ilo ja pelko

Tänään tuli kaksi kirjettä. KELA ilmoitti, että äitiyspakkaus on myönnetty. Keskussairaala taas, että aika synnytyspelkopolille on varattu. 

Olin iloinen kummastakin. Äitiyspakkauksen saaminen tuntuu riemuvoitolta. Olen toivonut sitä niin pitkään. Meidän vauvalle. Ja kohta se on täällä. Laatikollinen rakkautta, lämpöä ja varustetta ensimmäisen vuoden varalle. Aikamoista! Ja mitkä ihanat huopatossut!

Sype-polille pääseminen on ihan terkkarin ansiota. Kyynellyin, kun puhuttiin synnytyksestä. Hän sitten ehdotti, että laittaisi lähetteen. Olen siitä iloinen. 

A741D273-96F8-419C-BE18-7E4CA17C6783.jpeg

Synnytys ahdistaa ja pelottaa. Olen synnyttänyt ainoastaan kuolleita vauvoja. Keskenmenot ovat olleet elämäni hirveimpiä kokemuksia. Kuolleen pienen synnyttäminen on jotain ihan kamalaa. Vauvan pitäisi olla elossa. Vauvan pitäisi olla isompi kuin kämmenpohjan mittainen. Olen välillä ollut kateellinen lähipiirilleni, joiden synnytykset ovat pääsääntöisesti menneet hyvin ja helposti. Muutaman ystävän keskenmenoista ja menetyksistä olen saanut vertaistukea. 

Pelkään kipua. Minulla on fibromyalgian vuoksi voimakkasti alentunut kipukynnys. Kivunhoidossa on ollut aina haastetta ja vaikeuksia. Kiputuntemuksia ei ole uskottu ja välillä on ollut vaikeaa löytää allergikolle sopivia lääkkeitä. 

Pelkään hallinnan menettämisen tunnetta. Sitä, että joku tekee minulle jotain ilman lupaa. Synnytyksessä niin kuin vaikka leikkaa välilihan kysymättä. 

Pelkään sitä, että minulle käy jotain. Allerginen reaktio, komplikaatio, keuhkoembolia, romahdus ja Mies jää lapsen kanssa kaksin. Pelkään sitä, että vauvalle tapahtuu jotain. Että vauvan tilaa ei tarkkailla riittävästi, vauva vammautuu tai kuolee. Joissain painajaisissa me lähdemme synnytyslaitokselta Miehen kanssa kaksin kotiin. 

Ja tässäkin pelon hetkellä vauva myllää koko voimallaan. Kuin sanoen, että kaikki hyvin äiti. Ja minä uskon sen, tässä hetkessä. On hyvin. Synnytyspelkopolilla käyminen toivottavasti antaa varmuutta myös siihen, että uskon synnytyksenkin voivan mennä hyvin ja koen olevani turvassa.

Minä odotan. Äitiyspakkausta saapuvaksi. Sen jälkeen vauvalla onkin melkein kaikki välttämättömimmät valmiina. Mikä valtava ilo! 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Raskaus ja synnytys

koko kesän loma

Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut sairaslomalla. Tänään kävin jälleen näytillä ja tadaa – loma jatkuu. Näillä näkymin palaan töihin 13.8. Siis apua, vielä SEITSEMÄN viikkoa lomaa! (Ja jatkuuko se sitten kesäloman jälkeen, niin sitä en vielä tiedä.. enkä sitäkään, siirtyykö kesälomaakin hamaan tulevaan.)

Sairaalalta lähtiessä vähän itketti. Toisaalta ilosta, ei pakkovuodelepoa osasto-olosuhteissa ja toisaalta ärtymyksestä, kun hetkellisesti tuntui ”vaan” hautomolta. Istuessani bussissa keskustaan päätin, että tämäkin on asennekysymys. Kotona on kiva takapiha, koira ja kauniita kukkia. Ehdin tehdä roikkuneet opinnot ennen syksyä ja YAMK-tutkinto alkaa olla plakkarissa. Ja koska ei pakkovuodelepoa, niin sopivissa määrin voi ja pitää liikkua. Paljasjalkakengät, jee! Riippukeinu, jee! Virkkuukoukku ja takapiha, jee!

Vauvalla kaikki oli hyvin. Pituutta oli 30cm, painoa 550g. Vauva oli niin nopea liikkeissään, että taas ultrattiin pitkään ja hartaasti. 

Keskustasta kotiin tullessa viihdyin itseäni bussissa lukemalla vaunu- ja kantoreppuvertailuja. Tula vai Manduca? Britaxit vai Orat? Ehdin kartoittaa myös kesämökkitarjonnan ja kajakkikaksikkoon peräsimen. 

En masennu, en ahdistu enkä surkuttele. Vauva voi hyvin. Minäkin, kunhan otan rennosti. Tästä voi tulla varsin hyvä ja ihana kesä loppuun asti. 

 

 

Suhteet Oma elämä Terveys Raskaus ja synnytys