uupu

Monta kertaa on ollut aikomus kirjoittaa. Monta kertaa olen nukahtanut sohvalle.

Työ imee minusta kaikki mehut. Kun juoksee päivästä toiseen täydessä ryhmässä, jossa on 24 lasta aamusta iltaan, niin illalla korvissa soi ja keho huutaa lepoa nostelusta, hipan juoksemisesta, liikkeellä olosta. 

Salamatkustaja on aiheuttanut sydämentykytyksiä. Välillä mahaa kirpaisee kovasti. Välillä tiputtelee. Välillä on niin paha olla, että yökin kippurassa vessan lattialla. 

Olen kuitenkin onnellinen. Tämä on vuosiin pisimmällä. Eilen siirryttiin 10.viikolle. Ja huomenna on ensimmäinen neuvola. 

Eilen juhlittiin siskonpojan synttäreitä. Hän halusi tietää, millainen tyyppä mahassa mahtaa olla. Näytin hänelle viikon takaisen ultrakuvan. ”Voi miten söpö!”, hän huudahti ja jatkoi: ”Ja aattele, miten paljon me rakastetaan sitä jo.”

Niin rakastetaan. Täältä tähtiin ja takaisin. Yhdeksän kertaa.

Hippu olisi onnekas saadessaan syntyä tähän perheeseen ja sukuun. Tai on. Minä yritän opetella luottamaan siihen, että hänestä tulee totta.

Ja uupuna suuntaan uuteen viikkoon. Onneksi on sohva. Ja syli.