luottamusta

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. 

Tämä vuosi on uusia alkuja. Uusia mahdollisuuksia. Uusia toivoja ja uutta luottamusta.

Tämä vuosi alkoi paremmin kuin edellinen. Ilman kyyneliä, ilman riitoja. Sovussa. 

Saimme eilen vieraaksemme yhden tärkeän koirineen. Kolmen ison koiran kanssa oli sopivasti tungosta, varsinkin tuulikaapissa. Kävimme kävelyllä, toimme koirat kotiin ja lähdimme järven rantaan katsomaan uuden vuoden vastaanottoa. Keskustan ilotulitus näkyi hienosti tähtikirkkaassa yössä, vaikka täältä keskustaan onkin reilut 15km. Siinä me seisoimme, vierekkäin. Toivotimme uutta vuotta tulevaksi. Toivoimme hyvää vuotta tulevaksi.

Kotona syötiin ja pelattiin Trivialia. Aamuyön tunteina kellahdimme nukkumaan ja heräsimme pienimmän, pennun paukuttaessa ovea aamuvarhaisella. 

Aamulenkillä seistiin pitkään katsomassa järvenselkää. Kaikki oli niin tuttua ja silti niin erilaista. Seisoin samalla kohdalla kuin vuosia aikaisemminkin. Sama nainen. Silti kaikki on muuttunut. Sama nainen, mutta eri nainen. Vanha on tehnyt tilaa uudelle. Hyvät asiat ovat murtautuneet läpi. Voin hyvin.

Vuosi sitten oli erilaista. Toivoin ihmettä. Sitä, että rakkaus riittää. Että se kantaa. Sain ihmeen. Asiat eivät todellakaan menneet siten, miten itse olin suunnitellut. Ne menivät niin perinjuurin eri tavalla, että sen sietämisen kanssa kului pitkään. Rakkaus ei hävinnyt. Se muutti muotoaan. Rakkaus on edelleen totta. 

Vuosi sitten en osannut kuvitellakaan, että jostain saapuisi ihminen, joka keittäisi minulle maailman parhaat nokipannukahvit. Että tulisi joku, joka ajaisi ensin muutaman sata kilometriä, kävelisi kanssani useamman kilometrin korpitaivalta, jotta pääsisin kävelemään paljasvarvaskallioilla. Että tulisi joku, jonka kanssa arki on helpompaa. Yksinkertaisempaa. Erilaista. Hyvää.

Vuosi sitten en halunnut ajatellakaan, että elämä voisi kantaa. Että jossain kytisi kuitenkin luottamus siihen, että voi käydä hyvin. Myös minulle. Vähitellen opin luottamaan. Siihen tarvittiin useamman kerran syliin käpertymiset, kädestä pitämiset, silittämiset. Siihen tarvittiin lempeästi kerrottuja totuuksia siitä, että ei ole olemassa niin suuria solmuja, etteikö niitä voisi saada auki ja siitä, että voidaan selvitä. Luottamuksen menettää helposti. Myös luottamuksen elämään. Sen takaisin saaminen kestää, mutta ei se(kään) mahdotonta ole. Sitten voikin käydä niin, että uuden vuoden kynnyksellä herää ja ajattelee: ”Tulkoon mitä vaan. Me voidaan selvitä.”

Luottamusta on se, että uskaltaa antaa itselleen luvan unelmoida. Haaveilla. Eikä ensimmäisenä ajattele, että niistä ei kuitenkaan voi tulla mitään. Luottamusta on se, että ojentautuu kohti tulevaa. Ei riipu menneessä, ei anna sen määrittää itseään ihmisenä, naisena, puolisona. Ojentautuu koko voimallaan kohti tulevaa ja luottaa siihen, että käy hyvin. 

Luottamusta on se, että elää ilman turhaa pelkoa. Pelosta käsin ei voi elää. Siihen tukahtuu. Se estää tulemasta siksi, miksi on tarkoitettu.

En pelkää enää. En jaksa pelätä. Minun ei tarvitse pelätä.
Luotan.