”kato mikä v***n läski!”

Käytiin eilen kaupungilla ystävän tapaturman takia. Matkalla apteekkiin ohitettiin kaksi oluttölkkien kanssa istuvaa aikuista. Heidän kohdallaan toinen tökkäsi toista ja totesi kovalla äänellä minua osoittaen:”Kato mikä v***n läski!”. Sisällä kiehahti. 

Niin. Ensinnäkään en ole mikään v***n tyyppi, vaikka nainen toki olenkin. Toisekseen en ollut edes älynnyt, että raskaus antaa jollekin idiootille julkisen luvan arvostella minun ulkonäköäni keskellä kävelykatua. 

Kyllä, painoni on noussut. Painonnousu on tosin ollut kohtuullisen maltillista. Sitä on tullut 11g/vko. Viimeisten kahden viikon aikana aloitettu insuliini on turvottanut ja kerännyt nestettä nilkkoihin, ranteisiin ja kyynärpäihin muutaman kilon verran. 

Kyllä, painonnousu jännittää. Muutama vuosi sitten pudotin painoa reilut 25kg. Sen jälkeen paino on pysynyt samassa terveellisen ruokavalion ja liikunnan myötä. En halua painoa niihin lukemiin enää uudelleen. Olo oli epämukava ja nivelet kovilla. Nyt kuitenkin vatsan kasvamiselle on joku muu syy, kovasti kasvava vauva. 

Mies jaksaa lohduttaa, että olen kaunis ja ihana. Että vatsa on kaunis. Että vauva on ihana. Niin on, olen kaikesta samaa mieltä. Rintani kasvavat. Vatsani kasvaa. Tulee raskausarpia. Jalat turpoavat. En kuitenkaan voisi olla onnellisempi juuri nyt. Olemme yli puolivälin ja odotus on niin äärimmäisen toivottu!

Kävelimme huutelijoiden ohi apteekissa käytyämme uudelleen. Mies otti minua kädestä. Minä silitin toisella kädelläni vatsaa vauvan myklytessä kävelyn tahtiin. Katsoin heitä ja hymyilin. Leveästi. Mies puristi kättäni tiukemmin ja katsoi minua rakastaen.

(Taisin näyttää ainakin mielessäni myös henkistä keskisormea.)