onni asuu arjessa
Juttelin taannoin ystäväni kanssa kuulumisia. Hän kysyi, että miten minun pääni pysyy kasassa tämän arjen keskellä ja vielä raskauden hormonihuuruissa. No, ei ole tylsä elämä. Ja haasteet on tehty voitettaviksi (ja välillä saa ketuttaa kuin pientä oravaa).
On ollut ilmalämpöpumpusta aiheutunut vesivahinko olohuoneessa (ilmainen vinkki ilmalämpöpumpullisille: huollata koneesi ajoissa, tilaa firma putsaamaan huohotinletku! Meillä ei tätä tietoa ollut, ollaan vaan putsattu suodattimia ja nyt kuivatetaan pieteetillä seinää ja betonilaattaa.) Onneksi on Mies, joka osasi purkaa kosteusmittaajan määrittämät kyprokkilevyt, laminaatit ja muovimaton. Onneksi on kotivakuutus, joka korvaa pintamateriaalit. Uudelleen sijoitetut huonekalut saivat myös pohtimaan sitä, tarvitaanko niitä kaikkia. Telkkarihan meiltä lähti jo kesän alussa, järkeistäminen jatkunee nyt muiden tavaroiden parissa. Onnea on myös tunnin ajomatkan päässä oleva suvun mökki, jossa voi olla evakossa.
Toinen auto on edelleen pajalla, automaattilaatikko odottaa vaihtoa. Remontti maksaakin sitten kaikkineen enemmän kuin auton ostohinta. Onneksi on toinen auto, joka toimii. Ja minä nyt lomalla niin, että Mies pääsee mun autolla töihin kesälomansa jälkeen.
Asianajaja oli yhteydessä, 2015-2016 jouduin identiteettivarkauden uhriksi ja nimissäni otettiin useiden kymmenien tuhansien edestä pikavippejä nettipelaamiseen. Esitutkinta on vihdoin valmis (aloitettu siis alkuvuodesta 2016) ja juttu siirtynyt syyteharkintaan. Voitte uskoa, että kyseisen asian tiimoilta on vietetty kohtuullisen monta unetonta yötä ja ketutuksentäyteistä päivää. Toistan itseäni, kun sanon, että onneksi on Mies. Mies, joka halaa hellästi, pitää siinä rintaansa vasten ja sanoo lempeällä äänellä minun ulvoessa ketutustani: ”Se kulta on vaan rahaa. Siitäkin selvitään.” Niin onkin. Ja niin selvitään. Vielä ollaan kaikki elossa, suhteellisen terveinä ja on koti, avioliitto, ihana koiruus ja vauva. Se muu on vaan materiaa. Meidän onni ei koostu onneksi siitä, sen määrästä tai arvosta. Ja onneksi on toinen, jolla on luottotiedot kunnossa. Se helpottaa arkea suuresti. (Kyllä, luottotiedot voi menettää myös rikoksen uhrina.)
Raskauden kanssa on ollut raskasta. Supistusten kanssa on todella ollut haastetta. Maanantaina käytiin päivystyksessä, kun supistuksia tuli 3min.välein niin, että poltto tuntui selässä asti. Kaikki asennot itketti, kun teki vaan niin kipeetä. Siellä se vauva kuitenkin tapansa mukaan voi hyvin ja kasvaa normaalisti. Näiden tukalien olojen, pahoinvoinnin ja symfuusikipujen sekä tasapainottoman paastosokerin kanssa kestää, kun ajattelee enää jäljellä olevia hassuja viikkoja. Onneksi on kiva neuvola, jossa kuunnellaan ja synnytysvastaanottoon voi aina mennä. Ja ajatus vauvasta kohta meidän sylissä on jotain tajunnanräjäyttävän ihanaa! Onneksi on lupa olla välillä heikko ja myöntää, etten jaksanut tiskata tai että haluan vaan käpertyä kainaloon.
Moni tuttavapiirissä on taivastellut myös sitä, että kun muutettiin keväällä pienempään asuntoon. Että kun vauvalle ei ole omaa huonetta. Onhan se ihan hirveetä, jollekin. Me vaan jotenkin uskotaan, että vauva mahtuu nukkumaan meidän kanssa samassa huoneessa. Ja työhuoneen voi jossain vaiheessa jakaa työ/leikkihuoneeksi. Onneksi se, mikä asuu kodin seinien sisällä, merkkaa enemmän kuin neliömäärät tai kaappitila. Jossain vaiheessa puhuttiin ihan tosissaan minitalosta. Se riittäisi meille. Ei me tarvita kaapeittain merkkivaatteita, astiastoja tai tavaraa. Me ollaan onnellisia perittyjen Pekka-lautasten ja isoisotädin kutomien räsymattojen kanssa.
Tänään join aamukahvia täällä mökin verannalla. Koiruus kölli jaloissa. Lempeä tuuli tuntui iholla. Mietin onnellisuutta. Tätä aamua. Tässä aamussa kaikki huokui onnea. Heräsin kohtuullisen hyvin nukutun yön ja vaan kolmen puskapissin jälkeen mun Miehen vierestä, meidän ihmevauvan myllätessä mahassa vuosikymmenten vanhojen hirsien syleilystä, keitin pannukahvia, kävin pesulla kylpyhuoneessa, jossa eilisiltainen padan vesi oli vielä lämmintä. Kävelin ulkohuussiin ja takaisin, katselin järven aaltoja ja kuuntelin lintuja. Ajattelin, että onni asuu just tässä. Onni asuu yltäkylläisenä arjen yksinkertaisuudessa, kaikkein pienimmissä asioissa. Mitä vähemmän arjen päällä on keinotekoisia kerroksia, sen tarkemmin tai herkemmin niitä kaikkein pienimpiä asioita voi nähdä, kokea – ja niistä voi kiittää.
Olen kiitollinen siitä, että elämän haasteet ja muuttuvat tilanteet menevät ja tulevat. Eivät ole pysyviä. Ne eivät kuitenkaan myöskään määritä sitä, miten onnellinen ihminen voi olla tai mistä asioista onnellisuutta voi kokea.
Onni asuu ennen kaikkea tavallisessa, turvallisessa arjessa. Halauksessa, pusussa. Vieressä nukkumisessa. Saunan lämmityksessä, vesien lantraamisessa. Koiran hännänheilutuksissa. Läsnäolossa. Anteeksiannossa. Kohtaamisissa. Sanoissa. Lempeissä teoissa. Monessa sellaisessa asiassa, joka koskettaa pintaa syvemmälle, sydämeen saakka.