mitä kuuluu?
Kääk. On ollut epek. En ole pystynyt enkä kyennyt surffailemaan, saati kirjoittamaan.
On ollut täysi arki. Ja selviäminen siitä. Vähitellen ehkä päästään tästä kroonisesta väsymyksestä eteenpäin.
Vauva on ollut todella.. Ihana. Rakas. Vaativa. Itkuinen. Kipeä. Syli-ipana. Maitoallergiasta ei vielä ole täyttä varmuutta, mutta altistus tehtäneen alkuvuodesta. Meillä on todella podettu vatsaa ja refluksi on ollut hankala. Manducassa on viihdytty vasta kolmesti, kun ei ole sattunut vatsaan. Muuten on ollut tyttö sylissä. Niin tiiviisti, että olemme käyneet kimppasuihkussa ja kimppapissillä, syöneet kimppapuuroa ja tehneet kimppakokkailuita yhdellä kädellä. Viime viikolla saatiin sitten ihan uudet fäärit, kun rotarokotteen jälkeen tulikin niin valtaisa ripuli, että viikon varrella yritetty lisänesteytys epäonnistui ja päädyttiin tippaan osastolle. Onneksi pienet tuntuvat toipuvan nopeasti. Meidän vauva otti minut yön jälkeen nauravana vastaan. Niin, koin elämäni ensimmäisen yön erossa vauvasta. Minä en kestä sairaalan vanhaa osaa, jossa lastenosasto on. Saan siellä niin rajuja allergiaoireita, että yö olisi ollut mahdoton. Onneksi mies pystyi jäämään. Minä lähdin ensimmäisenä päivänä kotiin valtoimenaan itkien laulettuani iltalaulut ja ensin kotimatkalla pyörin Prismassa kuin eksynyt. Kiersin hyllyvälin jos toisenkin, en halunnut mennä tyhjään kotiin. Kotona koira nuuhkia tarkkaan ja meni ovelle vahtiin häntää heiluttaen. Kun koira viimein tajusi, että muut eivät tule, se kiersi huoneen toisensa jälkeen ja kävi ikkunassa vinkumassa. Ja taas minä itkin. Oli niin outoa olla hiljaisessa kodissa, valvoin koko yön yksin tyhjässä sängyssä. Koira vahti ulko-ovea pitkään ja tuli sitten viereeni lattialle nukkumaan. Painautui sänkyyn kiinni ja oli siinä, lähellä koko yön. Seuravana päivänä sain syliin rakkaat, ison ja pienen. Vauva olikin sylissä koko päivän, huuto alkoi heti, jos laskin hänet alas tai annoin isälleen. Turvallisuuden tankkaus onnistui, sen sylipäivän jälkeen olemme päässeet vähitellen takaisin normaaliin elämään.
Täällä on vietetty ihanat ristiäiset marraskuun lopussa ja juhlittu 2kk ikää. On otettu joulukuvia. Ihmetelty valoja, haltioiduttu kynttilöiden lepatuksesta ja seinille piirtyvistä varjoista. Löydetty hymy. Naurettu ääneen.
Täällä jutellaan paljon. Jaksetaan leikkiä pienesti. Hymyillään helistimelle. Tartutaan kiinni sormesta aina syödessä ja nukkumaan mennessä. Painetaan pää kainaloon ja nostetaan esiin leveästi nauraen. Luetaan kirjoja ja lauletaan joka hetkessä. Jokaisesta tilanteesta kun voi tehdä laulun. Vauva nauttii musiikista, rauhoittuu kuuntelemaan laulua ja yhtyy siihen yninällään.
Lenkkeillään, laitetaan joulua ja luukutetaan Jouluradiota, sen kaikkia kanavia.
Täällä myös surraan koiran edennyttä nivelrikkoa. Toivotaan parasta ja pelätään, että tämä joulu on viimeinen tällä kokoonpanolla. Ajatus rakkaasta luopumisesta tuntuu hirmu raskaalta ja äärimmäisen surulliselta. Säilön sydämeen jokaisen koiran ja vauvan yhteisen hetken, koiran läsnäolon ja vauvan hoitoon osallistumisen. Silitän hellästi ja pysähdyn viereen aina kun voin. Ja joka aamu kiitän koiraa siitä, että on juuri meidän ihana jätti. Maailman paras ja rakkain koirakaveri.
Niin. Kuuluu täyttä elämää. Huonosti nukuttuja öitä. Unohdettuja syntymäpäiviä (minun) ja hääpäiviä. Armollisuutta ymmärtää puolison väsymystä ja unohtelua. Joka päivä kuitenkin halitaan ja pussaillaan. Ja joskus jopa ehditään kölliä kainalossa hetki. (Käytiin myös ihan kahdestaan syömässä ulkona mun synttäripäivänä, vauva nukkui kummeillaan ruhtinaallisen hyvät päikkärit!)
Nyt köllitään pedissä. Vauva nukkuu kainalossa, koira kuorsaa vieressä lattialla. Radiosta soi Taivas sylissäni. Minusta tuntuu samalta. Taivas on sylissä, tuhisee vienosti. Hymyilee unissaan. Tarttuu pienellä kädellään sormesta ja huokaa syvään. Sydämessä läikähtää onni ja ilo. Väsyneenäkin. Tämä on juuri sitä, mitä toivoin. Elämänmakuista elämää. Seinäkakkoja ja puklurättejä. Tanssia olohuoneessa vauva sylissä. Kaatuneita maitopulloja. Pusuja. Unohtuneita lounaita ja täysiä pesukoneita. Helliä katseita. Vastaamattomia viestejä, viikkaamattomia lakanoita, lähettämättä jääneitä joulukortteja. Ilon kiljahduksia. Huolta. Rakkautta. Hymyä.
Ihanaa, täyttä arkea.
