Voihan kevät. Joka tavalla täysin erilainen kuin suunniteltiin.
Meidän päiväkotiketjumme lomautti kaikki työntekijät kolmeksi viikoksi, minä olen ensimmäisessä lomautusaallossa tällä hetkellä lomautettuna. Kaikki jäi kesken. Vasut. Yhteydenpito oman ryhmän lapsiin ja vanhempiin. Tuki koteihin. Toimintaympäristön suunnittelu ja toteutus, materiaalien valmistus, kaikkien rästissä olevien töiden tekeminen. Kaikki.
Sain lomautuslapun viimeisenä mahdollisena päivänä juuri ennen pääsiäistä. Että eipä muuta kuin joukkoviesti perheille, jossa kerroin olevani äärettömän pahoillani siitä, etten pysty tekemään sitä, mitä piti. En voi kulkea vierellä, osallistua etänä lasten elämään. En voi välittää puuhia koteihin, en pitää virtuaalisatuhetkiä tai aamupiirejä. Ehdin sentään tehdä kaksi valokuvasuunnistusta päiväkotimme tiloista, samoin omat riimiparikortit ja nipun ryhmälle profiloituja tehtäviä.
Yt-neuvotteluista ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ei myöskään siitä, miten lomautukset hoidettiin. Eikä siitä, miten ylipäänsä asiat yrityksen taholta on hoidettu.
Olen entistä enemmän sitä mieltä, että varhaiskasvatus pitäisi rajata yksityisten palveluiden ulkopuolelle. Se ei voi eikä saa perustua voitontavoitteluun ja osinkojen maksimointiin.
Vaikka palkka on suunnilleen sama kuin kuntapuolen alin kvtessin mukainen, niin moni asia on kuitenkin huonommin. Lähinnä työntekijän näkökulmasta. Voin joskus pureutua tähän tarkemmin, nyt en jaksa. Olen vääntänyt liiton kanssa rinta rinnan jo riittämiin.
Tuli lomautus ja pakkolepo. Tällä hetkellä olen saamassa kivunhoitoa. Välilevy protestoi, koko vuosi on valitettu huonosta työergonomiasta ja kuormittuvuudesta. Nyt on pullistuma ja uusi repeämä. Aikanaan omaishoitajana toimiessani olen saanut selkään kulumat. Varhaiskasvatuksen fyysinen kuormittavuus on ollut iso rasite lisää. Juuri nyt näyttää siltä, että selkä ei kestä.
Juuri nyt näyttää siltä, että monen asian summana (huono henkilöstöjohtaminen, pedagogisen johtajuuden puute, yrityksen kyseenalainen toiminta lakien noudattamisen suhteen, asioiden retuperäisyys, selkä) minun työtehtäväni vaihtuu syksyllä muuksi. Varhaiskasvatus jäänee hetkeksi tauolle. Virka toisaalla kutsuu muutokseen ja mahdollisuuksiin. Melkoinen mylläkkä tunteissa, oman ryhmäni lapset ovat olleet sydämessä paljon. Haikeaa ajatella luopumista heistä, heidän vanhemmistaan ja työkavereista. Varhaiskasvatus ei ole vain työtä. Kyllä se menee ihon alle, sydämeen saakka. Lapsista tulee tärkeitä ja rakkaita. Jokainen lapsi ansaitsee sen. Siksi siirtyminen muualle tuntuu kurjalta.
Kotona on ollut hyvä olla. Neitokaisemme on ollut viimeksi päiväkodissa hiihtolomalla. Meidän onneksemme näyttää siltä, että hän saa olla kotona syyskuulle asti Miehen etätöiden, minun lomautukseni, kesälomien ja isyysvapaan ansiosta. Olemme viettäneet kiireetöntä arkea. Ulkoilleet. Pitäneet kotimuskaria, askarrelleet, leikkineet. Keinuneet. L sai kummeiltaan ensipyörän, jota voi aisasta työntää ja se onkin ollut hitti. Lisäksi olemme retkeilleet paljon. Selkä voi hyvin maastossa, pyörätiellä ei.
Vaikka nyt on ollut tiukkaa niin taloudellisesti kuin terveydellisesti, niin muuten on ollut hyvä olla. Olen kiitollinen meidän pienestä perheestä, puolisosta ja etäyhteyksistä ystäviin ja perheeseen. Olen kiitollinen siitä, että lapsi on terve. Siitä, että toisella on työtä. Siitä, että saadaan retkeillä, paistaa nuotiomakkaraa, juoda nokipannukahveja.
Pysähtyminen on ollut myös hyvästä. On ollut pakko miettiä, mikä on minulle hyväksi. Mikä on meidän perheelle hyväksi. Uudet tuulet mahdollistavat syksyllä lapsen hoitopäivien vähentämisen viiteentoista, myös tuntimäärät pienenevät.
Uudet tuulet, muutoksen tuulet. Toivon tuulet.
Nyt, niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin minä hyppään.
Luotan siihen, että elämä kantaa.
Aurinko paistaa. Kipu hellittää. Pääsen tänään kotiin. Monta isoa kiitoksen aihetta. Tänäänkin.
