täällä

Viikko sitten otin syväsukelluksen pimeään. Keskussairaalassa keskenmenon hoito oli hyvää. Sain olla tutussa huoneessa sisäilmapakolaisena, tuttujen lääkäreiden ja hoitajien huomassa. Olisin paljon mielummin ollut jossain aivan muualla, mutta kun kerran oli pakko jossain olla, niin siellä oli hyvä. Onneksi, onneksi lähdimme vanhempieni luo miehen työmatkan ajaksi. Tyttö sai olla isovanhempien hemmottelun kohteena sillä aikaa, kun minä makoilin sairaalassa.

Mies palasi työmatkaltaan iltapäivällä, haki tytön ja tulivat minua katsomaan. Tyttö ei suostunut katsomaan minuun päinkään. Ei, ei millään. Karjui kuin hyeena joutuessaan pois isänsä sylistä. Minä olin jättänyt hänet isovanhemmille, hylännyt kerrassaan, ja olin aivan väärässä paikassa. Kohtu tyhjentyi niin, että pääsin lähtemään heidän kanssaan isovanhempien luo. Itketti.

Iltaa kohti tytönkin olo onneksi muuttui ja sain varsinaisen syli-ipanan. Se oli ihanaa. Sydän huusi tyhjyyttään, syli oli onneksi täysi.

Syli on ollut täysi tälläkin viikolla. Maanantaina kävin hakemassa antibiootit ärhäkkään kohtutulehdukseen. Mikään tässä keskenmenossa ei mennyt helpomman kautta. Istuin tytön kanssa paikallisessa terveyskeskuksessa kolme tuntia ennen kuin pääsimme sisään. Arvioon. Sairaanhoitaja ymmärsi puheeni koko ajan väärin. Kerroin, että perjantaina tuli keskenmeno – keskeytynyt keskenmeno, ei sydänääniä ja lääkkeellinen tyhjennys. Ottaessaan pika-crp:tä hän moneen kertaan kysyi, että miksi raskaus piti keskeyttää. Kerroin ensin ystävällisesti, että raskautta ei keskeytetty, vaan se keskeytyi, mutta kohtu piti tyhjentää, sillä se ei tyhjentynyt. Minut ohjattiin odottamaan lääkäriin.

Lääkäri kutsuikin sisään, pahoitteli ovella hankalaa tilannetta. Sisällä tutkimushuoneessa hän sanoi olevansa pahoillaan, että raskaudenkeskeytyksen jälkeen tuli vielä komplikaatioita. Silloin hermostuin. Sanoin, että sairaanhoitaja on ymmärtänyt väärin. Että korjasin häntä useaan otteeseen jo ensiarviossa. Ja nyt uudestaan. Lääkäri kysyi vielä, että onko varma, ettei perjantaina enää nähty sydänääniä. No oli varma. Minä itse näin ultraruudulla kohdun, en sydämenlyöntejä. Vain hiljaisen, liian hiljaisen Pienen. Lääkäri pahoitteli väärinymmärrystä, mutta se oli kuulemma ymmärrettävää, koska tyttö on vielä niin pieni. En ymmärrä, eivätkö ole työssään tavanneet muita pienten lasten äitejä, jotka ovat  tulleet raskaaksi pienellä ikäerolla. Kohtutulehduksen kivun lisäksi raivostutti se, että minun sanani painoi vähemmän kuin sairaanhoitajan ennakkoarvio tilanteesta.

Tällä viikolla on vähitellen toivuttu. Molemmista. Keskussairaalassa otetuista labroista löytyi useampia vasta-aineita veressä, jotka ovat seurausta synnytyksen jälkeen saadusta verensiirrosta. Niiden vaikutusta mahdolliseen tulevaan raskauteen pohditaan nyt äitipolilla, ovat sellaisia, joita löytyy muutamalta kymmeneltä odottajalta vuosittain. Riskitiedoissa on kolme uutta merkintää.

Tyttö on pitänyt kädet kiireisinä hammaskiukun keskellä. Huutoa on riittänyt päivällä, yöllä, sylissä, lattialla ja suihkussa. Hänen halinsa ja pusunsa antavat voimia. Niiden voimaannuttava vaikutus on ihan älyttömän suuri. Koira on töhöttänyt menemään kummastellen, kun haju onkin muuttunut ja jotain puuttuu. Mies on ollut työmatkalla pari päivää.

Minä olen täällä. En osaa sanoa, miten voin.

Ehkä se riittää, että on.

Täällä. Kotona.

 

Kommentit (1)
  1. Voimia. ❤

    Ja jestas miten surkeaa palvelua olet saanut! Hoitaja ei selvästikkään kuunnellut sinua, ja toisekseen, jos kyseessä olisikin ollut abortin tehnyt ihminen, niin sen syiden kysely ei hänelle olisi kuulunut alkuunkaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *