kolme vuotta

Nyt on aika lailla kolme vuotta siitä, kun elämäni muuttui täysin. Keväällä 2016 elin aikuisikäni yhtä vaikeinta kevättä. Olin tehnyt päätöksen erosta ja toimittanut eropaperit käräjäoikeuteen. Olin yhtä aikaa enemmän rikki ja enemmän voimissani kuin ikinä. Päätös erota ei tapahtunut kädenkäänteessä. Sitä edelsi kuukausien ajatustyö siitä, mitä minulle tapahtuisi, jos eroaisin. Kun ymmärsin, että yksin on parempi kuin silloisessa liitossa, ymmärsin senkin, että minä selviäisin – tulisipa vastaan mitä tahansa.

Sen kevään aikana vastaan tuli mitä tahansa. Sellaisia kakkakikkarekuuroja, joita en ollut tiennyt edes olevan olemassa. Sellaisia tsunamiaaltoja, jotka meinasivat vetää uppeluksiin kertakaikkiaan samantien, niin taloudellisesti kuin henkisesti. Sellaisia jyrkänteitä, joiden reunalla seisominen sai mahan kääntymään ympäri ja pään huimaamaan.

Sen kevään aikana vastaan tuli myös jotain uutta. Jotain, mitä en ollut osannut odottaa tai edes uskaltanut toivoa, saati unelmoida. Olin päättänyt olla yksin. Ja siinä hän oli. Mies, turvallisen sylinsä, ystävällisen katseensa ja hellien käsiensä kanssa. Ei säikähtänyt sitä myrskynsilmää, jonne olin purjehtinut eikä niitä kikkarekuuroja, joita vielä pitkään oli näköpiirissä. Ei. Sen sijaan veti kainaloon ja ojensi riittävän ison sateenvarjon, joka suojasi meitä kumpaakin pahimmilta kikkarekuuroilta.

Kolme vuotta sitten istuin mökkisaunan jälkeen mökin verannalla hänen vieressään. Join simaa ja katselin ulapalle. Mietin, että tässä voisin olla aina. Saunanpuhtaana käsi kädessä. Katsellen yhdessä tyyntä järvenpintaa koskiseikkailun ja souturetken jälkeen. Käpertyä sitten viereen, kainaloon nukkumaan. Kääriytyä kokonaan, jokaista solua myöten turvallisuuteen, kiltteyteen ja huolenpitoon.

Sen vapun jälkeen olenkin käpertynyt kainaloon lähes joka yö. Mies on ollut muutaman kerran työmatkalla ja minä sairaalassa siten, että emme ole nukkuneet vierekkäin. Ne yöt voinee laskea kahden käden sormilla.

Sinä keväänä minä ajattelin, että olen liian rikkinäinen kenenkään huolittavaksi. Kuhmuinen. Eikä lainkaan vähäisimpänä lapsettomuus minussa. Sain kuitenkin kokea, että riitän ja kelpaan. Sain kokea, että minua ei määriteltykään sen mukaan, mitä oli ollut vaan mitä siinä hetkessä oli. Olin Miehen silmissä arvokas, tärkeä ja kaiken rakkauden arvoinen. Olen sitä edelleen. Olen saanut oppia häneltä paljon. Nykyään osaan katsoa itseäni myös samalla lempeydellä ja rakkaudella. Koska olen sen arvoinen, myös itselleni.

Muistan vieläkin, mille tuntui kävellä vuosien yksin samoilun jälkeen YHDESSÄ metsäpoluilla. Istua nuotiopaikalle, antaa toisen keittää nokipannukahvit. Etsiä kartasta kohteita, joissa haluaisi käydä ja jonne mennä ja sitten viikonloppuisin vaan mennä. Olin vuosia haaveillut retkestä saaristoon, sinä kesänä teimme viikon reissun Saariston rengasreitille. Kukaan ei nauranut sille, että halusin kiivetä kallioille – hän kiipesi sinne kanssani, ihasteli kelokäkkäröitä ja auttoi minua hankalissa kohdissa hellästi tukien.

Niin. Vaikka elämä heitti minut keskelle myrskynsilmää, se heitti sinne seurakseni ihmisen, josta myöhemmin tuli aviopuolisoni. Ehkä elämä oli viisas. Se ymmärsi, että en selviäisi niistä tyrskyistä ja siitä ryskeestä yksin. Se antoi minulle kumppanin, joka jaksoi soutaa ja kannatella meitä pinnalla niin, että ulkopuolelta tulevat mainingit helpottivat.

Ja helpottivat ne, vaikka välillä jälkimaininkeja tulee edelleen. Samoin helpottivat minun vuosikausia jatkuneet uniongelmani. Opin nukkumaan ilman vahtimista ja valvomista. Se on ollut aika huikeaa.

Kolme vuotta uutta elämää. Kolme vuotta paljasvarvaskallioita, metsäpolkuja ja kallionkielekkeitä. Merenrantaa, lammenrantoja, järviä. Hiekkarantoja, rakkaa. Kesämökkiä ja omaa kotia. Kolme vuotta muuttoja. Talkoopizzoja. Ystävien kanssa vietettyjä hetkiä. Uusia kummilapsia, yhteisiä. Kolme vuotta koiran elämää, kakkapusseja ja kuolaroiskeita. Parisuhdehuoltoa. Arkea. Kolme vuotta rakkautta, kolme taivaslasta, yksi elävä ja yksi tulossa.

Kolme vuotta kiitollisuutta.

dav
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *