pieni poikani
Tänään oli ihmeellinen päivä. Menimme ultraan yllättymään täydellisesti. Pahoinvoinnin perusteella olen veikannut tyttöä. Kätilö aloitti ultrauksen ja sanoi heti, että täällä ollaan peppu edellä. Kysyin, näkeekö hän kumpi siellä on ja näimme saman tien itsekin: pienen pieni ihana poika potki, vilkutti, kieri ja kieppui.
Vauvalla kaikki on täydellisen hyvin.
Myös minä sain kahden viikon sairaslomalla levättyä niin, että kohdunkaula on jälleen normaali ja edelleen kiinni.
Eilen illalla vauva potki ensimmäisen kerran niin, että käsi heilui vatsan päällä. Silittelen vatsaa ja juttelen, hän potkii takaisin.
Lyydia ei ollut pikkuveli- uutisesta milläänkään; hän on koko ajan kertonut äidin vatsassa olevan hänen rakas pikkuveljensä. Aivan kuin hän olisi koko ajan tiennyt! Aivan kuin hän jo tuntisi pienen. Taivaassako ovat jo tavanneet? Joka ilta iltarukouksessa hän muistaa mainita myös vauvan, aina välillä pikkuveljen.
Olen niin onnellinen. Vaikka verensokerit ovat päin helvettiä enkä edelleenkään ole saanut Hussista insuliiniohjeistusta ja vaikka pahoinvointi seuraa vahvana edelleen, olen onnellinen. Meillä on niin tavattoman paljon enemmän kuin mistä ikinä uskalsimme unelmoida tai mitä toivoa. Kaksijapuolivee uhmahimppa sekä koko ajan kasvava leijonanpoikanen.
Silitän vatsaa. Sanon yhä uudestaan: minun pieni,rakas poikani, meidän rakas poikamme. Ja jokaisella kerralla sen sanominen ääneen nostaa silmiin kyyneleet, onnesta.
Kiitos Aahoo onnitteluista ja viestistä!
Meillä iltarutiinit on aina samanlaiset: iltapalan jälkeen hammaspesu ja sitten koko perhe sohvalle (jos mies ei ole yövuorossa) rukoilemaan iltarukous. Ei meillä sen kummempia kikkakakkosia ole, sanon, että laitetaan kädet ristiin (välillä rakennetaan rukoustaloa – ensin lattia kahdesta kämmenestä, sitten seinät kaksi kämmentä pystyyn, katto sormista vastakkain, kattohirret ristiin eli sormet ristiin ja ovet ja ikkunat kiinni eli peukut ja pikkusormet mukaan. Toisinaan rauhoittuu talon rakennuksella paremmin!) ja rukoillaan yhdessä. On puhuttu siitä, että rukous on puhetta Jumalalle ja että rukouksessa voidaan pyytää apua tai kiittää. Meillä on käytössä mun lapsuudessa (ja miehenkin) oppima iltarukous, Levolle lasken, Luojani. Sen jälkeen tyttö on tarkka siitä, että saa pyytää siunausta heille, kenelle ajattelee sen olevan tarpeen, välillä kummeille, välillä päiväkodin työntekijöille, välillä mummille ja papalle. Tuosta on tullut tärkeä yhteinen hetki ja se selkeästi myös rauhoittaa nukkumaan mennessä. Sen jälkeen nappaan tytön syliin ja silittelen selkää iltalaulua laulaen.
Eli ei mitään monimutkaista!
Olen pitkästä aikaa lukemassa täällä, luin blogiasi aiemmin. Onnea uudesta raskaudesta!
Tuli mieleen tuosta iltarukouksesta. En ole sitä lapselleni osannut opettaa, vaikka haluaisin. Lapsena me luettiin niitä valmiita rukouksia, mutta ne ei tunnu omille. Miten aloitat iltarukouksen lapsen kanssa, ihan konkreettisesti siis, ne ensimmäiset lauseet? Siihen olen tähän asti kompastunut.