ihania päiviä

Olen elänyt ihania päiviä. Lämpimiä, aurinkoisia. Sateen täyttämiä myrskypäiviä. Kävellyt paljasvarpain takapihan nurmikolla, löytänyt liljoja, siperiankurjenmiekkoja, päivänkakkaroita. Lönkytellyt koiran kanssa metsäpolulla hitaasti, niin ettei supista. 

Olen voinut pahoin. Mitannut verensokeria. Insuliinia. Hiilareita. Iloinnut siitä, että vauva potkii paljon ja on hyvin liikkuvainen. 

Olen pitänyt miestä hereillä ravaamalla vessassa ja syömässä keskellä yötä. Olen rapsutellut koiraa aamukahdelta, kun en ole saanut unta.

Olen ostanut muutamia vauvanvaatteita. Hakenut äitiyspakkausta ja äitiyspäivärahaa. Suunnitellut vauvan sängyn paikkaa. 

Olen levännyt. Levossa ei supista. Ei tunnu kipuja. Liikkeessä tuntuu siltä, kun vauva syntyisi. Supistukset saavat kyyneleet kohoamaan silmiin ja hapen loppumaan. Tuntuu, kun joku työntäisi jääpiikkiä alapäähän ja olisi menkkakivut kovimmillaan. Haen maanantaina uutta sairaslomaa. Voin vaikka maata seuraavat viikot, jotta Pieni saisi kasvaa kohdussa. 

Juhannuksena olen ollut. Tuleva kummitäti oli kylässä kesäleskeydestä paossa. Juteltiin tuntikausia, hihitettiin ja tehtiin hyvää ruokaa. Otettiin rennosti. Ei saunottu, ei käyty kokolla. Hissuteltiin villasukissa sohvalla, nukuttiin hyvin, katsottiin telkkaa. 

Tänään ajettiin miehen kanssa apteekissa ja vanhemmillani. Uudet paljasjalkatossut ovat päässeet kävelemään muutaman sata metriä.

Päivät ovat olleet täysin erilaisia kuin suunnittelin. Silti ne ovat olleet ihania.