onnea on oma äiti

Viime perjantaina se alkoi. Selkäkipu. Torstain kannoin tyttöä rengasliinassa, se oli ainoa kantoväline, johon tyyntyi. Ja koska kiinteiden kokeilussa vuoroon tulleen mangon jälkeen tuli kovaa kipuitkua, niin halusin kantaa vauvaa mahdollisimman paljon. Tyttö olikin tyytyväinen ja selkeästi tykkäsi olla kyydissä.

Perjantaina en meinannut päästä sängystä ylös. Lauantaina kokeiltiin liike on lääkettä- metodia,Mies osallistui venytykseen, mutta sunnuntaina konkkaus vaan paheni.

Maanantaina kävelin pitkin seiniä ähisten ja kyyneleet silmissä. Oli aika soittaa äidille. Äiti lähtikin kuskiksi terveyskeskukseen ja heijaamaan vauvaa odotusaulaan. Diagnoosina iskias, kouraan parasetamoliresepti ja kotiin.

Kotona en voinut nostaa vauvaa ilman, että jalat tuntuivat lähtevän alta. En voinut kantaa vauvaa. Äiti nosti. Kantoi. Tyynnytti syliin. Heijasi uneen.

Äiti teki sitä maanantaina ja joka päivä tällä viikolla. Tuli meille aamulla Miehen lähdettyä töihin ja on ollut siihen asti, kunnes Mies palaa. Äiti on ollut minun käsinäni, jalkoinani ja sylinäni. Vauva on ollut mummin täysihoidossa, onnellisesti ja tyytyväisenä mummin läsnäoloon. Minä olen konkannut vieressä, köllinyt selkäasennoissa ja katsellut, miten paljon tyttö on saanut rakkautta osakseen.

Äiti on ollut läsnä. Hellästi hoitanut vauvaa ja samalla jutellut minun kanssani. On ollut mukavaa, kun on ollut juttuseuraa. On ollut mukavaa seurata näiden kahden keskinäisen suhteen syventymistä. Äitihän on käynyt täällä aiemminkin lähes päivittäin meidän kanssa lenkillä, nyt on ollut useita tunteja putkeen. Vauva on ollut hyväntuulinen,  iloinen ja vilkas. Mummi on saanut todistaa uusia opittuja taitoja ja vauva on saanut oppia uusia loruja  lauluja ja leikkejä.

Koen olevani onnekas. Vaikka selkeä on ollut ihan hirveä ja kipu kovaa, niin olen ollut onnekas saadessani pitää äidin täällä. Korvaamattomana apuna, tukena ja mummina.

Onnea on oma äiti. Niin rakas, niin tärkeä. Ja mikä ilo, että tyttömme saa tulla samasta rakkaudesta osalliseksi.