uupu

Olen ollut to-del-la väsynyt. Siis todella uupu.

Tätä ei ole helpottanut hektisyys töissä. Ryhmä pullistelee lapsia, arki on täynnä juhlatreeniä ja jos vaikka mitä liikkuvaa palikkaa. Töissä kuitenkin, jos missä, on armollista olla väsynyt. Lapset ehdottavat lisää kahvia tai enemmän haleja. Päiväunille peitellessäni ja silitellessäni alapetiläisiä yläpetiläinen on monesti silittänyt minun hiuksiani ja päälakeani, joskus unikaverin avuliaalla myötävaikutuksella, joskus pienillä hellillä sormillaan. Siinä on meinannut tulla vollo. On tuntunut niin liikuttavalta se hellyys ja rakkaus.

No on ollut nauruakin. Uuvasta. Torstaina olin kohtuullisen puhki kolmen perättäisen iltavuoron johdosta. Nukkarissa oli parinkymmenen minuutin silittelyjen jälkeen hiljaista. Nojatuolissa oli hyvä olla. Viltti tuntui lämpimältä. Satucd soi ja soi ja soi..kunnes..

”Hei”, sanoi pieni ääni vierestä.

”Hei!”, sanoi se jo napakammin.

Kolmannella kerralla jo kohtuu voimakkaasti: ”HEI SÄ KUORSAAT.”

Toden totta. Olin nukahtanut. Tukkonenä vinkui ja rohisi. Minut herättänyt pieni hihitti loppunukkarin peittonsa alla. Välipalalla koko ryhmä hirnui riemusta. Taitavat nukuttajat! Olivat niin hipihiljaa, että aikuinen nukahti.

Perjantaina yhdellä oli pierutyyny mukanaan. Ihan siltä varalta, että uuvahtaisin taas. No, onneksi ei ollut minun vuoroni nukkarissa. Perjantaipäikkärit kotona sujuivat hymyssä suin. :)