elämä antaa takaisin

Kummallista, miten välillä voi tuntua siltä, että saan joskus elämältä jotain takaisinkin kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen.

Olen rakastanut luontoa, retkeilyä ja metsiä niin kauan kuin voin muistaa. Liityin alle kouluikäisenä partioon lastenhoitajanamme olleen nuoren naisen ansiosta. Partio siivitti koko kouluaikaani,  olin varmaan enemmän leireillä kuin luin läksyjä.

Luonnossa liikkuminen on ollut aina minulle tärkeää. Rakkaimmat paikat ovat olleet hiljaisia metsiä tai rantoja.

Kun tapasin entisen aviomieheni, uskoin ensin minun pystyvän harrastaa samoin kuin ennenkin. Ja pystyinkin,  siihen asti, kun tilanteet muuttuivat. Astuessani omaishoitajan saappaisiin luovuin metsäsaappaista. Nuotioiltojen tilalle tuli koti, josta oli mahdotonta lähteä retkille, vaelluksille, edes muutamaa tuntia pidemmäksi aikaa mihinkään.

Luonto oli ikkunan takana, sen toisella puolella. Minä kaipasin.

Oli tehtävä valintoja. Silloin minä valitsin hänet. Sen, että olen lähellä. Se mielestäni oli kohtuullista.

Kohtuutonta on ollut niin moni muu asia. Mutta eron jälkeen ensimmäisillä treffeillä Mies ehdotti retkeä. Retkeä! Metsäretkeä!  Minä olin niin valmis.

Ensimmäiset nokipannukahvit olivat kohtalokkaat. Siellä, hänen vieressä istuessani, huomasin olevani hiuksista varpaisiin asti ihastunut häneen. Hänen seuraansa. Kotimatkan hän siivosi pitkospuut puhtaiksi lumesta, jotta minä voisin kävellä turvallisesti. Se tuntui rakkaudelta. Sinä iltana olin maailman onnellisin – olin saanut samota koko päivän huikeissa rotkokanjonimaisemissa, ottaa kädestä kiinni, istua vierekkäin lempeissä löylyissä ja suudella ensimmäistä kertaa häntä, jonka tunnistin niin joka lailla omaksi ihmisekseni.

Me olemme siis retkeilleet aina. Olemme valloittaneet Suomen Bengtskäristä Kilpisjärvelle, siinä sivussa palan Norjaa myös.

Olen saanut kokea kaikki vuodenajat luonnossa uudestaan. Olen saanut olla nuotiolla, juoda kuksasta, tehdä ruokaa kaasukeittimellä. Olen saanut nukkua teltassa, kahlata suossa ja hangessa, kävellä järisyttävän upeilla kallioilla ja lilluttaa varpaitani joissa, tunturipuroissa, järvissä ja merissä.

Ne vuodet, joina luulin menettäneeni metsän kokonaan, ovat tulleet takaisin. Moninkertaisena.

Tänään kävimme retkellä mökillä. Saimme syksyllä ostettua Lapista mökin,  pikkuruisen ja ihan täydellisen. Kantaessani Lyydiaa lumikinosten keskellä erämaalammen rannalla olin onnellinen. Saan viettää aikaa siellä, mikä on minulle rakasta. Saan viettää aikaa yhdessä Mieheni kanssa, yhdessä koko perheen voimin.

Kiitos elämä. Sinä maksoit minulle takaisin korkoineen sen, mikä oli näkymättömissä. Sinä annoit moninkertaisesti takaisin sen, mistä jouduin luopumaan.