meidän ihme 3kk
Siinä hän nukkuu. Kainalossa. Tummat hiukset hien kastelemina. Eilen saadut rokotteet ovat laittaneet pientä kehoa vähän koville. On kelvannut vaan syli. On kelvannut vaan äidin laulu. Siis on laulettu ja silitetty kurjaa pois.
Siinä hän on, vuosien toive, haave sydämen sopukasta. Hän, joka hymyllään valaisee aamulla makuuhuoneen. Hän, joka jokeltaa päivä päivältä enemmän, monipuolisemmin ja joka rakastaa pitkiä keskusteluja hoitopöydällä siten, että minä nojaan kyynärvarsien varassa pesukoneen päälle ja kasvomme ovat ihan lähekkäin, niin lähellä, että välillä voi suukottaa.
Hän on aktiivinen leikkijä, kokeilee leikkimatolla riippuvia leluja ja juttelee toki niillekin. Hän tykkää valkoisesta ankasta, joka helisee. Ja kirjoista! Niitä on kiva lukea sylissä yhdessä. Hän tarttuu leluihin ja muihin asioihin kiinni ja vie hienosti suuhun. Äidin sormet ovat parhaita. Niitä jyrsiessä voi samalla nauraa silmillään niin, että äitiäkin naurattaa.
Hän kannattelee itse päätään. Pysyy vatsallaan ja osaa kääntyä selältä kyljelle ja kyljeltä selälle. Kerran hän on kiepsahtanut selältä vatsalleen, tosin vahingossa. Säikähti raasu suihkua niin kovin. Sitä ei lasketa. Hän kieppuu, mönkii, ähisee ja kaivautuu kainaloon.
Vauva rakastaa musiikkia. Ja laululeikkejä. Kasvatan ehdottomasti tulevaa leiriläistä. Kaikista laululeikeistä juuri ponileikki leikkineen kirvoittaa maukkaimmat naurunhörskäykset ja sen takia olemme leikkineet sen välillä kymmenen kertaa putkeen. Vauva tykkää tanssia. Valssaamme vaipanvaihtoon ja sieltä pois. Vauva osallistuu lorutteluun kurlaamalla suloisesti ja elehtimällä kehollaan. Moni loru on jo tuttu. Iltalaulut kirvoittavat välillä itkun, kun Pieni haluaisi vielä pysyä hereillä, vaikka väkisin.
Vauvalla on ihana hymy. Ja hersyvä, kirkas nauru. Vauva hymyilee kaikille ja kaikesta. Iskee silmää ja virnistää päälle.
Korvikkeen avulla olemme saaneet tyytyväisen, iloisen vauvan. Mahakipu on onneksi historiaa ja refluksista on opittu paljon. Manducassa viihdytään päivittäin, se onkin ainut keino päästä koiran ja vauvan kanssa lenkille päivällä. Hissiin ei mahdu sekä vaunut että koira.
Vauva nauttii kylvystä. Peppupesulla hänen bravuurinsa on nostaa reisi hanaan kiinni ja saada vesi roiskumaan äidin päälle.
Vauva ottaa parhaat päikkärit isin rinnalla iltapäivästä. Isi tulee töistä kotiin ja ottaa tytön syliin. Eipä aikaakaan, kun nukkuvat molemmat. Maailman turvallisin syli.
Vauva keskustelee koiran kanssa. Hymyilee ja viuhtoo. Tyyntyy koiran tullessa lähelle. Sata kiloa rauhoittajaa lempeässä paketissa.
Vauva on tyytyväinen Prismassa, bussissa, autossa, kylässä, sitterissä ja kylpyhuoneen paksun maton päällä.
Vauva kasvaa hienosti omalla käyrällään. Siro ja tirppana. Täydellisen kaunis omana itsenään. Kasvulle sokeutuu, kun on päivittäin tässä. Sen huomaa lähinnä pieneksi jääneistä bodeista.
Vauva on opettanut paljon. Rakkaudesta. Elämästä. Armollisuudesta. Oman kehon hyväksymisestä ja sen kunnioittamisesta. Väsymyksestä ja parisuhteesta. Vauva on hitsannut meitä vanhempia tiiviimmäksi tiimiyksiköksi. Saanut arvostamaan kumppania entistä enemmän, rakastamaan enemmän ja kiittämään enemmän.
Meidän vauva on 3 kuukautta. Minä olen ollut sen ajan Äiti. Ihan oikeasti Äiti. Tuntuu, kuin olisin ollut sitä koko elämäni ajan piilossa ja nyt oikeasti.
Vauva heräilee. Sormet kietoutuvat käteni ympäri. Silmät avautuvat ja katsovat nauraen suoraan sieluuni. Hän hykertelee ja kurlaa. On niin täynnä rakkautta kuin hänen pieneen kehoonsa mahtuu!
Äiti, minä heräsin. Mitä sitten tehtäisiin?