Maanantaina oli vihoviimeinen työpäivä. Haikea ja onnellinen.

Tuntui haikealta jättää hyvästejä lapsille, jotka olivat kasvaneet sydämeen kiinni. Sain mukaani ihania aarteita, huolella kerättyjä kiviä, itsepiirrettyjä kortteja ja itse kasvatetun orvokin. Vanhempien palaute tämän vuoden jälkeen tuntui hyvältä, lämmitti kuulla, että heidän mielestään työ on ollut todella merkityksellistä ja että ovat olleet tyytyväisiä tapaani tehdä työtä ja olla lasten kanssa.

Tuntui helpottavalta sulkea ovi, irtaantua työyhteisöongelmista, voittoa tavoittelevan yrityksen ikeen alta ja aloittaa ihana, pitkä loma. Olen virallisesti kesälomalla heinäkuun loppuun saakka, 6 viikkoa. Elokuun pidän omaa lomaa ja syyskuun alussa loikkaan kokonaan uuteen (vanhaan). Mies on myös heinäkuun kesälomalla ja elokuun isyysvapaalla, joten meille tuli 8 viikon yhteinen perheloma. Lyydia on ollut kotihoidossa ja palaa päiväkotiin vasta syyskuun alussa. Parhautta on saada antaa lapsen nukkua aamuisin juuri niin pitkään kuin nukuttaa. Ja tehdä hiekkakakkuja juuri silloin kuin huvittaa. Kölliä yhdessä päiväunet, tehdä ruokaa, kävellä pitkiä lenkkejä.

Selkä kiukuttelee edelleen. Alan tottua sen kanssa elämiseen. Ilman päivittäistä kävelyä  (8-12km) en varmaan selviäisi.

Olemme olleet mökillä. Pikkiriikkinen erämaatukikohtamme on näköjään myös hyttysten lempipaikka. Huomenna mukaan lähtee liuta Thermacellejä, Moscuito Magnet on tilattu. Lyydia oli viime viikonloppuna niin tikattu täyteen hyttysenpistoja suojavaatteista huolimatta, että aikuistenkin mitta tuli täyteen. Ja olisi se oikeasti kiva voida tehdä kaasulla ulkona ruokaa ilman, että pitää koko ajan huitoa tai sylkeä suuhun tulevia hyttysiä pois.

Olemme tehneet hiekkakakkuja meren rannalla ja laskeneet liukumäkiä. Olemme ihmetelleet kukkia, perhosia, lehtiä. Tuulta. Olemme istuneet ensimmäistä kertaa yhdessä mökin saunan lauteilla ja uineet.

Olemme Miehen kanssa puhuneet, haaveilleet, jakaneet ja tasanneet.Olemme olleet toisillemme läsnä. Sylissä. Iholla. 

Ja ensimmäistä kertaa aikuisiällä ostin itselleni shortsit. Sellaiset, jotka loppuvat ennen puolireittä. Olen vihdoin niin sinut itseni ja kehoni kanssa ilman lapsuuden tunnekuormaa siitä, millaisia vaatteita on soveliasta käyttää, että vihdoin uskalsin. Ja ovat muuten mukavat.

Loma.

Kesä.

Ihana, lämmin, kokonaan vapaa.