miksi valitsin varhaiskasvatuksen?
Välillä minulta kysytään, miksi jätin vakivirkani seurakunnassa ja siirryin takaisin varhaiskasvatuksen opettajaksi.
Tässä siihen muutama syy:
– on helpompaa hyväksyä paidan alle kurkkimista tai takapuolelle läpsäisemistä lapselta keskellä päiväkodin touhuja kuin aikuiselta mieheltä joko päiväpiirissä tai hartaushetkessä.
– on mutkattomampaa selittää lapselle, miksei ole yhtään lasta tai vaan yksi – aamupuurolla jouduin useasti kuuntelemaan olevani maho ja että pitäisi jonkun miehistä tulla pökkimään, niin jo onnistuisi.
– on vähemmän vaarallista saada kimppuunsa yksi 5-6- vuotias kuin joutua täysikäisen silmittömän raivoväkivallan kohteeksi ja päiväkodissa tilanteesta tehdään asianmukainen selvitys, seurakunnassa kirkkoherra ei uskonut minun joutuneen väkivallan kohteeksi.
– oman kokemukseni mukaan esimiehet ovat parempia varhaiskasvatuksen parissa. Enemmän koulutusta, enemmän soveltuvuutta, enemmän esimiestaitoja luotsata työyksikköä eteenpäin. Enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään alaisena, visioida, ideoida, innovoida.
– rajattu työaika. Ei tarvitse olla saatavilla 24/7. Varhaiskasvatus ei tunne 12-tuntisia päiviä, jotka seurakunnassa olivat enemmän vakio kuin poikkeus.
– varhaiskasvatuksessa arvostetaan oman alani asiantuntijuutta. Seurakunnassa olin pikkupapitar, tyttö, naikkonen. Joskus piti perustella olemassaoloaan myös työyksikön sisällä papeille, jotka osasivat kaiken (paitsi surun ja ihmisen kohtaamista).
– olen saanut tehdä ennaltaehkäisevää työtä korjaavan sijaan.
– tunnetaitojen opettamista, perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä, moniammatillista tiimityötä tai uusien laulujen harjoittelemista ei pidetä työnkuvaan kuulumattomana.
Sen sijaan, että olisin joutunut työskentelemään jossain, missä työpaikkakiusaamista ei pidetty ongelmana, missä koin mitätöintiä ja voin pahoin, minä valitsin toisin.
Minä valitsin hikisen tungoksen tuulikaapissa, hihitykset aamupalapöydässä, hellät silitykset nukkarissa. Majaleikin, piilosen, muskarit ja liikkarin päivystyksen sijaan.
Minä valitsin pienet sormet hiuksiin kiertyen, kyyneleiden kuivaamisen sylissäni riidan tai ikävän jälkeen, tuhannen toiston uuden taidon harjoittelussa. Minä valitsin juoksukahvit kymmenen syntymäpäiväkäynnin sijaan, goretexit ja Hait virkapuvun ja korkkareiden sijaan. Minä valitsin rauhallisen työpaikkaruokalan ja buffapöydän sijaan saman ruoan, jota esimerkkinä syön kanssani räkäiset, ruokatapoja harjoittelevat lounasseuralaiset, jotka välillä aivastavat suoraan lautaselleni, huuhtovat herneen vesilasissani tai ottavat minulta lihapullat sillä aikaa, kun olen yhden lounaan aikana pyyhkimässä kolmatta kakkapyllyä.
Minä valitsin koko sydämestä kumpuavan rakkauden, huolenpidon, hellyyden, kauniisti katsomisen ja läsnäolon, rohkaisemisen ja kannustamisen. Minä valitsin opettamisen. Ilon. Läsnäolon. En selviytymistä päivästä toiseen vaan mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Toimia pedagogina, mahdollistajana. Auttaa lasta tekemään itse. Valitsin positiivisen pedagogiikan, vahvuuskortit, hyvän huomaamisen.
Valitsin oikein.
