synninpäästö korvikeäidille

Korvikeäiti tässä hei. Olen viimein päässyt sinuiksi tämän todellisuuden kanssa. Ja antanut itselleni synninpäästön siihen liittyen. Minä yritin, se riittää. 
 
Meidän imetystaival on ollut kivinen ja kuoppainen. Tällä hetkellä vauva syö 1-2 kertaa päivässä rintaa ja loput pulloa. 
Miten tässä näin kävi? 
 
Me jouduttiin vauvan kanssa erilleen heti salista. Vauva elvytyshuoneeseen ja minä leikkuriin. Vauva oli ekat vuorokaudet teholla eikä jaksanut imeä. Minä taas olin  synnytyksen jälkeen niin kipeä ja hemoglobiini putosi massiivisen verenvuodon takia todella alas, ettei maito noussut. Yritin lypsää ja pumpata, saaliiksi tuli maksimissaan pari milliä. Olisi pitänyt lypsää paremmin. 
 
Imetysohjaus ei onnistunut. Imuote oli väärä ja nännit sen johdosta verillä. Annettiin ymmärtää, että pitää imettää. Imetin ja itkin. Inhosin kipua. Inhosin sitä tunnetta, että olisin halunnut vauvan pois sylistä. Kivun takia. Korvikkeesta piti tapella, olisi pitänyt vaan luottaa siihen, että maito nousee. Ei noussut. Paino laski lähes sen 10%. Sitten alettiin saada lisää maitoa.
Kotona maitoa tuli vähän enemmän.
 
Imetyspolilla ohjattiin imuotetta ja annettiin synninpäästö siitä, että täysimetykseen ei tarvitse enää yrittää päästä. Alku oli ollut niin huono. Kehotettiin kokeilemaan imetysapulaitetta, mutta en voi sitä käyttää teippiallergian takia. Korvikkeilla mennään. 
 
Nyt ollaan reilut 6 viikkoa vanhoja. Sekä tyttö että äiti. Maito ei ole kunnolla noussut vieläkään. Eikä varmaan enää nouse. Vauva haluaa kuitenkin säännöllisesti rinnalle rauhoittumaan ja imemään. Välillä pelkkä läheisyys riittää. Välillä riittää se, että saa käpertyä rinnalle ja nukahtaa siihen, maidon tuoksuun ja lämpimään syliin. Välillä hän ei ymmärrä, että maitoa ei tule niin paljon kuin hän haluaisi ja silloin alkaa raivo. Kyyneleet valuvat pienillä poskilla ja samaan aikaan isommillakin. Itkemme yhdessä, molemmat. Hän sitä, että ei saa maitoa ja minä sitä, että en pysty sitä hänelle antamaan.
 
Tyttö on paljon sylissä. Pullotellessa tarttuu pulloon kaksin käsin ja katsoo silmiin. Kuin haluaisi sanoa: äiti ei se mitään. Minä kasvan kuitenkin. Kiitos kun olet lähellä. Sillä katseella jaksan. Sillä tyytyväisellä huokauksella, joka tulee mahan ollessa täysi tai kun hän on saanut nukahtaa rinnalle lähelle, sillä jaksan.
 
Muun maailman kommentit täysimetykseen ohjaamisesta, siitä, että se on ainoa hyväksyttävä syöttötapa tai sen tärkeydestä viiltävät syvälle. Naiseuteen. Äitiyteen. Siitä huolimatta, että en voi tytärtäni imettää vahvaksi, voin rakastaa hänet vahvaksi. Siitä huolimatta, että en voi tarjota hänelle rintamaitoa, voin tarjota hänelle aktiivista vuorovaikutusta ja hellyyttä myös syötön aikana. Siitä huolimatta, että meillä syödään korviketta, voin olla tuntematta itseni läpipaskaksi äidiksi. Sillä ehdoton, täydellinen rakkaus lapseen ja hänen saamansa huolenpito on kuitenkin tärkeämpää kuin se, mistä maito hänen mahaansa tulee. Kuitenkin.