luopumista

”Teidän O hyväksyy mut”, sanoi eräs Pieni kerran sylissäni.
Kun kysyin, mitä hän tarkoitti, sain vastauksen: ”Kun se katsoi mua niin lempeästi, kukaan ei oo kattonu mua niin lempeästi..niin se hyväksyy mut, eikö niin?”
Hyväksyi.
Katsoi lempeillä silmillä häntä, heitä, meitä, Lyydiaa.
Sulatti sydämen katseellaan ja rauhoittavalla läsnäolollaan.
Poisti monia pelkoja. Karkoitti mörköjä.
Oli läsnä. Kuorsasi ja kuolasi. Täytti auton, kodin, sydämen.
Sellainen oli meidän O.
Maailman paras ja rakkain O.Nyt sydämessä on mastiffin mentävä aukko.
Kiitos, että olit. Elit. Olit vierellä. Suojelit.
Katsoit lempeästi.
Rakastit. ❤️

Olen onnellinen näistä vuosista. Ja siitä, että ymmärsimme päästää irti silloin, kun se piti tehdä. Vointi heikkeni nopeasti ja hän oli selkeästi valmis lähtemään.

O pääsi Kotiin. 💔
Lyydia nukkui silloin mun sylissä maidon jälkeen. Yhtäkkiä heräsi itkuun, pyrki sylistä väkisin lattialle, konttasi itkien koirulaisen pedin luo ja painoi päänsä sen pehmoreunalle ja nukahti. Käviköhän koiruus jättämässä vauvalle hyvästit vauvantajuisesti?