vaiheista eteenpäin

Puoli vuotta vanhemmuutta takana. Puoli vuotta! Meillä asuu puolivuotias vaapero. Välillä sitä on edelleen vaikea käsittää.

Sanoin tänään Miehelle, että mikään niistä, mitä pelkäsimme, ei ole vielä käynyt toteen. Pelkäsimme vauvan menettämistä. Kätkytkuolemaa.Vaikka mitä. En halua maalata piruja seinille ja ajatella, että niin voi vieläkin käydä. En tiedä, mitä huominen tai ensi viikko tuo tullessaan. En haluakaan tietää. Enkä pelätä enää.

Olen tämän puolen vuoden aikana ollut väsyneempi kuin koskaan. Se on onneksi vaan vaihe. Univelka tasoittuu vähitellen, meillä on alettu nukkua suunnilleen joka toinen yö ihan täysiä yöunia (21-06/07). Joka toinen yö tankataan kerran, yleensä 02-02.30 tienoilla.

Väsyneenä olen ärtynyt. Hermostun pienistä, ihan turhista asioista. Ärsyynnyn koiralle, joka on koko ajan tiellä ja tuusaa omiaan tai joka jää ulkona nuuhkimaan jokaikisen pissaläntin, vaikka vauva kitisee jo vaunuissa nälkää. Ärsyynnyn Miehelle siitä, että töissä menee pitkään tai että yhteinen aika on vähissä. Ärsyynnyn myös itselleni siitä, että ärsyynnyn. En osaa olla se järkevä aikuinen, joka istuisi sohvalle, huokaisi syvään ja keittäisi kupin kahvia – ja vasta sitten sanoisi jotain, jos vielä olisi jotain sanottavaa. Olen väsyneenä räjähdysherkkä miniatomipommi, joka kyllä tyyntyy sangen nopeasti eikä jätä jälkeensä tuhoa.

Eilen ärsytti se, että Mies oli reissussa ja vauva kieppui hereillä vielä kaksi tuntia yli totutun, yliväsyneenä. Hengitin syvään. Laskin vauvan lattialle. Kitinä yltyi. Otin vauvan syliin. Raivarikilarit, vauvalla. Laitoin vauvan leikkimatolle. Kitinä yltyi uudelleen. Hengitin uudestaan. Otin sitterin, kitisevän vauvan ja menin kylpyhuoneeseen. Sanoin ottavani nyt lämpimän suihkun. Samalla kun minä astuin suihkukaappiin ja napsautin suihkun päälle, alkoi onnellinen jokellus. Vauva kuunteli suihkua, suihkun ropinaa ja oli täysin tyytyväinen. Minäkin tyynnyin, lämmin suihku rentoutti ja tuntui äärimmäisen hyvältä. Ärsyyntyminen ja vauvan kitinä oli vain vaihe, joka meni ohi.

Jossain kohtaa mietimme, että onko meillä riittävästi parisuhdeaikaa. Tarvitsen paljon kosketusta ja hellyyttä, myönnän sen. Kun olimme molemmat väsyneitä, valvoneita ja vauvan kasvun kanssa ihan kuutamolla, tuntui, että toisen läsnäolo riittää. Ei tehnyt edes mieli ajatella muuta kuin halaamista ja kädestä kiinni pitämistä tai kainaloon nukahtamista. Sekin oli vaan vaihe, joka meni ohi. Tuntui äärettömän ihanalta ja hyvältä huomata, että keskinäinen kemia on edelleen olemassa, että toinen viehättää ja toista haluaa. Enkä liioittele, jos sanon parisuhteen syventyneen odotuksen, synnytyksen ja vanhemmuuden myötä. Olemme oppineet tuntemaan toisiamme enemmän. Ja se,millainen toinen on, saa rakastumaan häneen yhä uudelleen. Olen kiitollinen puolisolleni siitä, että hän ymmärsi parisuhde-erämaan olevan vain yksi pieni kohta omalla kartallamme. Vähän niinkuin Afrikan tähdessä kohta, jossa juututaan autiomaahan yhden heittovuoron ajaksi, mutta sen jälkeen matka jatkuu.

Epävarmuuskin on ollut vaihe. Olen ollut välillä totaalisen pihalla. En ole tiennyt, miksi vauva itkee. Enkä sitä, mikä siihen auttaa. Varsinkaan silloin, kun refluksi ja allergiat olivat pahimmillaan. Vähitellen sitä oppii. Lukee vauvaa, eleitä, ilmeitä, äännähdyksiä. Oppii syyn ja seurauksen. Oppii toimimaan oikein. Ja iloitsee siitä. Saa varmuutta, itseluottamusta, rohkeutta. Sanoo itselleen tiukan paikan tullen, että viimeksikin selvittiin ja että ollaan me ihan kelpo vanhempia, kuitenkin.

Pikkuvauva-aika on ollut vaihe. Välillä kaipaan sitä ihan piipin pientä tuhisijaa, joka nukkui tuntikausia kainalossa. Välillä taas odotan, mitä uutta hän oppii tänään, huomenna, ensi viikolla. Elän elämäni jännittävintä aikaa, samalla ihaninta.

Taustalla kuuluu iltaitkut. Mies tyynnyttää vauvaa syliin. Kohta me emme kelpaa siihen. Nyt otetaan ilo irti siitäkin, vaiheesta, jolloin syli on maailman paras paikka – varsinkin nukkumaan mennessä.

perhe vanhemmuus parisuhde

uusi koti, uusi kaupunki

Huh. Olemme eläneet uudessa kodissa uudessa kaupungissa nyt viikon.

Muutto on onnellisesti takana. Kaikki meni hyvin, lähtiessä oli riittävästi ystäviä kantoapuna ja vanhempani myös. Me isän kanssa tehtiin pitkä lenkki koiran ja vauvan kanssa samalla kun miehet kantoivat tavaroita ja äiti laittoi kahveja talkooväelle.

Reilu tunti ja muuttoauto oli pakattu. Sitten kahvit, itkuhalaukset ja kokka kohti uusia seikkailuja.

Me ajelttiin muuttoauton perässä, pysähdyttiin paristi syöttämässä vauva ja pissattamassa koira. Oltiin vaan 10 minuuttia muuttoauton jäljessä määränpäässä. Yhteensä matka kesti 6h pysähdyksineen. Kohteessa meillä oli apuna vaan muuttofirman kuski ja yksi kantaja. Auton purku vei pari tuntia. Illalla jaksettiin vaan tehdä pedit ja kaatua ihan kuolleina uneen. Vauva nukkui ensimmäisen yönsä täällä uudessa pinnasängyssä, ongelmitta.

Sunnuntaina purettiin tavaroita. Ja maanantaina. Ja tiistaina. Keskiviikkona kaikki oli paikoillaan, huolimatta siitä, että vauva keikkui purkaessa sylissä ja koira katsasti tavarat ja paikat. Olin tyytyväinen, varsinkin kun purin käytännössä itse miehen ollessa töissä.

Koti on kiva. Oikeastaan ihana. Makkariin mahtui sängyn, pinniksen ja yöpöytien lisäksi mun rakas piironki ja keinutuoli.

Olohuoneessa mahtuu kierimään. Koko perhe yhtäaikaisesti. Työhuoneesta tuli vierashuone, vuodepaikkoja on koko asunnossa meidän lisäksi viidelle.

Kylpyhuone on pieni. Sanoinkin miehelle, että onneksi mulla ei ole juurikaan meikkejä eikä kovinkaan paljon kosmetiikkaa..Mutta kyllä sinne mahtuu, pesukone saatiin myös. Se on todella luksusta.

Lähiseutua on tallattu. On tullut tutuksi piha, lähimetsä ja polut. Pyöräteillä on hyvä kävellä ja ihmetellä uutta kotikaupunkia. Olen ajatellut, että vaikka jouduin luopumaan tutusta järvestä ja sen kallioista, niin sain tilalle meren, merenrantoja ja kallioita. Ja sellaiset erämaat, joissa kelpaa käydä keittämässä nokipannukahveja!!

Olen ikävöinyt ystäviä. Perhettä. Välillä on ollut itku. Ja sitten on soitettu videopuheluja ja hymyilty. Olen iloinnut siitä, että yksi vanha ystävä asuukin täällä, samoin muutama opiskelukaveri. Ystävän kanssa vietettiin ihana päivä tiistaina, hän on erinomainen myös pienten lasten kanssa.

Olen iloinnut miehen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Uusi työ on mielekäs ja työpaikka ihan naapurissa. Työmatkan lyhyys mahdollistaa enemmän yhdessäoloa. Se on hyvin mukavaa.

Olen toivonut uuden työpaikan löytymistä. Muutama haastattelu on takana, yhdessä päiväkodissa ei ole ollenkaan aikuisten  sosiaalitiloja ja toisessa päätä alkoi särkeä haastattelun aikana huonosta sisäilmasta. Ensi viikolla uusia haastatteluita.

Viikon kokemuksella olen tyytyväinen. Tien toisella puolella on kirjasto, päiväkoti ja kävelymatkan päässä neuvola. Kauppaan kävelee 4min. Ensiapu on myös lähellä, jos tulisi hätä. Keskustaan pääsee myös kävellen tai bussilla. Toisen tien toisella puolella on leipomo. Ja lenkkimaastot ovat hyvät. Pihassa on kiva leikkipaikka, jossa varmaan kohta leikitään.

Vauva ei ole enää vauva. Vaapero. Meillä opittiin kunnolla ryömimään ja kierimään ja konttaaminen on ihan hilkulla. Ikinä ei tiedä, mistä vauvan löytää, kun käy vessassa tai laittaa pyykit tai tekee ruokaa. Syöttötuoli on mieluisa paikka istua ja katsella maailmaa.

Kiinteitä on kokeiltu, tällä hetkellä meidän ruokalistan ykköseksi on noussut palsternakka. Muita sopivia ovat olleet vattu, omena, kvinoa, kaura, mustikka (joka tosin syljetään aina ulos), maissi ja maissinaksut. Viikonloppuna kokeillaan bataattia ja persikkaa.

Pääsiäisen jälkeen alkaa vauvamuskari. Ja kerran viikossa on vauvaryhmä. Että hyvin on kaikkea.

Parisuhde voi hyvin. Lenkkeillään yhdessä, tutkitaan uutta kaupunkia ja käydään välillä treffeillä kahvilla, vauvan kanssa. Vauva kuitenkin nukkuu iltapäikkärit yleensä juuri silloin, niin ehtii keskittyä kumppaniin. Viisas on se ajatus, että vauvan koti on vanhempien hyvinvoiva parisuhde.

Niin. Muutosta selvittiin. Uusi koti, uusi kaupunki ja uudet kujeet ja seikkailut.

Hyvä näin.

 

perhe ystavat-ja-perhe parisuhde