kotihoidossa

Pääsimme loppuviikosta kotiin. Lyydian vointi koheni osastolla onneksi niin, että siirryimme kotihoitoon. Tämä viikko köllitään kotona. Sain onneksi töistä palkatonta vapaata tämän viikon ajalle. Jännityksellä odotetaan, myönnetäänkö meille erityishoitorahaa tältä ajalta. Jos ei, niin lovi tilissä on melkoinen, viime viikolla olin jo kolme päivää palkattomana.

Mutta. Se on vaan rahaa. Tärkein on sylissä. Syvässä unessa. Vähemmän tukkoisena ja vinkuvana.

Jos nyt saamme hänet kuntoon, niin se on jokaisen menetetyn työtunnin ja euron arvoista. Tärkeimpiä asioita ei voi korvata rahalla eikä määrittää sillä.

Oma lapsi on tärkeämpää kuin työ. Oma jaksaminen on tärkeämpää kuin työ. Viimeisen kahden viikon valvominen jätti jälkeensä roikkuvat silmäpussit. Niitä pienennetään täällä, rennolla ololla. Ja minä olen jo nauttinut tämän viikon kotiolosta. Himpula on virkeä oma itsensä, nauruineen ja kepposineen. Ja voi pojat, keppostelussa hän alkaa olla jo aika haka. Viime yönäkin kesken parhaan mahdollisen unen heräsimme siihen, että kohtuullisen kovalle volumelle säädetty herätyskello soi jossain olohuoneessa, hyvin piilotettuna. Saattoivat vanhemmat nousta verrattain nopeasti sängystä. Aamulla jo nauratti.

Meillä on ihana taapero. Hänen seurassaan on mukava olla. Hän on loistotyyppi. Ja mikä parasta ja tärkeintä – hän alkaa olla terve.

suhteet terveys lapset vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *