mikä vuosi! (ja kiitos)

Mikä vuosi! 

Tämä mennyt vuosi, nytkö se jo vaihtuu? Niin kovin rakas ja monilta kohdin niin jännittävä, kipeäkin.
Peltomaisemat metsineen ja mäkineen vaihtuivat uusiin, muutettiin raskauspahoinvoinnissa ja iltaisin. Oli ensin yksi uusi koti, sitten toinen, kun perheeseen oli tulossa useampi jäsen kerralla. Kevät toi kuitenkin päätöksen aikalisästä. Ja paluumuuton uuteen ensimmäiseen. Sama rakas mies ja sama rakas koiruli muuttivat mukana. 
 
Tänä vuonna emme saaneet yhtään uutta taivaslasta vaan syksyllä yksi todellinen ihme, elävä pieni. Tulevaisuuteen siirretty haave lahjalapsista sykkii sydämessä.
 
Tänä vuonna löydettiin uusia metsäkohteita ja lukuisia paljasvarvaskallioita. Nähtiin hienoja asioita. Ilmailunäytös. Meri. Meren ranta monessa paikassa. Riippukeinu. Panssarimuseo. Vanhoja kirkkoja. Krookuksia.
 
Oli myös sairaslomia, kehon ja mielen hellimistä. Äitiysloma.
Mökki, takka ja sauna. Tuttu piha ja rantakivet.
Ihanat ystävät. Ihanat kollegat ja työkaverit. Rakas perhe ja suku. Vanhemmat, sisarukset. Tädin ja kummitädin rakkaat.
 
Joka päivässä kiitoksen aiheita, niin monia. Iloa. Rakkautta. Hymyjä, halauksia. Pieniä muruja työpaikalla, sylinä ja silittäjänä oloa.
 
Miehen kanssa itkettiin useasti ilosta ja naurettiin pahoinvoinnille. Vietettiin ihania kummitytön rippijuhlia. Vauvajuhlia. Alkusyksy oli ravaamista sairaalassa, otettiin äitiyskorttiin lisälehdet, uitiin ja haikeina jätettiin vattupuskat rauhaan. Sitten jännitettiin vauvan syntyvän. Oltiin osastolla. Taas tutkittiin. Ultria. Lepoa. Turvotusta ja lupaus jättää riippukeinu rauhaan. 
 
Lokakuussa haettiin viikko vauvaa sairaalassa. Käynnistystä ja epätoivoa. Tsemppausta. Vierellä maailman ihanin kannustaja, rakas puoliso. Aamuyöstä eräänä viikonloppuna viimein syntymän ihme. Maailman kaunein vauva. Elävä pieni tyttö. Peikkotyttö, mustatukkainen ja sinisilmäinen.
 
Ihmettä oli, kun tultiin lopulta perheenä kotiin. Kaikki elävinä. Pahoinvointikin loppui saliin. Harjoiteltiin vauva-arkea perheenä.
 
Loppuvuosi on ollut vauhdikas. Silloin on jo toivuttu ja vietettiin ensimmäistä isänpäivää, opeteltiin rytmiä ja arkea. Vietettiin ihania ristiäisiä yhdessä rakkaiden kanssa.
 
Tässä kuussa ihasteltiin valoja, on väläytelty hymyjä, naurettiin ääneen. Podettiin vatsavaivoja ja keinuttiin tuntitolkulla keinutuolissa. Vietettiin ensimmäistä joulua. Pakattiin ja tehtiin taas muuttoa. Täällä ollaan, puolityhjässä kodissa. Eksoottisin muutto ikinä. Vauva haluaa olla vain sylissä ja koira kokee tarpeelliseksi nuuhkia jokaisen pakattavan asian. Ehkä me selviämme uuteen kotiin. Saimme onneksi hyvät vuokralaiset tähän. Se sentään lohduttaa. Ja uusi koti on ihana. Voisin sanoa tekeväni tietyllä tapaa paluumuuton. 
 
Tänä vuonna on siis jokseenkin muutettu, iloittu, jännitetty ja pelätty, rakastettu ja naurettu, luovuttu ja saatu uutta tilalle. Tämä vuosi on ollut ihan meidän näköinen. Välillä vähän rankka. Hullunkurinen ja vallan ihana. ♥️
 
Tänä vuonna on ollut onnenhetkiä. Isoja ja pieniä. Käsittämättömiä.
Valohippuja ja toivoa. 
 
En toivonut helppoa vuotta. En sitä saanutkaan. Sain rosoisen, kovin rikkaan ja rakkaan vuoden. Erityisen  Elämänmakuisen. En jättäisi siitä pois mitään, en yhtään hymyä enkä kyyneltä. 
 
Suuntaan tulevaan vuoteen toivoen. Luotan, että asiat järjestyvät ja että voi käydä hyvin. Niinkuin on käynytkin, lukemattomia kertoja. Elämä kantaa. Yhdessä selviää ja selvitään. Ensi vuodestakin, ihan varmasti.
 
Valoa ja iloa uuteen vuoteen, rakas lukija sinullekin! Olkoon se hyvä ja armollinen meille kaikille.
 
Sydänlämmin kiitos kanssakulkemisesta, toivomisesta ja jäljistä täällä. Ne ovat olleet merkityksellisiä ja antaneet paljon. Olen iloinnut niistä!
 
Lämmöllä, AnLottanen ja Lyydia