tärkeää että esimerkiksi vihaa saisi näyttää mahdollisimman turvallisessa ympäristössä jolloin siitäkin tulisi turvallinen tunne muiden tunteiden joukossa.

Jatkuva onnellisuuden tavoittelu ei ole realistista, kuten ei myöskään oman elämänsä vertailu somessa nähtyyn kiiltokuva elämään. Se ei ole totta. Se on vain kulissia. On surullista että edelleenkin meillä puhutaan hyvin harvoista asioista ääneen ja vaikeammista asioista päivittäminen koetaan jopa paheksuttavana. Negatiiviset asiat tulisi kokea piilossa. Se on minun mielestäni aivan väärä tapa lähestyä asioita yhteiskunnassa. Kiiltokuvamaisuus on epäinhimillistä ja kovaa. Inhimillisyys on se mitä elämä kaipaa. Ihmistä johon voi samaistua. Ei ihmistä jonka elämä näyttää aina monin verroin omaa elämää paremmalta. 

Ehkä me pääsemme vielä siihen että uskallamme olla auki ja jakaa myös haasteemme elämässä, ne kaikkein kivikkoisimmat polkumme. Jokainen niitä kuitenkin kulkee. Ystäväni sanoi minulle isäni kuoleman jälkeen että minun on nyt parempi pysyä pois sosiaalisesta mediasta, koska ihmiset haluavat vain "mässäillä" menetykselläni ja huonoilla hetkillä. Sellaiseksiko elämämme on todella mennyt? En halua uskoa.

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Emmiitti

Suru ei aina näyttäydy kyynelinä. Se ei aina näy surullisina kasvoina kaduilla tai kyyneleiden laikuttamana ihona. Välillä se näkyy vihana ja toisinaan taas totaalisena apatiana.

Mä olen ollut vihainen. Vihaisempi kuin aikoihin. Toisaalta on ollut myös toisinaan helppo kätkeytyä hymyn taakse. Tai laittaa kuulokkeet korviin ja väistellä tuttujakin ihmisiä kaupassa.

Joskus sitä itkee kuitenkin liikennevaloissa tai vaatekaupassa. 

Suru ei kysy lupaa. Eikä sen kuulukkaan. Sen on lupa saapua silloin kun sen on aika. Sen on lupa ravistella ja muistuttaa menetyksestä. Välillä se kuitenkin poistuu hetkeksi. Antaa hetken tilaa naurulle ja ilolle, kunnes saapuu taas paikalle. 

Samalla kun kaikki on vanhaa, on kaikki kuitenkin uutta. Kaikki on rikottu mutta toisaalta ulkopuolisen silmin täysin ehjää, täysin toimivaa. Miksi mikään ei kuitenkaan toimi? Ihan kuin olisi vieraana omassa elämässään. Aika kuluu kuin sumussa. Mikään ei ole niinkuin ennen, ja asiat jotka merkitsivät joskus eivät merkitse enää. 

Pidän surua kuitenkin merkkinä siitä kuinka paljon rakastin, ja rakastan aina pilven päällekin. 

Se on ansainnut paikkansa kunniavieraana.

Ladataan...
Emmiitti

Mun tämä viikko ei oikeastaan ollut mitenkään ihmeellinen. Kävin pelaamassa biitsiä aina kun vaan töiltä ehti ja löytyi pelikavereita. Keskiviikkona kävin Lahdessa viettämässä VIP-iltaa, siitä kirjoitinkin aikaisemmassa postauksessa. 

Kävin myös muutama iltana ihailemassa auringonlaskua Linnanpuistossa. Jotenkin luonnossa liikkumisesta on tullut mulle entistä tärkempää, ja se antaa mahdollisuuden tarkastella omia ajatuksia jotenkin lähempää. Meinasin myös juosta nuorta kettua päin ollessani lenkillä. Meni hetki toipua siitä yllätyksestä.

Mä myös paikkasin mun pyörän kumin tällä viikolla. Se olikin varsinainen episodi joka sitten kaiken taistelun jälkeen päättyi siihen että oli pakko ostaa uusi sisäkumi. Joka tapauksessa Viima kulkee taas kovempaa kuin aikaisemmin. 

Mulla on ollut ihan ok viikko, vaikka varsinkin nyt loppuviikosta tuntui että fiilis oli vähän maassa ja ei oikein löytänyt järkevää suuntaa. Olen vähän sen luontoinen että aina on joku uusi projekti meneillään tai suunnitelmia päiväksi. Sitten kun iskeekin tälläinen tyhjä viikonloppu niin sitä on ihan pihalla että mitä sitä tekisi.

Mä oon kuitenkin tosi kiitollinen kaikista ihmisistä keitä oon tän viikon aikana saanut taas tavata. On naurettu ja itketty yhdessä. Nyt koitan kovaa vauhtia saada porukkaa Toijala Lentikseen ja koitan saada nukuttua huomista liikenneturvallisuus testiä varten. Sen kun täytyy mennä joka vuosi läpi jos haluaa junia edelleen ajella. Maanantaita kohti!

Emmi 

PS. Tällä hetkellä kuuntelen repeatilla Kasmirin Mökkitie biisiä. Ai että. Se on pelkkää rakkautta

Ladataan...
Emmiitti

Mun ei edes pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta, koska kyseinen fiilis on todella harvoin läsnä omassa arjessani. Mutta tänään on rehellisesti vituttanut kuin pientä oravaa tämä sinkkuna olo.

Viihdyn pääasiallisesti todella hyvin itsekseni eikä ole ollut oikeastaan edes tarvetta etsiä tähän elämäntilanteeseen suhdetta, koska on hankala kuvitella sen edes mahtuvan omaan arkeeni. Tänään kuitenkin on tuntunut suorastaan musertavalta herätä yksin, käydä kaupassa yksin, katsoa leffoja yksin ja jakaa oma apea mieli kenenkäs muun kuin itseni kanssa.

 

Mä olen ollut aina todella taitava "hämäämään" omia ajatuksiani muualle ja ehkä senkin takia pystyn menemään pitkänkin aikaa täysin omissa maailmoissani eteenpäin, ehkä juuri sen takia se läheisyyden kaipuu ja toisen ihmisen läsnäolon tarve tuntuukin sitten niin murskaavalta kun se iskee.

En myöskään ole koskaan ollut kova kulkemaan baarissa ja yhden yön hommat tuntuvat todella vierailta. En vain ymmärrä mitä niistä saisin. Muutakun mahtavan morkkiksen. 

Kaikkein hankalimmalta kuitenkin tuntuu kun ei ole sellaista ihmistä kenen kanssa jakaa ne kaikki arjen pienet palaset yhdessä, sekä suunnata katseet kohti yhteisiä unelmia. Sellainen kumppanuus olisi minulle unelmaa. En kuitenkaan halua olla kenekään kanssa sen takia että en kestä olla yksin. Sekin on kokeiltu ja huomattu että se ei johda mihinkään.

Tottakai mulla olisi mahtavia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa, mutta oon huomannut että tälläisinä päivinä mä olen lähestulkoon satavarmasti huonoa seuraa joten käännyn mielummin itseeni kun lähden jakamaan huonoa energiaa. 

Mun sinkkuuteen ei ole liittynyt juhlimista, irtosuhteita tai ihmeellisiä säätöjä. Mun sinkkuus on ollut enemmänkin itsetutkiskelua, itsensä toteuttamista ja vapautta. Välillä se riittää hyvin ja toisinaan (kuten tänään) ei ollenkaan. Mä kuitenkin koitan hankalinakin päivinä kääntää ajatuksen siihen että nautin just tästä hetkestä elämässä. En halua elää elämääni ajatuksella että se on kokonaista vasta kun siihen löytyy joku vierelle. Haluan että mun elämä on kokonaista itseni kanssa ja joskus saan jakaa sen jonkun toisen kokonaisen kanssa.

Mutta just tänään yksinolo on ollut inhottavinta mitä tiedän.

Emmi 

Ladataan...
Emmiitti

Bongasin Even Instagramista viikonloppuna kilpailun, jossa valittiin henkilöitä eilen pidettyyn VIP-iltaan Lahden Trion Veromodassa. Tehtävä oli yksinkertainen: kerro miksi juuri sinulle tulisi kyseinen ilta tarpeeseen. Kirjoittelin omat perusteluni ja kappas seuraavana päivänä Eveltä oli tullut viesti että tervetuloa iltaan. Olin super-innoissani koska olen seurannut Eveä paljon somessa sekä tietenkin Temppareissa. Hänellä on paljon samankaltaisia arvoja sekä ajatuksia kuin minulla.

Saapuminen Lahteen meinasi muodostua aavistuksen ongelmalliseksi sillä olin jäänyt edellisestä työvuorosta nukkumaan Jyväskylään jossa myös nautin aamupalan hotellissa pitkän kaavan mukaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi muodostuikin tulla Jyväskylästä suoraan Lahteen. Pieni vaatekriisi meinasi yllättää, mutta onneksi löysin tämän ihanan sinisen kietaisupaidan Bikbokista.

Illan teemana oli vahvasti mielen hyvinvointi ja uusi minä. Juuri niitä aiheita joiden äärellä olen itsekin ollut viimeisen puolen vuoden aikana. Even kanssa oli mahdollista jutella käytännössä kaikesta mitä mieleen tulee. Me vaihdettiin muutama sana Temppareista ja siitä miten sen ulos tuleminen on vaikuttanut kuluneeseen kevääseen. Juteltiin myös pitkä pätkä lisäravinnehommista mikä on aina näin vuorotyöläisenä tapetilla. Omasta kropasta on pakko pitää huolta jotta jaksaa töissä ja arjessa. Mulla ongelmana on erityisesti ollut palautuminen ja riittävän vireystilan ylläpitäminen.

Meille oli järjestetty myös ihanaa ohjelmaa illan ajaksi. Muun muassa seuraavia:

  • Stoolin kampauspiste, jossa syntyi muuten tuo minunkin lettikampaukseni. 
  • Huulimeikkipiste, ihana harjoittelija kehui huulieni muotoa ja rohkaisi käyttämään enemmän huulieni
  • Asukokonaisuuksien esittelyä
  • VIP-alennus kaikista Vero Modan tuotteista (mukaan tarttuikin tuo punainen haalari)
  • Tarjoilua sekä skumppaa
  • Hyvinvointi esittely

Tulikohan siinä nyt kaikki mainittua. No ainakin pääkohdat. Illanvietto oli aika vapaamuotoista, mikä mahdollisti muiden kanssa juttelin sekä vaatelöytöjen tekemisen.

Musta on aivan ihanaa että tälläinen ilta viitsittiin järjestää ja siihen oltiin aidosti panostettu. Iltaan oli saapunut ihmisiä vähän joka puolelta Etelä-Suomea ja tutustuinkin myös erääseen Merkkuun ja Hennaan joiden kanssa meillä oli mahtavat "jatkot" varsinaisen illan jälkeen. Jäänmurtavaksi tekijäksi osoittautui kun bongasin sanan Pendolino heidän puheestaan. Käytiin napsimassa golden hourilla parit kuvat jokaiselle muistoksi. Terkkuja vaan sinne Helsingin suuntaan jos luette tätä, oli ihanaa teidän kanssa! ❤️ 

Ruutu+:sta olikin jo eilen illalla mahdollista katsoa miten Temppari kausi päättyi ja ei voi muuta sanoa että huhhuh mitä iltanuotioita taas nähtiin. Mä on vaan millään pääse sisälle siihen Vilman ja Eliaksen touhuun. Vitoskaudelle oli myös näköjään haku auennut Nelosen sivuilla.

Emmi

Pages