on ilmoja pidelly..

..ja hommia piisannu. Täällä on ollut hiljaista. Töissä ei.

Syyskauden aloitus on ollut sangen vauhdikas. Värikäs. Lapsiryhmästä vaihtui 3/4. On ollut pakko vetää henkeä, että arki on lähtenyt rullaamaan. Jos teillä kotona päivähoidon aloitus on ollut vauhdikasta, niin laita kertoimeksi 22.

On ollut intopissejä. Lentäviä tomaatteja. Kaatuneita keittolautasia. Pudonneita tarjottimia heti linjaston päässä. Kakkaa sukissa, paidassa ja selässä (!). Vessanpönttö täynnä käsipapereita ja yhden unikaveri. On ollut liian pieniä tennareita ja pihalla vaihtuneita verkkatakkeja. Riekaleiksi revittyjä (ja osin maisteltuja) orvokkipenkkejä. Potkupyörän pyörän kuvio pohkeessa. Sählymailalla heilutettu uusi tukkamuoti. Raivareita. Purujäljet pakarassa ja hauiksessa. Kiisselillä kuorrutetut työavaimet. Omasta aamupuurosta löytynyt toisen puoliksi syöty kurkku piilotettuna (kun se oli pahaa). 

On ollut naurua. Iloa. Hyviä majaleikkejä. Paljon, paljon haleja. Lentosuukkoja. Juoksukisoja ja sählypelejä. Hamahelmiä ja sohvalla luettuja kirjoja. Hyviä ruokapöytäkeskusteluja ja vastauksia siihen, miksi minulla on mies. Ihania piirroksia ja taideteoksia työvaatekaapin oveen. Aamulauluja. Uusia viittomia. Koira koirakaverina. Silityksiä ja paijauksia. Päivälevolla satuhierontaa ja rentoutusharjoituksia. Uusia lauluja ja laululeikkejä. Uusia vasuja. Uusia lapsia. Vanhempia. Työkavereita. Näkemisiä. Kuulemisia. Kohtaamisia. 

On ollut huumoria. Silloinkin, kun on ollut kakkaa joka paikassa.

On ollut täyttä. Niin täyttä, että aivot ovat ulvoneet kotimatkalla hoosiannaa. Ja illalla koiran viereen on tullut uni. Ennen nukkumaanmenoa siis.

Mutta. Ihana ryhmä. Ihana työ. Vaikka välillä väsyttääkin, niin juuri nyt tuntuu siltä, että olen oikeassa paikassa. Juuri näiden lasten (ja vanhempien) kanssa. 

Kotiin ei oikein kuulukaan mitään. Tai no. Ne Pride-kurssin paperit odottaa täyttämistä. Ollaan jo niin pitkällä, että ne on printattu! Sijaisvanhemmuus alkaa näyttää yhdeltä varteenotettavalta vaihtoehdolta. 

Vapaalla ollaan lenkkeilty paljon. Käyty useampana viikonloppuna Hämeenlinnassa keskiaikamarkkinoilla ja linnassa seikkailemassa. Nähty tirpusia (joista pienin oli oppinut sanomaan mun nimen, voi rakkautta!) ja rakkaita ystäviä. 

Kotona on hyvä. Töissä on hyvä, vaikka kiire ja liian vähän aikaa kaikkeen tärkeään. Vointi on hyvä, jopa selkä. Olen päässyt välilevyongelmissa stabiiliin vaiheeseen. Tai siis huomenna kuulen kirurgilta, mitä tehdään. Mutta aika hyvin, että yhdellä laajalla pullistumalla ja repeämällä voi kuitenkin pyöräillä töihin, retkeillä, juosta töissä lasten perässä ja kanssa, vetää parin tunnin lasten tanssit ja jumpat ja olla vaihtuvissa työasennoissa. Jospa se asettuisi näin itsestään. Toivon!