odota vielä hetki

Että sellainen päivä. Supistukset tosi kipeinä 2min. välein. Käyrä olikin yllättävän tiivis. Ihana kätilö tsemppasi, että ollaan jo hyvillä viikoilla ja sanoi koko sairaalan odottavan meidän kanssamme. Se tuntui hyvältä. Näiden mutkavuosien jälkeen niin moni elää tätä odotusta todeksi meidän kanssamme ja odottaa sitä hetkeä, jolloin Pieni saapuu syliin. 

Pieni voi hyvin; sykkeet hyvät ja tasaiset. Painoa 2400g.

Ottivat osastolle, Pieni saa kortisonia vahvistamaan keuhkoja tänään ja huomenna ja minä supistusten estolääkkeitä.
 
Toistaiseksi kohdunsuu sormelle auki, lyhentynyt tosin viime viikosta muutaman sentin. 
 
Olen jo ehtinyt vollottaa syyllisyysitkut, kun iäkkäämpi kätilö luetteli liudan asioita, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Olisi pitänyt olla levossa kotona, olisi pitänyt tulla aikaisemmin tänne. Olisi pitänyt ymmärtää priorisoida vauva ensimmäiseksi. 
Nyt pitää olla täysmakuulla, huolimatta liitoskivuista ja lonkkien vihlomisesta. Vessassa saa käydä, nojatuolissa ei voi olla, koska ”tämä on sairaala”. Onneksi Mies tulee kohta illaksi ja huomenna taas. Yritän suodattaa äkkiväärät kommentit ja ajatella, että kaikki haluavat Pienen parasta. 
 
Minä silitän mahaa ja kerron yhä uudestaan, miten hän on rakas! Kerron, kuinka paljon häntä odotetaan ja toivotaan. Silitän, hyräilen, pitelen mahasta supistusten jälkeen, kun vauva potkii villisti ja myllää menemään, minkä ehtii. Minä rukoilen ääneen, kiitän näistä kuukausista ja pyydän varjelusta Pienelle, minulle, meille. Että enkelivartio viipyy vierellä tiiviisti ja suojaa Pientä hellästi. 
 
Toivotaan, että Pieni malttaa pysyä vielä pari päivää kyydissä, niin ehtii kortisoni kypsyttää keuhkot valmiiksi. 
<3