pahoinvoinnista

Tämä(kin) viikko kuluu näemmä huuto-oksentaen. En ole edes noroviruksen kourissa oksentanut niin paljon kuin nyt. Tässä raskaudessa oksentaminen alkoi tasan yhtä aikaa plussan kanssa. 

Olen oppinut, että omenat ovat miehelle ja koiralle. Samoin kylmät ja lämpimät nakit. Passiojogurtti, joka on ollut lempparia, nousee nanosekunnissa poskiin ja sitä seuraa minuuttien kakominen pöntön päällä. 

Vesi on paha, mehu on paha, mehukeitto on tosi paha, kahvi on tositositosi paha. Kaakao menee pikkulusikalla lipitettynä. Jäiset vatut on olleet ok. Ja pakastemaissi.

Tortillat olivat kidutusta, pitkäkestoista kidutusta. Jauhelihan haju oli käsittämätön, suutuntuma hirveä ja kaikki täyte ihan hirveä oksennettava. 

Niin, ainut suunnilleen neutraali on ollut kaurapuuro mansikkahillolla. Tai oikeastaan siitä se hillo, se ei okseta.

Viime viikonloppu meni tipassa. Maanantaina sain reseptin Primperanista, tiistaina otin sen, kun piti istua kokouksissa. Sain syötyä jopa karjalanpiirakkaa ja lasagnettea. 

Eilen en ottanut, vietinkin lähes koko päivän vessan lattialla köllien. Pyysinkin miestä silittämään ja halimaan sinne. 

Tänään otin, mutta olen silti kulkenut koirankakkapussi kourassa. Ja yökkinyt pyykkikorille, miehen sukille, koiranruoalle (kuivanappuloille!), kaupan hevi-osastolle, koiran jätöksille ja sen pieruille, kuolan hajulle, jääkaapille, suihkugeelille, lasten ilmavaivoille ja yhden pienen röyhylle.

Huomenna istun 6h autossa ja jännitän jo nyt mahdollisia koiralle huuto-oksennuksesta pienessä, liikkuvassa kapineessa aiheutuvia traumoja. 

Ja silti. Jos tällä pahoinvoinnilla saan aikaiseksi elävän vauvan, niin se on sen arvoista.